FI | EN |
A A A
Tulosta artikkeli
Artikkelisarjat: Romantiikan piano- ja urkumusiikki
Jälkiromanttisia piano- ja urkusäveltäjiä
Murtomäki, Veijo

Ferruccio Busoni

Ferruccio Busoni Ferruccio Busoni(1866—1924) oli Sibeliuksen elinaikainen ystävä ja tämän musiikin puolestapuhuja, jonka Wegelius onnistui saamaan Helsingin musiikkiopiston opettajaksi 1888—90. Busoni oli monipuolinen italialais-saksalainen lahjakkuus: pianisti, kapellimestari, säveltäjä ja korkeasti oppinut kirjoittaja. Hänen esseensä Entwurf einer neuen Ästhetik der Tonkunst (Luonnos säveltaiteen uudeksi estetiikaksi, 1906) oli musiikillisen modernismin ohjelmajulistuksia.

Hän oli pianistina ja säveltäjänä yhtä lailla tiukasti sidoksissa historiaan. Suuri osa hänen tuotannostaan on menneisyyden teosten (Bachin, Mozartin, Lisztin) kommentointia, sovituksia, transkriptioita ja ”jälkirunoiluja” (Nachdichtungen). Ero sovituksen ja originaaliteoksen välillä on sikäli liukuva hänen tuotannossaan.

Busoni sävelsi varhaiset teoksensa Chopinin, Schumannin ja Brahmsin vanavedessä: mm. Racconti fantastici (Fantastisia kertomuksia, 1878) ja Macchiette Medioevali (Keskiaikaisia henkilöitä; 1883). Muunnelmat ja fuuga vapaassa muodossa Fr. Chopinin c-molli-preludista op. 22 (1884—85) sekä jatko-osa Kymmenen muunnelmaa Chopinin preludista (toinen versio, 1922), vertautuvat Rahmaninovin Corelli- ja Chopin-muunnelmiin.

Suomalaista ja italialaista

Stücke op. 33b (Kappaleita, 1896) sisältää kuusi kappaletta, joukossa mm. Finnische Ballade op. 33b/6 (Suomalainen balladi). Toinen suomalaiskappale on Finnländische Volksweisen op. 27 (Suomalaisia kansansävelmiä, 1889) nelikätisesti pianolle.

Elegien: Sieben neue Klavierstücke (Elegioita: Seitsemän uutta pianokappaletta, 1907) ilmentää Italian kaipuuta, etenkin nro 2, All’Italia! (in modo napolitano) (Italiaan! [napolilaiseen tyyliin]). Kappaleissa on näkyvissä uusi romantiikasta irtautumaan pyrkivä tyyli: niistä löytyy lineaarista kuulautta, yllättäviä harmonioita ja moniaineksisuutta. Musiikissa toteutuu germaanisen ja latinalaisen synteesi ja siinä liikutaan tonaalisuuden ja atonaalisuuden rajamailla.

Bachia ja nuorklassismia

Busonin pysyvästä Bach-innostuksesta kertovat paitsi tämän urkuteosten lukuisat pianosovitukset myös Fantasia nach J. S. Bach (1909) ja Die Kunst der Fugen täydennysyritys, megalomaaninen sävellys Fantasia Contrappuntistica (1910/12).

Kuusi sonatiinia (1910—20) on Busonin kenties kypsin saavutus ja nuorklassisen tyylin, jonka hän esitteli kirjoituksessaan Junge Klassizität (julk. 1920), hieno demonstraatio. Kuuluisin on sonatiini nro 6, virtuoosinen näytöskappale nimellä Kammer-Fantasie über Bizets "Carmen" (Kamarifantasia Bizetin “Carmenista”, 1920).

