FI | EN |
A A A
Tulosta artikkeli
Artikkelisarjat: Saksalainen lied
Franz Schubert
Murtomäki, Veijo

Schubert liedin luojana

Liedin historia itsenäisenä taidelajina alkaa oikeastaan vasta Franz SchubertistaFranz Schubert (1797—1828), jota ennen se oli ollut lähinnä seurallista musisointia: kotimusiikista tuli Schubertin sävellyksissä konserttilaulua.

Sanan ja musiikin ykseydestä syntyi uudella tavalla taiteellisesti mietitty eheä kokonaisuus.

Liedit osoittivat samalla Schubertin ylivertaisen kyvyn kirjoittaa melodioita, mikä on ylipäätään harvinainen ilmiö musiikinhistoriassa. Lied kattoi nyt koko inhimillisen tunneasteikon kirjon: ei liene sellaista mielialaa ja sen vivahdetta, joka ei olisi saanut spontaania ja täydellistä ilmausta Schubertin liedeissä.

Schubertin ilmaisuskaala ulottui yksinkertaisista kansanlauluista — mm. Heidenröslein, Der Lindenbaum (Lehmus), Die Forelle — romanttisen suloisiin ja melankolisiin liedeihin — Der Wanderer (Vaeltaja), Du bist die Ruh' (Rauhain oot) — ja jopa deklamatorisiin, intensiivisiin ja dramaattisiin lauluihin, joita edustavat mm. Aufenthalt (Pysähdys), Der Atlas ja Die junge Nonne (Nuori nunna).

Schubert sävelsi kaikkiaan pitkästi yli 600 liediä. Niitä julkaistiin hänen elinaikanaan 187 eli enemmän kuin mitään muuta hänen viljelemäänsä lajia, poisluettuna tanssimusiikki, jota julkaistiin noin 200 kappaletta Schubertin eläessä. Jos otetaan huomioon duetot, melodraamat sekä teokset unisono-kuorolle ja neliääniset kuorot, laulujen määrä on 991.

Schubertin runoilijat

Schubertin käsikirjoitus

Näytä lisätieto

Schubert käytti 17-vuotisen laulusäveltäjän uransa (1811—28) aikana 150 runoilijan tekstejä. Hän hyödynsi yhtä lailla edellisen sukupolven parhaiden runoilijoiden (Schiller, Klopstock, Heine, Rückert) tekstejä kuin ystäviensä (Mayrhofer, Schober, Bauernfeld, Ottenwalt, Spaun) erikoista runoutta.

Seuraavassa Schubertin mielirunoilijat:

  • Johann Wolfgang von Goethe (1749—1832), 70 sävellystä
  • Johann Mayrhofer (1787—1836), 47 sävellystä
  • Friedrich von Schiller (1759—1805), 45 sävellystä
  • Wilhelm Müller (1794—1827), 45 sävellystä
  • Friedrich von Matthisson (1761—1831), 29 sävellystä
  • Ludwig Hölty (1748—76), 26 sävellystä

Schubert sävelitti 13 runoilijan tekstejä 10-20 kertaa: Walter Scott, Körner, Leitner, Rellstab, Schober, Schulze, Seidl, Claudius, Klopstock, Metastasio, “Ossian”, von Salis-Seewis, F. Schlegel (16 sävellystä).

Vähäisempiä määriä Schubert sävelsi A. W. Schlegelin, Novaliksen, Tieckin ja Heinen tekstejä. Schubert hyödynsi siis niukalti saksalaisen romantiikan johtavia runoilijoita, pikemminkin saksalaisia klassikoita, edellisten lisäksi myös Herderiä, Schubartia, Gerstenbergiä ja Jacobia.

Ystävien tai ystävien ystävien biedermeier-runoutta Schubert sävelitti paljon: Bauernfeld, Bruchmann, Collin, Craigher, Hüttenbrenner, Kenner, Körner, Leitner, Mayrhofer, Ottenwalt, Pyrker, Reil, Schlechta, Schober, Seidl, Senn, Spaun, Stadler. Monet näistä olivat runoilevia virkamiehiä tai opettajia.

Lied lajina

Lied laajassa merkityksessä nimikkeenä ei tosin ole mikään musiikinlaji, kuten ei myöskään vaikkapa nimitys 'soitinkappale': lied on kokoomakäsite mitä moninaisimmille ilmiöille ja lajeille. Liediksi voitiin yhtä hyvin nimittää sooloja, duettoja, kvartettoja tai kuoroja pianon (ja mahdollisesti obligato-soittimien) kera.

Tämän käytännön mukaisesti liedin alalajeja ovat muun muassa:

  • arietta
  • arioso
  • aaria
  • resitatiivi
  • cavatina
  • canzone
  • chanson
  • chansonette
  • romanssi
  • oodi
  • hymni
  • balladi
  • kantaatti
  • kohtaus (scena, scèn) jne.

Voidaan tosin erottaa myös 'lied' ideaalityyppinä (lied suppeassa, Goethen tarkoittamassa mielessä), jolla on korostetun lyyrinen ja yksinkertainen, kansanlaulunomainen luonne.

Schubertin liedin idea

Onkin ilmeistä, että Schubertille liedin idea väikkyi siinä, miten oli mahdollista yhdistää säkeistöperiaate, joka käy helposti yksitoikkoiseksi ja vaarantaa liedin taideluonteen, läpisävellettyyn muotoon, jossa on taasen vaarana sortuminen musiikilliseen detaljimaalailuun.

Lied kieppuu kahden periaatteen, säkeistölaulun ja läpisävelletyn laulun välillä.

Aikalaiset totesivat Schubertin lauluista seuraavaa:

Hra Fr. S. ei kirjoita mitään varsinaisia liedejä eikä tahdo sellaisia kirjoitakaan, vaan vapaita lauluja, usein niin vapaita, että niitä voi nimittää hätätilassa kapriiseiksi tai fantasioiksi. (AMZ, 1824.)

Hän on vähemmän omiaan säveltämään varsinaisia liedejä kuin läpisävellettyjä kappaleita. (1826)

Schubertin elinikäinen ystävä Joseph von Spaun totesi puolestaan:

Tässä lajissa [= laulussa] hän on ylittämätön, suorastaan saavuttamaton. Jokainen hänen lauluistaan on runo runoon, jonka hän sävelitti. Kukapa, jolla oli hyvä onni kuulla jokin hänen suurimmista lauluistaan, ei muistaisi, miten musiikki teki tutusta runosta aivan uuden, miten se yhtäkkiä paljasti itsensä ja tunkeutui mielen syövereihin.

Säkeistölauluja

MorgengrußSäkeistölaulujakin Schubertilta löytyy runsaasti: Das Wandern (Vaellus), Des Müllers Blumen (Myllärin kukat), Ungeduld (Kärsimättömyys). Tyypillinen säkeistölaulu on esimerkiksi MorgengrußMorgengruß (Aamutervehdys) Die schöne Müllerin -sarjasta, jonka lauluista kahdeksan noudattaa säkeistöllisyyttä:

Näytä lisätieto

Hyvää huomenta,
kaunis mylläritär!
minne piilotat heti
pikku pääsi,
kuin sinulle olisi
jotain sattunut?
Ärsyttääkö sinua sitten
tervehdykseni niin pahasti?
häiritseekö sinua sitten
katseeni niin kovasti?
Näinkö minun täytyy taas lähteä?
Guten Morgen,
schöne Müllerin!
Wo steckst du gleich
das Köpfchen hin,
Als wär dir
was geschehen?
Verdrießt dich denn
mein Gruß so schwer?
Verstört dich denn
mein Blick so sehr?
So muß ich wieder gehen.
Oi anna minun
kaukana seisten
rakasta ikkunaasi katsella,
kaukaa, kaukaa vain!
Sinä pellavapää,
tule esiin!
esiin pyöreästä portistanne,
te siniset aamutähdet!
O laß mich nur
von ferne stehn,
Nach deinem lieben Fenster sehn,
Von ferne, ganz von ferne!
Du blondes Köpfchen,
komm hervor!
Hervor aus eurem runden Tor,
Ihr blauen Morgensterne!
Teidän unesta raukeat silmänne,
kasteen sumentamat kukkanne,
miksi te kaihdatte aurinkoa?
Onko yö ollut teille niin hyvä,
että te sulkeudutte,
alistutte ja itkette
sen hiljaisen auvon perään?
Ihr schlummertrunknen Äugelein,
Ihr taubetrübten Blümelein,
Was scheuet ihr die Sonne?
Hat es die Nacht so gut gemeint,
Daß ihr euch schließt
und bückt und weint
Nach ihrer stillen Wonne?
Nyt karistakaa pois uniharso,
ja nouskaa
virkeästi ja vapaasti
Luojan kirkkaaseen aamuun!
Kiuru kieppuu taivaalla,
ja syvyydestä sydämen kutsuu
rakkaus tuskaa ja surua.
Nun schüttelt ab der Träume Flor
Und hebt euch
frisch und frei empor
In Gottes hellen Morgen!
Die Lerche wirbelt in der Luft,
Und aus dem tiefen Herzen ruft
Die Liebe Leid und Sorgen.
Suom. Veijo Murtomäki 

Nelitahtisen alkusoiton jälkeen laulun melodia on herttainen. Sen alun suurseksti-hyppy kuvaa aamuisen auvoista mielentilaa; se laajenee päätössäkeessä septimiksi. Harmoniassa ilmaantuu kolmannessa säkeessä basson kromaattinen appoggiatura, joka maalannee levotonta kysymystä. Neljännessä säkeessä basson kromaattinen lasku on vahva ele, jossa kysymysten huolestuneisuus kasvaa; musiikki soi katkeran suloisena. Päätössäkeen säestyskuvio viittaa vaeltamisen jatkumiseen.

Schubert sävelsi yhtä lailla varioituja säkeistölauluja. Laulussa Du bist die Ruh' viimeinen säkeistö on haltioituneen huipentava ja tuottaa kokonaismuodoksi ryhmittelyn A—A—A1. Laulussa Tränenregen (Kyynelsade) neljännen säkeistön mollimuunnos ja melodian osin uusi linja liittyy kyyneliin puhkeamiseen, mistä seuraa muoto A—A—A—A1(tai B).

Muodoilla kokeilu

Liedin kannalta keskeinen merkitys oli jo nuoren Schubertin keksinnöllä, liedillä Gretchen am SpinnradeGretchen am Spinnrade (Margareta rukin ääressä, op. 2, 1814) Goethen Faustuksen tekstiin. Se on varioidun säkeistölaulun ja syklisen suunnitelman yhdistelmä, rondomainen rakenne kertosäkeen kera Ar—B—Ar—C—Ar—D+E—ar.Gretchen am Spinnrade Se on toki sisäistynyt kuva, mutta luonteeltaan pikemminkin kohtaus tai monologi kuin kansanlaulumaisen “liedmäinen”.