Enrico Bossi

Enrico Bossi (1861—1925) oli merkittävä italialainen säveltäjä ja virtuoosiurkuri, joka oli mm. Oskar Merikannon opettaja. Hänen sävellystyylinsä on lämpimän romanttinen, vaikka hän hyödynsikin teoksissaan urkumusiikin historiaa Frescobaldista Franckiin. Teokset sisältävät vaativia pedaaliosuuksia. Bossin urkutuotanto käsittää yli 30 opusta ja lisäksi opusnumeroimattomia teoksia sekä lähes yhtä paljon pianomusiikkia.

Bossin urkutuotannosta merkittävimpiä teoksia ovat karakterisarjat op. 92, 94 ja 104. Yksittäisistä sävellyksistä huomattavimpia ovat L'étude symphonique p. 78 (Sinfoninen harjoitelma; julk. 1897), Thème et variations op. 115 (julk. 1899) sekä Dieci Composizioni op. 118 (Kymmenen kappaletta; julk. 1890). Lisäksi Bossi sävelsi konserton uruille op. 100 (1895) ja Fantasia sinfonican op. 147 uruille ja orkesterille (1923).

Richard Strauss

Richard StraussRichard Strauss (1864—1949) on tietenkin 1900-luvun alkupuolen eräs johtava orkesteri- ja oopperasäveltäjä, joka kuitenkin nuoruudessaan, 17—18-vuotiaana sävelsi kolme piano-opusta. Niissä hän omaksui romanttisen ilmaisu- ja muotokulttuurin ja loi pohjaa omalle sävelkielelleen.

Fünf Klavierstücke op. 3 ovat paljossa velkaa Brahmsille, ja sonaatissa h-molli op. 5 näkyy sanattoman laulun ja intohimoisen ilmaisun hallittu yhdistelmä. Stimmungsbilder op. 9 (Tunnelmakuvia, 1884) sisältää pianistisesti kypsiä osia ja kurkottaa varhaisten laulujen maailmaan: Auf stillem Waldespfad (Hiljaisella metsäpolulla), An einsamer Quelle (Yksinäisellä lähteellä), Intermezzo, Träumerei (Tunnelmointia) ja Heidebild (Nummikuva).

Max Reger

Urkuromantiikan huipentaja

Max Reger Max Reger(1873—1916) oli Saksan ehkä merkittävin urkusäveltäjä romantiikan loppuvaiheessa. Hän yhdisti barokin (koraali, fuuga, passacaglia) ja modernismia ennakoivan kromaattisen tyylin usein jättimäisissä, paksusti kirjoitetuissa ja kontrapunktisesti taitavissa teoksissaan ja loi valtavan tuotannon.

Reger oli teoreetikko Riemannin sekä Rheinbergerin oppilas. Hän toimi ensin opettajana Münchenissä (1901—) ja sen jälkeen Leipzigin yliopiston sävellysprofessorina ja musiikinjohtajana (1907—). Hän vaikutti myös Meiningenin legendaarisen orkesterin johtajana (1911—) ja vietti elämänsä viimeiset vuodet Jenassa.

Urkumusiikki

Regerin urkutuotanto on laaja ja sisältää kaikki urkumusiikin keskeiset lajit. Ensin hän keskittyi koraalisävellyksiin (1898—1903), jolloin syntyivät mm. barokin koraalipartitoja vastaavat koraalifantasiat Ein' feste Burg ist unser Gott op. 27 (Jumala ompi linnamme, 1898), Wie schön leucht’t uns der Morgenstern (On kirkas aamutähti nyt, 1899) ja Straf’ mich nicht in deinem Zorn op. 40/1–2 (Älä rankaise minua kiukussasi, 1899).

Kolme viimeistä koraalifantasiaa op. 52/1–3 (1900) Alle Menschen müssen sterben (Kaikkien ihmisten on kuoltava), Wachet auf, ruft uns die Stimme (Herätkää, nyt huuto kaikaa) sekä Halleluja! Gott zu loben bleibe meine Seelenfreud! (Halleluja! Jumalan ylistäminen on sieluniloni) kruunavat lajin ehtymättömällä keksinnällään ja mitä moninaisimmilla koraalin käsittelytavoillaan. Myöhemmin syntyi vielä 52 helppoa koraalialkusoittoa op. 67 (1902), 13 koraalialkusoittoa op. 79b (1901—03) sekä 30 pientä koraalialkusoittoa op. 135a (1914).