Margaretan kehruulaulun suomennos (Veijo Murtomäki):

Näytä lisätieto

Rauhani on mennyt,
sydämeni on raskas,
en löydä sitä koskaan
en enää koskaan.
Meine Ruh' ist hin,
mein Herz ist schwer;
ich finde sie nimmer
und nimmermehr.
Missä häntä ei minulla ole,
siellä on hautani,
koko maailmaan
olen kyllästynyt.
Wo ich ihn nicht hab’,
ist mir das Grab,
die ganze Welt
ist mir vergällt.
Pääraukkani on
aivan sekaisin,
onneton mieleni
on pirstaleina.
Mein armer Kopf
ist mir verrückt,
mein armer Sinn
ist mir zerstückt.
Rauhani on mennyt,
sydämeni on raskas,
en löydä sitä koskaan
en enää koskaan.
Meine Ruh' ist hin,
mein Herz ist schwer;
ich finde sie nimmer
und nimmermehr.
Vain hänen peräänsä
katson ulos ikkunasta,
vain hänen peräänsä
lähden ulos talosta.
Nach ihm nur schau’ ich
zum Fenster hinaus,
nach ihm nur geh’ ich
aus dem Haus.
Hänen ylväs käyntinsä,
hänen jalo hahmonsa,
hänen huultensa hymy,
hänen katseensa voima,
Sein hoher Gang,
sein’ edle Gestalt,
seines Mundes Lächeln,
seiner Augen Gewalt.
ja hänen puheensa
taikavirta,
hänen kätensä kosketus,
ja ah, hänen suudelmansa!
und seiner Rede
Zauberfluß,
sein Händedruck,
und ach, sein Kuß!
Rauhani on mennyt,
sydämeni on raskas,
en löydä sitä koskaan
en enää koskaan.
Meine Ruh' ist hin,
mein Herz ist schwer;
ich finde sie nimmer
und nimmermehr.
Poveni ojentuu
häntä kohti.
Ah, voisinpa tarttua häneen
ja pidellä häntä!
Mein Busen drängt
sich nach ihm hin.
Ach, dürft’ ich fassen
und halten ihn!
ja suudella häntä
niin kuin haluan.
hänen suudelmiinsa
pitäisi minun kuolla!
Und küssen ihn
so wie ich wollt’,
an seinen Küssen
vergehen sollt’!
Rauhani on mennyt,
sydämeni on raskas!
Meine Ruh' ist hin,
mein Herz ist schwer!

Schubert teki tekstiin pari ratkaisevaa muutosta: hän toisti päähenkilön hurmiota kuvaten viimeisen säkeistön ja lisäsi vielä loppuun kertosäkeistön (kaaviossa: Ar) alun (ar). Lisäksi kaksi viimeistä säkeistöä lauletaan yhteen, joten niistä syntyy pitkä nouseva kaari, joka huipentuu viimeisen säkeistön toistossa melodian korkeimmalla a2-sävelellä.

Pianon jatkuva kuviointi, joka keskeytyy vain laulun puolivälin jälkeen sanalla “Kuß!” (suudelma), kuvaa paitsi rukin hyrräystä, myös tunteen levottomuutta.

Lyyrisyydestä eeppisyyteen

Gruppe aus TartarusUseissa Schubertin liedeissä on toki lyyrinen, "liedmäinen" sävy, mutta yhtä monissa siitä ei tietoakaan. Esimerkiksi Gruppe aus Tartarus (Tartarus-ryhmä) on läpisävelletty, neljästä eri jaksosta koostuva (ABCD) lyyris-eeppinen kohtaus, Schubert: Gruppe aus TartarusPrometheus resitaatio, L'incanto degli occhi (Silmäin mahti) kepeä arietta, Erlkönig (op. 1, 1815) balladi.

Doppelgänger (Kaksoisolento) ja Leiermann (Kampiliiran soittaja) ovat lopulta yksinkertaisesti nerokkaita, mihinkään lajiin kuulumattomia taidelauluja, joissa Schubert on etääntynyt mahdollisimman kauan "liedmäisyydestä".

Lied-esityksessä erotuksena balladista, jossa laulajalla on kertojan ote ja kuulijat täysin välttämättömiä, ja aariasta, jossa rooliote hallitsee, on etualalla "lyyrinen minä", joka ei ole välttämättä empiirinen persoona mutta joka antaa satunnaisten kuulijoiden osallistua esitykseen.

Schubertin kolme kautta

Schubertin laulutuotannossa ei ole havaittavissa varsinaista kehitystä, vaan jatkuvaa kiertelyä samojen teemojen ja kysymysten ympärillä. Niinpä ei ole kysymys kehityskausista vaan kronologisista vaiheista.

  1. Varhaiskauteen (1811—) kuuluu balladeja ja noin 200 muuta laulua. Schubert “ahmi päiväkausia” tuolloin Zumsteegin balladeja. Schillerin ohella hän sävelsi muun muassa Klopstockin, Claudiuksen ja Höltyn runoja, vähitellen myös Goetheä, mikä vei säveltämistä romanttisen pianolaulun suuntaan. Muunneltu säkeistölaulu oli etualalla. Schubert irtautui 1816 laulukoulu-traditiosta ja siirtyi uuteen kauteen; Der Wanderer (1816) on siirtymäteoksia.
  2. Romanttinen keskikausi (1817—) liittyy romanttisen runouden suosimiseen, muun muassa Mayrhoferin ja Claudiuksen teksteihin. Lauluissa korostuivat vaeltaja- ja kuolema-ajatukset: Der Jüngling und der Tod (Nuorukainen ja kuolema) ja An den Tod (Kuolemalle). Schubert alkoi valita tekstejään huolellisemmin ja tarttui muun muassa F. Schlegelin, Petrarcan, Novaliksen (Hymnen, Hymnejä), Tieckin (Abend, Ilta) ja Uhlandin teksteihin. Vuosi 1821 oli taas “Goethe-vuosi”, jolloin syntyivät Mignon- ja West-Östliches Divan -laulut. Säkeistölaulujen paljous on yllättävää. Die schöne Müllerin päättää kauden.
  3. Myöhäinen kausi alkoi 1824, kun Schubert jatkoi taas laulusäveltämistä. Runoilijoita olivat Schulze, Scott, Seidl, Shakespeare, Rochlitz, Rellstab ja Heine. Muunteleva säkeistölaulu on pääperiaate, mutta melodia vapautuu välillä resitatiiviksi. Runous, laulu ja piano-osuus sulautuvat uudenlaiseksi kokonaisuudeksi. Huipennuksen muodostavat laulusarjan Winterreise lisäksi Schwanengesangin Heine-laulut.

Liedien musiikki

Melodisen ilmeikkyyden ohella Schubertin lauluille tunnusomaista on sensitiivisyys harmonisia värejä kohtaan: yksittäiset kromaattiset sävelet, muunnesoinnut, duurimollivaihtelut ja modulaatiot medianttisävellajeihin ovat aina merkittäviä, tekstiin liittyviä tapahtumia.

Piano-osuudet perustuvat usein figuuriin, liikekuvioon, joka on tekstin inspiroima ja liittyy lisäksi laulun yleistunnelmaan: rukin pyörintä laulussa Gretchen am Spinnrade, aaltojen liike laulussa Auf dem Wasser zu singen (Vesillä laulettavaksi), itsepäinen puro laulussa Wohin? (nro 2 sarjasta Die schöne Müllerin), iloinen soinnun murtaminen Schwanengesang-laulussa Liebesbotschaft (Lemmenviesti).

Schubertin liedissä on usein tietty klassinen, pidättyvä, äärimmäisyyksiä kaihtava sävy. Lauluäänen sekä pianon kesken vallitsee tasapaino, eikä piano nouse liikaa esille. Niiden ohella löytyy oopperamaisia kohtauksia, joissa piano tavoittelee orkestraalisia tehoja.

Schubertin lempilaulaja vuodesta 1817 eteenpäin olikin oopperabaritoni Johann Michael Vogl (1768—1840), joka lisäsi mielellään koristeita melodioihin. Schubert sanoi kirjeessään (1825), että ”tapa, jolla Vogl laulaa ja se miten minä säestän ikään kuin olisimme yhtä sillä hetkellä, on jotain aivan uutta ja ennenkuulematonta ihmisille”.

Schubertin tunteneen Leopold Sonnleithnerin, joka oli juristi ja amatöörimuusikki, mukaan Vogl painotti laulussaan säveltäjän vaatimaa deklamaatiota, mutta että

hän ei ollut varsinaisesti taidelaulaja. Hän oli onnellinen luonnonlaulaja, jolla oli miellyttävä sointi äänessä ja joka esiintyi tunteikkaasti ja puhuttelevasti. Mutta varsinaisesta äänenmuodostuksesta tai koulutuksesta hänellä ei ollut pienintäkään ideaa. Hän toi esiin monet Schubertin laulut sykähdyttävästi, syvästi kouraisevasti, joskin ilmeisellä kohtuuttomuudella ja omahyväisyydellä. (Deutsch 1947.)

Schubertiadit

Schubertin Schubert ja Johann Michael Voglerystävät, joista tärkeimpiä oli Franz von Schober, järjestivät pieniä valitun asiantuntijajoukon yhteisistuntoja, joissa Schubert esitteli uusia sävellyksiään. Näitä kokoontumisia ruvettiin nimittämään poliittisista varovaisuussyistä “Schubertiadeiksi”.

Schubertiadi-ystäviä olivat Schoberin ja Voglin lisäksi mm. runoilijat Johann Mayrhofer, jonka 47 runoa Schubert sävelsi, Theodor Körner, libretisti Eduard von Bauernfeld, dramaatikko Franz Grillparzer, kumouksellinen Johann Senn sekä maalarit Moritz von Schwind Schubertiadija Leopold Kupelwieser, jotka ikuistivat kokontumisia kuvissaan.

Tammikuussa 1821 kokoontui yhteen Schoberin luona “14 hyvää tuttua, henkeviä miehiä”: “Schubert itse soitti ja lauloi joukon ihania laulujaan, minkä jälkeen juotiin punssia”. Myöhemmin myös Vogl lauloi, kun Schubert ei kyennyt siihen enää itse. Musiikkipidot jatkuivat alkuvuoteen 1828 saakka, ja niissä sai ensiesityksensä moni Schubertin sävellys.

Schubert oli keisaria kannattava patriootti, joka Itävallan Ranskasta vapautumisen jälkeen sävelsi tilanteen mukaisia teoksia: Auf den Sieg der Deutschen (Saksalaisten voitolle, 1812) ja Die Befreier Europa’s in Paris (Euroopan vapauttaja Pariisissa, 1814). Silti hän ei iloinut Metternichin valvonnasta. Vuoden 1815 jälkeen hänen poliittinen ajattelunsa vahvistui opiskelijoiden kanssa seurustelun vuoksi.