Regerin tuotanto sisältää lisäksi paljon vapaita urkumuotoja: preludeja, sarjoja, Reger: Orgelsuite e-moll op. 16sonaatteja jne. Suite ‘Den Manen J. S. Bachs’ e-molli op. 16 (1894—5) on vapaa luomus Bachin hengessä. Fantasia ja fuuga nimestä B–A–C–H op. 46 (1900) on ekspressiivinen avauksessaan ja kaksoisfuuga päätösvaiheessaan. Sinfoninen fantasia ja fuuga d op. 57 (1901) on säveltäjän mukaan "Inferno-fantasia".Reger: Fantasia ja fuuga uruille c-molli

Johdanto, passacaglia ja fuuga e-molli op. 127 (1913) on puolituntinen todella vaikea teos. Sen passacaglia käsittää 26 muunnelmaa ja sen päätös on jälleen kaksoisfuuga. Fantasia ja fuuga d op. 135b (1916) on laajoista teoksista kiintein.

Lisäksi Reger koosti teoksistaan erilaisia kokoelmia, joissa on yhdessä vapaita sävellyksiä ja karakteriteoksia:

  • 12 kappaletta op. 65 (1902) sisältää mm. preludeja / toccatoja ja fuugia
  • 12 kappaletta op. 80 (1904)
  • 9 kappaleen op. 129 (1913) joukossa on mm. toccata ja fuuga d, kaanon e, melodia B, capriccio g, basso ostinato g, intermezzo f, preludi ja fuuga h

Kaksi sonaattia täydentävät urkumusiikin: sonaatti nro 1, fis, op. 33 (1899) ja sonaatti nro 2, d, op. 60 (1901) ovat kolmiosaisia klassiseen malliin ja hylkäävät romantiikan suosiman yksiosaisuuden.

Pianomusiikki

Reger sävelsi melkoisen määrän myös pianomusiikkia, jossa hän on selvemmin romanttinen ja karakterisäveltäjä kuin hieman retrosepktiivisessä urkumusiikissaan. Pianotuotanto käsittää mm. erilaisia tansseja, akvarelleja, humoreskeja, intermezzoja, silhuetteja, burleskeja jne.

5 humoreskia op. 20 (1896) ovat karaktereiltaan ihastuttavia ja hyödyntävät musiikkikieltä Lisztiin ja Brahmsiin saakka sekä enteilevät Bartókia. Muunnelmia ja fuuga Johann Sebastian Bachin teemasta op. 81 (1904) käsittää 14 variaatiota ja fuugan eräästä kantaattiteemasta (nro 128). Neljä sonatiinia op. 89 (1905) ovat tärkeä oire neoklassisen estetiikan syntymisestä ja klassisen ajan muotojen uudesta hyödyntämisestä (vrt. Ravel, Busoni, Sibelius jne.). Muunnelmia ja fuuga Georg Philipp Telemannin teemasta op. 134 (1914) perustuu Tafelmusikin teemaan ja sisältää 23 variaatiota ja fuugan.

Sigfrid Karg-Elert

Outo lintu Saksassa

Sigfrid Karg-Elert Sigfrid Karg-Elert(1877—1933) on saksalaisen myöhäisromantiikan ja modernin murroksen merkittävä säveltäjä, Regerin työn jatkaja ja eräissä suhteissa jopa ylittäjä. Lähinnä hänet tunnetaan harmoniateoreetikkona teoksensa Polarität der Harmonik (1931) ansiosta. Karg-Elert oli yhtä hyvin loistava pianisti kuin urkurikin ja loi molemmille soittimille laajan tuotannon, vaikkakaan pianomusiikki ei ole juurtunut ohjelmistoon. Sama koskee pitkälle myös kamarimusiikkia, sillä poikkeuksella, että puhallinmusiikki, etenkin huilulle sävelletty, on säilyttänyt suosionsa.