Liedejä

Tunnetuimpia Schubertin erillisiä lauluja ovat:

  • Erlkönig op. 1 (Keijukaiskuningas, 1815) Goethen tekstiin (1782), joka on peräisin Goethen näytelmästä Die Fischerin (Kalastajatar). Ennen Schubertia sen olivat jo säveltäneet C. Schröter, Andreas Romberg, J. F. Reichardt, Zelter, Gottlob Bachmann, August Herder ja Bernhard Klein, Schubertin jälkeen mm. Loewe ja Spohr.
  • Heidenröslein op. 3 (Niittyruusunen, 1815) on Herderin julkaiseman kansanrunon pohjalta Goethen uudelleenrunoilema (1771) kolmisäkeistöinen balladimainen runo, jonka Schubert sävelsi kansanlaulun koruttomassa hengessä. Laulun suosio on alkanut vasta paljon säveltäjän kuoleman jälkeen.
  • Der Wanderer (Vaeltaja, 1816) G. Ph. Schmidt von Lübeckin tekstiin (1808). Schubert teki laulusta kolme eri versiota. Tekstin sävelsi ennen Schubertia Anselm Hüttenbrenner. Sävellys oli Erlkönigin ohella Schubertin menestynein laulu, joka tuotti kustantajalle 1821—60 yli 27 000 floriinia! Schubert perusti laulun säkeelle Die Sonne dünkt mich hier so kalt (Aurinko tuntuu minusta täällä niin kylmältä) myöhemmin Wanderer-fantasiansa pianolle (1822).
  • Der Tod und das Mädchen (Kuolema ja tyttö, 1817) Matthias Claudiuksen tekstiin (1770-luku) on kaksisäkeistöinen, jambinen “rooliruno”. Schubert käytti laulua d-molli-jousikvartettonsa (1824) hitaan osan variaatioteemana. Laulu oli niin suosittu, että Josef von Spaun kirjoitti sille vastineeksi runon Der Jüngling und der Tod, jonka Schubert myös sävelsi kaksi kertaa.
  • An die Musik (Musiikille / Säveltaiteelle, 1817) Schubartin tekstiin on olemassa Schubertin neljänä puhtaaksikirjoituksena, mikä viittaa laulun tunnettuuteen 1820-luvun lopulla. Se painettiin 1827.
  • Die Forelle (Forelli, 1816—21) Schubartin runoon (1782) on säilynyt Schubertilta viitenä eri versiona, joista vain viimeisessä on alkusoitto. Schubert jätti säveltämättä Schubartin runon viimeisen eli neljännen säkeistön. Runo on täydellisessä muodossaan kertomus nuoren tytön joutumisesta viettelijän kynsiin. Lisäksi runo sisältää allegorian: forellin päätyminen kalastajan koukkuun liittyy Metternichin salaisen poliisin urkkimis- ja vangitsemistoimintaan, joka kosketti myös Schubertia ja hänen lähipiiriään. Laulun musiikki viittaa Beethovenin Coriolanus-alkusoittoon. Säveltäjä käytti laulua Forelli-kvintettonsa (1819) muunnelmaosan teemana.
  • Ave Maria. Ellens dritter Gesang (Ollos tervehditty Maria. Ellenin kolmas laulu; 1825) perustuu Walter Scottin romaaniin The Lady of the Lake (1810). Schubertin hurskas Maria-hymni sisältyy laulukokoelmaan Sieben Gesänge aus Walter Scott’s Fräulein vom See op. 52 (Seitsemän laulua Walter Scottin Järvenneidosta). Laulun suursuosio on siitä tehtyjen lukemattomien sovitusten ansiota.
  • Der Hirt auf den Felsen (Paimen kalliolla, 1828) Wilhelm Müllerin tekstiin on kolmiosainen laaja konserttiaaria tai scena, kohtaus, klarinettiobligaton kera, Schubertin viimeisiä sävellyksiä. Kokoonpanoltaan harvinaisen laulun sisarteos on Auf dem Strom (Virralla, 1828) käyrätorven ja pianon kera.

Laulusarjoja

Schubert teki Wilhelm Müllerin (1794—1827) runoihin (1821, 1824) kaksi laulusarjaa. Ne ovat eräänlaisia pienoisnäytelmiä tai monodraamoja tekstin, laulun ja pianon keinoin. Subjektina toimii romanttinen antisankari, jonka kokemukset ja tuntemukset, rakkauden pettymys ja kuoleman odotus, sitovat laulut temaattisesti yhteen oikeiksi sarjoiksi.

Kaunis myllärintytär

Syntytausta

Die schöne Müllerin -sarjassa (Kaunis myllärintytär, 1823) on 20 laulua. Sen eräänä herätteen antajana toimi Paisiellon ooppera La molinara (Mylläritär). Sarja alkaa optimisesti, kunnes luovuttaminen on väistämätöntä. Joki on kokonaisuutta yhdessä pitävä voima, miehen elämänvirta, jonka varrelta hän löytää rakkaan, ilman vastarakkautta, ja johon hän lopuksi hukuttautuu. Sarjan ‘henkilöitä’ ovat nuori mylläri, kaunis tyttö, metsästäjä ja joki. Aito kansanomaisuus yhdistyy sarjassa pateettiseen tunneilmaisuun.