Opiskeltuaan Leipzigin konservatoriossa Karg-Elertistä tuli Magdeburgin konservatorion piano-osaston johtaja (1902). Hän alkoi säveltää 1903 yhä enemmän taideharmonille (Kunstharmonium), jolla hän myös konsertoi elämänsä loppuun saakka. Useat hänen urkusävellyksensä ovatkin harmoniteosten sovituksia. Vuodet 1905—14 olivat hänen sävellystuotantonsa kiihkeintä aikaa. Muut sävellysperiodit osuivat vuosiin 1921—24 ja 1930-luvulle.

1910-luvulla Karg-Elert omaksui huomattavia vaikutteita ajan uudesta musiikista (Debussy, Schönberg, Skrjabin). Hän ei saanut ranskalaisen ja amerikkalaisen musiikin ihailijana omaa musiikkiaan esiin Saksassa sen korkeatasoisuuden ja innovatiivisuuden edellyttämässä laajuudessa. Karg-Elertin suosio kasvoi Englannissa, Yhdysvalloissa ja Australiassa, kun taas kotimaassaan häntä pidettiin “epäsaksalaisena”, sillä hän antoi sävellyksilleen ranskalaisia ja englantilaisia otsakkeita.

Harmoni- ja pianomusiikki

Karg-Elertin harmonimusiikki käsittää kymmeniä teoksia, mm. karakterikappaleita, sonatiineja ja sonaatteja, joiden eräitä osia säveltäjä sovitti uruille. Passacaglia es op. 25 (1903—05) on alun perin harmonisävellys, jonka säveltäjä muokkasi uruille opukseksi op. 25b (1905—07). Fantasia ja fuuga D, op. 39 (1905) on sekin olemassa myös urkuversiona.

Pianollekin syntyi kolmisenkymmentä opusta opusnumeroimattomien teosten ja sovitusten lisäksi. Karg-Elertin keskeisiä pianoteoksia on Skrjabin-vaikutteinen yksiosainen pianosonaatti nro 3, Patetica, cis, op. 105 (1914—20).

Urkumusiikki

Karg-Elertin tuotannon kestävimmän osan muodostavat urkusävellykset, joita on yli 200 ja joista yli kaksikymmentä on opusnumeroituja teoksia. Niille on ominaista urkujen teknisten ja väritysmahdollisuuksien äärimmilleen viety käyttäminen, harmonian edistyksellisyys ja keksinnän mielikuvituksellisuus.

Ensimmäisen varsinaisen urkuopuksen muodostavat 66 Choral-Improvisationen op. 65 (1908—10), jotka perustuvat kukin johonkin lajiin: sarabandeen, ciaconaan, kaanoniin jne. Nun danket alle Gott (Jumalaa kaikki kiittäkää) on niistä tunnetuin. Kolme sinfonista koraalia op. 87/1–2 Ach bleib mit deiner Gnade (Oi pysy armossasi), Jesu, meine Freude (Jeesus aarteheni) ja Nun ruhen alle Wälder (Kaikki metsät lepäävät) ovat lajinsa huippuja. Etenkin Jesu, meine Freude on uljas ja vaikuttava teos, Bachin ja Regerin koraalimusiikin täysivaltainen seuraaja. Se on kolmiosainen sinfonia, joka vie infernon syövereistä barokkipastissimaisen canzonen kautta voitokkaaseen finaaliin, jossa jännittävästi soinnutettu koraaliteema kontrapunktinaan yhtä jännittävä fuugateema muodostivat voittoisan huipennuksen.

Trois impressions op. 72 (1909), Seven Pastels from the Lake of Constance op. 96 (1921) ja Cathedral Windows. Six Pieces on Gregorian Tunes op. 106 (1923) ovat impressionistisia teoksia. Impressiot ovat suurenmoisen tunnelmaisia. Bodenseen inspiroimista sävelpastelleista löytyy myös amerikkalaisen filmimusiikin tehoja, ja gregoriaaniset kappaleet ovat ilmavaa ja eleganttia kamarimusiikkia uruille.

Zehn charakteristische Tonstücke op. 86 (Kymmenen karakteristista sävellystä, 1911) on vaihtelevine osineen jännittävä kokonaisuus. Eight Short Pieces op. 154 (julk. 1934) oli alun perin aiottu 24 pianopreludin osiksi.

Viimeisiä Karg-Elertin suurteoksia leimaa dissonanttisuuden lisääntyminen sekä lineaarisuus. Sinfonia fis-molli op. 143 (1930), Music for Organ op. 145 (1931) ja Passacaglia and Fugue on BACH op. 150 (1931) ovat upeita myöhäisteoksia. Etenkin sinfonia on teknisissä vaatimuksissaan ja musiikkinsa laaja-alaisessa, myös jazzia syleilevässä sävelkielessään 1900-luvun tärkeimpiä urkusävellyksiä. Se on muodoltaan neliosainen: hitaalla johdannolla (Lento misterioso) käynnistyvää avausosaa (Allegro brioso ed energico) seuraavat scherzo (Presto demoniaco), hidas osa (Largo e quieto) ja finaali (Vivace e brioso [quasi Toccata]). Kokonaisuutta lävistää seitsemän kertaa esiintyvä vapaa “gregoriaaninen” koraali.

Leopold Godowsky

Lähellä Vilnaa syntynyt puolalainen, myöhemmin amerikkalaistunut Leopold Godowsky Leopold Godowsky(1870—1938) oli melkein itseoppineena musiikinhistorian parhaita pianisteja ja paralleeli-ilmiö Busonille, sillä hän muokkasi myös muiden teoksia. Hänen pianotuotannostaan suurin osa perustuukin aiemmin sävellettyihin teoksiin.

Sovituksia ja muokkauksia

53 harjoitusta Chopinin etydeistä (julk. 1894—1914) ovat erityisesti vasemman käden toiminnan monipuolistamiseen keskittyviä harjoituksia, jotka pohjautuvat Chopinin 26 etydille. Ne laajentavat pianonsoiton teknisiä ja musiikillisia mahdollisuuksia niin huikealla tavalla, että vain harvat pianistit ovat halunneet ottaa niiden tarjoamat haasteet vastaan. Schönberg sanoi:

Ne ovat todennäköisesti mahdottomimmin vaikeita asioita mitä on kirjoitettu pianolle, fantastisia harjoituksia, jotka työntävät pianotekniikkaa korkeuksiin, joista edes Liszt ei osannut uneksia.

Symphonische Metamorphosen Johann Strauss'scher Themen, Drei Walzer-Paraphrasen für das Pianoforte zum Concert-Vortrag: Wein, Weib und Gesang; Die Fledermaus; Künstlerleben (julk. 1912) ovat upeita parafraaseja Lisztin traditiossa

Twelve Schubert Songs freely transcribed for the piano (1926) ovat kauniita, Lisztin traditiota jatkavia sovituksia Schubertin lauluista, mm. Das Wandern, Morgengruß, Gute Nacht, Ungeduld ja Die Forelle.

Originaaliteoksia

Godowskyn mittava sovitus- ja muokkaustoiminta on ainakin osin ymmärrettävä myös sävellyksen opiskeluksi ja kypsymiseksi. Hänen omat sävellyksensä ovatkin vähintäänkin huomionarvoisia, jopa uljaita ja tähänastista huomattavasti suurempaa huomiota kaipaavia saavutuksia.