Müller kuului Berliinissä ystäväpiiriin, joka kokoontui salaneuvos F. v. Stägemannin kotona; muita taiteilijoita joukossa olivat muun muassa säveltäjä Ludwig Berger, maalari Wilhelm Hensel ja runoilija Clemens Brentano. Eräänä joulukuun iltana 1816 he saivat ajatuksen improvisoida rokokoo-henkisen paimennäytelmän, johon he kirjoittivat tekstit laulunäytelmien tyyliin; tosin näytelmän henkilöiksi valittiin paimenien sijaan aatelimies, metsästäjä, puutarhuri, nuori miesmylläri ja myllärintytär. Tarinassa myllärintytär ei rakastu aateliseen vaan mylläriin, kunnes metsästäjä ilmaantuu ja vie voiton. Mylläri hukuttautuu, ja kun neito saa tietää tästä, hän katumuksessaan tekee saman. Metsästäjä tulee paikallle, ja kun hän huomaa tapahtuneen, puhaltaa hän jäähyväissävelet torvestaan.

Berger sävelsi laulunäytelmän runoista parhaat, ja niiden joukossa oli viisi Müllerin runoa. Myöhemmin hän ehdotti Müllerille runosarjan tekemistä aineistosta. Näin syntyi kokoelma Sieben und siebzig Gedichte aus den hinterlassenen Papieren eines reisenden Waldhornisten (77 runoa erään kiertelevän käyrätorvensoittajan jälkeenjääneistä papereista, 1821), jonka avaa 23 runon sarja Die schöne Müllerin. Toinen kokoelman osa julkaistiin 1824, ja siihen sisältyi Die Winterreise.

Müller toivoi hartaasti, että joku säveltäisi runosarjat. Bernard Josef Klein sävelsikin pari runoa, minkä lisäksi Müller omisti toiveikkaasti toisen osan Carl Maria von Weberille, mutta turhaan. Vasta kun Schubert löysi sattumoisin 1823 ystävänsä pöydältä ensimmäisen runokokoelman alkoi tapahtua, ja Müller pääsi historiaan Schubertin ansiosta.

Schubertin sävellys

Schubert jätti säveltämättä Müllerin prologin ja epilogin sekä kolme muuta runoa, jotka hidastavat tapahtumien kulkua ja ovat toisteisia. Tosin 1800-luvulla esityksissä oli tapana lausua säveltämättä jääneet runot, ja muuan Ludwig Stark täydensi 1870 laulusarjan omilla Müller-sävelityksillään. Kun Wagner vaati, että lausunta on poistettava musiikkiesityksistä, laulusarja unohdettiin vuosikymmeniksi. Sarjan ensimmäinen varmuudella tiedetty esitys on vuodelta 1856, baritoni Julius Stockhausenin toimiessa laulajana.

Schubert käyttää omissa sävellyksissään puhdasta tai muunnettua säkeistöperiaatetta sekä läpisäveltämistä ja kertosäemuotoa (nro 7). Lauluja yhdistää puroa symboloiva 1/16-liike (toisinaan trioloituna) piano-osuudessa, joka häipyy ainoastaan keskimmäisissä lauluissa (nrot 7–14), jotka muodostavat sarjan toiveikkaan onnellisen vaiheen, sekä päätöksessä (nro 20).

Sävellajien sarja on seuraava: B–G–C–G–a–H–A–C–A–A–D–B–B–c–g/G–h–H/h–e–g/G–E. Molli- ja duurimuunnoksilla on tehtävä tekstin heijastajana: lauluissa Eifersucht und Stolz ja Der Müller und der Bach vaihtavat avauksen g-mollin G-duuriin. H-mollin- ja duurin suhde lauluissa Die liebe Farbe ja Die böse Farbe on kuvaavaa. Keskivaiheen toiveikkuutta maalaa duurisävellajien ketju.