Ensimmäinen Godowskyn oma sävellys ja samalla merkkiteos on laaja ja kunnianhimoinen, pianistisesti ja musiikillisesti monumentaalinen pianosonaatti e-molli, jonka parissa Godowsky työskenteli 1896—1914. Sen avausosa on ilmeeltään kiihkeä Allegro, toinen osa rakkauskohtaus Andante cantabile -tempossa, kolmas osa elämäniloinen ja humoristinen scherzo ja neljäs osa lempeä wieniläisittäin nostalginen valssi. Nelitaitteinen finaali alkaa otsakkeella Retrospect (Lento, mesto), jota seuraavat Larghetto lamentoso, Fuga (Molto espressivo) ja Maestoso lugubre.

Sonaattia seurasi karakterikokoelmia: 24-osainen Walzermasken im Dreivierteltakt (Valssinaamioita ¾-tahtilajissa, 1912), joka kertoo säveltäjän Wien- ja valssimieltymyksistä; hän toimi siellä Kuninkaallisen musiikkiakatemian opettajana 1909—14. Miniatures (1918) on sävelletty pianoduetolle. Kuusiniteinen Triakontamerom: Thirty Moods and Scenes in Triple Meter (1919) on saanut syntyherätteen ja nimensä Boccaccion Decameronin inspiroimana.

Neljässä niteessä ilmestynyt 12-osainen Java Suite (Phonoramas) (Jaava-sarja [Soivia matkoja], 1925) on Godowskyn tärkeimpiä originaaliteoksia, juovuttavasti myöhäisromantiikkaa ja impressionismia, Lisztiä, Debussyä ja Ravelia, sekä säveltäjän omia gamelan-kokemuksia yhdistävä siirtomaasarja. Sen osista kiehtovimpia ovat The Gardens of Buitenzorg, The Ruined Water Castle at Djokja ja Boro Budur in Moonlight.

Passacaglia (1927) syntyi Schubert-juhlavuoden kunniaksi. Se käsittää 44 muunnelmaa, kadenssin ja fuugan Schubertin Keskeneräisen sinfonian avauksesta. Kyseessä on mielettömän vaikea teos, jossa vilahtaa myös Erlkönigin teema, minkä lisäksi Brahms ja Grieg vilahtavat taustalla. Viimeisiä pianosävellyksiä ovat Waltz Poems (1929—30) sekä eräät karakterikappaleet vuosilta 1930—31.

Alexander Zemlinsky

On kiintoisaa, että wieniläisen ekspressionismin edustaja Alexander ZemlinskyAlexander Zemlinsky (1871—1924) aloitti uransa myöhäisromanttisena pianosäveltäjänä. Hän julkaisi 1891—1903 joukon pianoteoksia, joista käy ilmi hänen 1800-luvun musiikin tuntemuksensa.

Maalaistanssit op. 1 (1891) muodostavat mukavan kavalkadin Mendelssohnista Dvořákiin. Alun perin opus 2:ksi ajatellut Neljä balladia (1892—93) — Theodor Fontanen runoon perustuva Archibald Douglas, Goethen Faustuksen Gretchen-laulu Der König von Thule (Thulen kuningas), Justus Kerberin runon inspiroima Der Wassermann (Vesimies) sekä Intermezzo — ovat Brahmsin inspiroimia, vaikkeivät seuraakaan orjallisesti esikuviaan. Fantasiat Richard Dehmelin runoista op. 9 (1898) tavoittelevat samoja tunnelmia kuin Schönbergin Kirkastunut yö; niiden otsakkeet ovat korostuneen romanttisia: Stimme des Abends (Illan ääni), Waldseligkeit (Metsänautuus), Liebe (Rakkaus) ja Käferlied (Kovakuoriaislaulu).

Ernö Dohnányi

Ernö Dohnányi (1877—1960) oli tärkeimpiä Lisztin pianotradition jatkajia unkarilaisen musiikin pohjalta tehdyissä sarjoissaan sekä pianistisessa osaamisessaan. Dohnányin pianomusiikin tyyliskaala ulottuu Schumannista Bartókiin ja Prokofjeviin.

Artur Schnabel

Artur Schnabel (1882—1951) oli 1900-luvun tärkeimpiä pianon klassisen ohjelmiston (Bach, Beethoven, Schubert) esitaisteilijoita. Hän oli kuitenkin samalla myös tasokas säveltäjä, joka kirjoitti 1919—24 mm. Ernst Krenekin tuttavuuden innoittamana useita teoksia, mm. kolme jousikvartettoa. Kaikkiaan hänen sävellystuotantonsa sisältää kolme sinfoniaa ja rapsodian orkesterille, viisi jousikvartettoa, jousitrion, viulusonaatin, pianotrion, lauluja, pianokonserton sekä neljä soolopianoteosta. Hänen viimeinen sävellyksensä on Duodecimet jousille, puhaltimille ja lyömäsoittimille (1950).

Dance Suite (1921) sisältää mm. foxtrotin ja kaksi valssia ja on irtonainen teos Korngoldin tyyliin; neljäs osa on kirjoitettu ilman tahtiviivoja. Pianosonaatti (1923) on uutta, kirpeää ja jännittävää musiikkia viidessä osassa. Vielä myöhemmin syntyi kaksi teosta lisää: Piano Piece in Seven Movements (1936) ja Seven Pieces for Piano (1946).

Percy Grainger

Melbournessa, Australiassa syntynyt säveltäjäpianisti Percy Grainger (1882—1961) opiskeli Frankfurtissa vuosina 1895—1901 ja asui Lontoossa vuosina 1901—14. Lontoossa asuessaan hän keräsi ja sovitti englantilaisia kansanlauluja. Sodan puhjettua Graigner siirtyi Yhdysvaltoihin, jossa hän asui yli puolet elämästään ja kunnostautui maallikkomusisoinnin sekä musiikkikasvatuksen saralla.

Graingerin sävellystuotanto on laaja ja käsittää originaaliteoksia sekä kansanmusiikkiin pohjautuvia teoksia. Lisäksi hän teki kosolti muiden säveltäjien teosten sovituksia, mukaelmia ja muokkauksia. Kappaleet ovat yleensä lyhyitä, muutaman minuutin mittaisia, myös silloin kun ne ovat laajojen sarjojen osia, kuten teoksissa In a Nutshell (1916) ja Danish Folk-Music Suite (1928—41).

Graingerin soolopianotuotanto sisältää noin 90 teosta, joista kolmannes perustuu muiden säveltäjien teoksiin. Eräät kansanmusiikkisovitukset on tehty suoraan pianolle, mutta useimmat ovat orkesteri- ja soitinteosten pianosovituksia. Teoksissa on usein populaari ote ja ne ovat täynnä kuvaavia englanninkielisiä esitysmerkintöjä: clatteringly, lingeringly, hammeringly, easy-goingly jne.

Suosituimpia Graingerin pianosävellyksistä ovat eräät kansanmusiikkiteokset ja sovitukset: Colonial Song, Harvest Hymn, Four Irish Dances -sarjan osat A March-Jig sekä A Reel, Spoon River, Molly on the Shore, Sepherd’s Hey, “The Gum-Suckers” March sarjasta In a Nutshell, Irish Tune from County Derry, puukenkätanssi Handel in Strand jne. Kuluisin Graingerin kappale on sovitus englantilaisesta kansantanssisävelmästä Country Gardens (1919).

Lähteet ja kirjallisuus

Schoenberg, Harold C. 1987 [1963]. The Great Pianists. New York: Simon & Schuster.

Wieck, Friedrich 1993 [1853]. Kauniin soinnin jalo taide, suom. Tomi Mäkinen [orig. Clavier und Gesang. Didaktisches und Polemisches von Friedrich Wieck]. Helsinki: Sibelius-Akatemia.