Sarjan osat

Näytä lisätieto

  1. Das Wandern (Vaeltaminen) on oikea ja postiivinen, ”saksalainen vaelluslaulu”.
  2. Wohin? (Minne?) liikkuu maltillisemmin ja sen keskellä kiihkeät kysymykset ”Onko tämä sitten tieni? Oi puronen, puhu, minne?” aiheuttaa synkentävän modulaation e-molliin.
  3. Halt! (Pysähdy!) on kolmesta säkeistöstään huolimatta läpisävelletty ja säerakenteissaan epäsymmetrinen kappale.
  4. Danksagung an den Bach (Kiitoslaulu purolle) liittyy edeltävän lauluun harvinaisella tavalla siteeraamalla sen viimeistä säettä ”Oliko se niin tarkoitettu?”. Kolmannen säkeistön kysymys ”Hänkö [=Tyttö] sinut [= puron] lähetti?” vie G-duurin muunnosmolliin ja pikaisesti B-duuriin.
  5. Am Feierabend (Vapaailtana [työpäivän jälkeen]) on harvinainen ABA-muotoinen laulu, jonka keskijaksossa työn raskautta kuvataan säestyksen hengästynein tauoin ja jossa myllymestari, tytön isä, puhuu.
  6. Der Neugierige (Utelias [mies]) on aluksi kisällin itsepuhelua luutun säestyksellä. Kohta laulu muuttuu hitaaksi kyselyksi purolta, jolloin laulu vaihtuu resitatiiviksi ja musiikki vie H-duurista G-duuriin. Vaikka lopuksi tulee uusi säkeistö, musiikki palaa muuntuneena alun tunnelmaan (muoto ABA’).
  7. Ungeduld (Kärsimättömyys) sisältää refrainin säkeellä Dein ist mein Herz uns soll es ewig bleiben (Sinun on sydämein ja pitää iäksi jäämän). Muutoin kyse on ensimmäinen neljästä peräkkäisestä säkeistölaulusta sarjassa.
  8. Morgengruß (Aamutervehdys) on sarjan suloisimpia lauluja neljine säkeistöineen ja helottavine C-duuri-sävellajeineen.
  9. Des Müllers Blumen (Myllärin kukat) alkaa söpösti, mutta sisältää kromatiikkaa (lauluäänessä dis–cis–dis–e, pianossa e–dis–d–cis) ja ilmeikkään alaspäisen sekstin (e–gis) sekä välidominantit A-duurin molliasteille (VI ja II aste), joilla kaikilla on tekstistä nouseva merkitys: viimeisessä säkeistössä kromatiikka liittyy sanaan ”kyyneleet” (Tränen), sekstihyppy ”itkemiseen” (weinen) ja välidominattikulut säestävät itkua.
  10. Tränenregen (Kyynelsade) kuvaa ensin kisällin ja tyttären yhteistä istuntaa purolla, jota värjäävät pianon pahaenteiset kromaattiset kulut, kunnes lopussa totuus selviää: Kun tyttö lähtee kotiin sateen alettua, poika puhkeaa kyyneliin musiikin a-molli-muunnosvärjäyksessä.
  11. Mein! (Minun!) liittyy ilmeellään ja liikkeellään avauslauluun. Modulaatio D-duurista B-duuriin ABA-muotoisen laulun keskellä liittyy kisällin huolestuneisuuteen, jota kuvataan kahdella vähennetyllä nelisoinnulla sekä melodian huokaisulla des–c.
  12. Pause (Tauko) liittyy sarjan juonteeseen, jossa vihreällä (rakkaudentoivon) värillä ja luutulla on tärkeä tehtävä. B-duurista käydään g-mollissa, kun kuvataan tuskaa ja valitusta, jota tukevat vielä parilliset ja sidotut alspäiset sävelkulut.
  13. Mit dem grünen Lautenbande (Vihreällä luuttunauhalla) liittyy värinsä kauttaa yhä rakkaudentoiveeseen, kuten myös lauluäänen ilmeikkäät alaspäiset septimit ja hyväilevät korusävelet.
  14. Der Jäger (Metsästäjä) on fuugatyylinen caccia, jossa kilpailija vie tytön. Laulu viestii nopealla tempollaan kisällin uhmakkuutta ja kiihtymystä sekä liittyy karakterillaan metsästäjään.
  15. Eifersucht und Stolz (Mustasukkaisuus ja ylpeys) kuvaa kisällin tuntemuksia pelin selvettyä. Avauksen g-molli viestii traagista perusvirettä, jota täydentävät pianon villinä kiitävät 1/16-osat kisällin kiihkon peilautumisena puroon. Loppu kirkastuu G-duuriin ylpeyden osoituksena, mutta kamppailee g-mollin ja G-duurin välillä, kun kisälli yrittää säilyttää ylpeytensä ironian avulla.
  16. Die liebe Farbe (Rakas väri) palaa kolmannen kerran vihreään väriin, mutta nyt murheen ja kuolemantuskan sävyttämänä, ja musiikki laahustaa mustassa h-mollissa surumarssia muistuttavalla tavalla.
  17. Die böse Farbe (Ilkeä väri) jatkaa viimeisen kerran väriteemaa, kun vihreästä on tullut tuskaisen muiston väri, jonka kisälli haluaa unohtaa. H-duuri- ja -molli-vaihtelulle perustuvassa laulussa on synkkää kiihkoa, jota lisäävät vielä kaukaa kuuluvat torven törähdykset.
  18. Trockne Blumen (Kuihtuneita kukkia) jatkaa surumarssiteemaa. Jälkipuoliskon liikkuvampi marssi, jossa E-duuri ja lopulta voiton perivä e-molli vuorottelevat, liittyy kisällin kuvittelemaan kuoleman jälkeiseen tilanteeseen, jolloin neito vihdoin tajuaa menetyksensä. Tällä kohdin runous on yllättävän puberteettista.
  19. Der Müller und der Bach (Mylläri ja puro) on onnettoman myllärinkisällin, joka suunnittelee hukuttautumista, ja puron keskustelu, jossa puro houkuttelee miehen lempeään viileään rauhaansa. Tämän mukaisesti musiikki päättyy rauhoittavaan G-duuriin, vaikkei ilman käymistä g-mollissa (rakkauden katkeransuloisessa muistossa) ja B-duurissa (palaamisena alkuun ja rauhan symbolina).
  20. Des Baches Wiegenlied (Puron kehtolaulu) päättää sarjan yllättävässä E-duurissa — lopullisen levon symbolinako uudessa ulottuvuudessa? vaiko viittauksena ja duurimuunnoksena suhteessa Kuihtuneisiin kukkiin? — sarjan säkeistömuotoisesti.

Talvinen matka

Die Winterreise (Talvinen matka, 1827) on 24 laulun sarja, joka on Schubertin järkyttävimpiä teoksia kuoleman, talven ja ulkopuolisuuden kuvauksineen. Schubert itse piti sarjan osia parhaina lauluinaan. Niiden paatos ja syvällisyys on harvinaista. Varikset raakkuvat ja koirat haukkuvat yksinäiselle kulkijalle, jolla on takanaan hylätty rakkaus, kun tyttö oli valinnut rikkaamman sulhon. Kulkijaa vainoavat kohmetus ja talvimyrskyt; toivoa ei ole, vain pettymys ja lähteminen ovat väistämättömiä, ja onnelliset muistot sammuvat nopeasti.

Talvinen matka ei ole yhtä lailla kerronnallisesti kiinteä kokonaisuus kuin Kaunis myllärintytär; laulujen järjestys voisi olla toisenlainenkin ilman suurempia ongelmia. Laulut ovat muunnettuja säkeistölauluja, ABA-muotoisia ja pari niistä on yksisäkeistöisessä muodossa (Täuschung ja Der stürmische Morgen). Piano-osuudessa ei ole enää mitään vain säestävää, se on yhtä laulun ja tekstin kanssa.

Sarjan laulujen sävellajijärjestys on seuraava: d—a—f—c—E—e—e—g/G—h—c—A/a—h—Es—c—c—[es/]Es—D—d—A—g—F—g—A—a. Mollisävellajit vallitsevat, ja kun duurisävellaji ilmaantuu positiivisen muiston vuoksi (nro 5), se muuntuu seuraavassa laulussa (nro 6) sitäkin katkerammaksi molliksi. Virralla-laulussa taas keskivaihe muuntuu E-duuriin, kun puhutaan rakkaan nimen kaivertamisesta jne. Tunnelmanvaihdoksen vuoksi myös aloituksen duuri voi mollittua (nro 19) tai päinvastoin (nro 8). Postin aiheuttama ilonpilkahdus ja Es-duuri (nro 13) saavat heti jatkeekseen kaksi c-molli-laulua. Es- ja D-duuria häiritään eri tavoin lauluissa 16—17, samoin F- ja A-duuria lauluissa 21 ja 23; Tauschung-laulun A-duuri on vain harhaa.

  1. Gute Nacht (Hyvää yötä)
  2. Wetterfahne (Tuuliviiri)
  3. Gefrorene Tränen (Jäätyneitä kyyneleitä)
  4. Erstarrung (Kohme)
  5. Lindenbaum (Lehmus)
  6. Wasserflut (Tulva)
  7. Auf dem Flusse (Virralla)
  8. Rückblick (Katse taaksepäin)
  9. Irrlicht (Virvatuli)
  10. Rast (Lepo)
  11. Frühlingstraum (Kevätunelma)
  12. Einsamkeit (Yksinäisyys)
  13. Die Post (Posti)
  14. Der greise Kopf (Harmajapää)
  15. Die Krähe (Varis)
  16. Letzte Hoffnung (Viimeinen toivo)
  17. Im Dorfe (Kylässä)
  18. Stürmischer Morgen (Myrskyinen aamu)
  19. Täuschung (Harhakuvitelma)
  20. Wegweiser (Tienviitta)
  21. Das Wirtshaus (Majatalo)
  22. Mut (Rohkeutta)
  23. Nebensonnen (Aaveaurinkoja)
  24. Leiermann (Kampiliiransoittaja)

Schwanengesang

Schwanengesang (Joutsenlaulu, 1828) ei ole laulusarja, vaan jälkeen jääneiden laulujen kokoelma, joka sisältää 14 laulua. Kokoelman aloittaa seitsemän Rellstab-laulua, joista tunnetuin on Ständchen (Serenadi). Erillinen Die Taubenpost (Kyyhkyspostia, Seidl), Schubertin viimeinen sävellys, lauletaan osana laulukokoelmaa, sillä kustantaja liitti sen julkaisuunsa, jolle se antoi myös sen nimen. Kokoelman loput laulut Heinen runoihin ovat mestarillisia:

  • Der Atlas (Atlas) on ankara Atlaksen kohtalon muotokuva orkestraalisine tremoloineen ja aloituksen Beethoven-muistumineen (bassoaihe).
  • Ihr Bild (Hänen kuvansa) on askeettisuudessaan, laulun ja pianon unisonoissaan vaikuttava laulu, jossa modulaatio alennetulle kuudennelle asteelle (Ges-duuri b-mollissa) valmistellaan hyvin.
  • Das Fischermädchen (Kalastajatyttö) on ratsastusrytminen ja toiveikas laulu, jossa rakkauden mahdollisuus kuvataan idyllisenä.
  • Die Stadt (Kaupunki) on lähes varhaisromanttinen kuva, jossa aavekaupunkia maalataan pianissimoilla ja salaperäisesti häilähtävällä vähennetyllä nelisoinnulla, joka saa kappaleessa lähes toonikasoinnun aseman.
  • Am Meer (Meren rannalla) on jännittävä laulullisen ja resitatiivimaisuuden yhdistelmä. Rakkauden päättymiseen liittyy soinnullinen huokaus, kun ylinouseva sekstisointu purkautuu suoraan C-duuri-toonikaan.
  • Doppelgänger (Kaksoisolento) on nerokas kauhuromanttinen monologi. Pianon pitkiä sointuja vasten laulu kertoo karmaisevasta kohtaamisesta. Piano-osuus perustuu lähes passacagaliamaisesti toistuvaan neljän soinnun sarjaan, jonka unisonossa kulkevat ääriäänet muodostavat ristiaiheen (h—ais—d—cis).

Lähteet

Deutsch, Otto Erich 1947. The Schubert Reader. New York: W. W. Norton.

Schubert-Lexikon 1997, toim. Ernst Hilmar ja Margret Jestremski. Graz: Akademische Druck- u. Verlagsanstalt.

Schubert's Vienna, toim. Raymond Erickson 1977. New Haven & London: Yale University Press.