FI | EN |
A A A
Tulosta artikkeli
Artikkelisarjat: Klassismin koominen ooppera
Ranskalainen koominen ooppera
Murtomäki, Veijo

1700-luvun varhaisvaiheessa populaarit vaudeville-näytelmät (laulun renkutuksia, tanssia, puhetta) olivat suosittuja Ranskassa. Italialaisen buffa-oopperan, etenkin Pergolesin La serva padronan mutta myös Latillan La finta camerieran esittely synnytti Pariisissa 1752–54 ns. “buffonistisodan” (querelle des bouffoons), jossa vastakkain olivat italialainen koominen ooppera sekä sen kannattajat (Friedrich Grimm ja Rousseau) ja perinteinen ranskalainen vakava ooppera, tragédie lyrique.

Kehitys musiikkinumeroilla varustetusta näytelmästä kohden uutta oopperataidemuotoa oli pitkälle näytelmärunoilija-libretisti C. S. Favartin (1710–1792) ansiota: hän otti aiheet ajankohtaisesta porvarillisesta elämänpiiristä ja innosti säveltäjiä kirjoittamaan uutta musiikkia renkutusten tilalle. Tosin hän itse laati parodia- eli lainaustekniikalla uusia komedioita usein lajinimellä comédie mêlée d’ariettes (pikku lauluilla lisätty hupinäytelmä). Tällainen oli Les amours de Bastien et Bastienne (Rousseaun Kyläennustajan parodiana, 1750-luku). Hänen koomisia oopperoitaan edustaa esimerkiksi L’amour au Village (Rakkautta maalaiskylässä, 1754). Olennainnen tunnusmerkki ranskalaisessa koomisessa oopperassa on puhuttu dialogi, joka koskee tosin vasta 1700-luvun jälkipuoliskon oopperoita, sillä varhaisissa italialaista intermezzoa seuraavissa intermède-teoksissa on käytössä vielä resitatiivi.

Michel-Jean Sedaine (1719–1797) jatkoi Favartin linjoilla, lisäsi realismia ja vähensi koomisia aineksia. Puhutaan myös “kyynelten komediasta” (comédie larmoyante), jossa naispäähenkilöt osoittavat taipumusta sentimentaalisuuteen. Sen taustalla on ajan romaanikirjallisuuden sentimentalismi: Samuel Richardsonin (1689–1761) porvarilliset romaanit Pamela: or Virtue Rewarded (Pamela eli Palkittu hyveellisyys, 1741) sekä Clarissa (1748), jotka innoittivat Voltairea ja Lessingiä omiin versioihinsa sekä Rousseaun kirjoittamaan romaaninsa Julie ou, la Nouvelle Héloïse (Julia eli Uusi Héloïse, 1761).

Jean-Jacques Rousseau

Rousseau (1712–1778) oli filosofikirjailija ja musiikkidiletantti, josta tuli italialaisen vaikutuksen ansiosta koomisen oopperan edelläkävijä Ranskassa. Hän piti itseään ensisijaisesti säveltäjänä, sillä hän oli innostunut oopperasta oleskeltuaan Venetsiassa 1743–44 (hän kertoo tästä Tunnustuksissaan). Rousseaun julkaisuja on myös Dictionnaire de musique (Musiikkisanakirja, 1768). Lisäksi Rousseau väitteli Rameaun kanssa musiikinteoriasta ja piti ranskaa sopimattomana laulukielenä.

Kyläennustaja

Le devin du village (Kyläennustaja, 1752), intermède, on laulunäytelmä ja menestysteos, joka on aidon ranskalaistyylinen hyödyntäessään vaudevilleä ja romanssia, mutta muodoltaan italialainen. Sen musiikki on yksinkertaista, ja monia aarioita säestetään vain continuolla, kun taas resitatiivit edustavat ranskalaista tyyliä. Teos oli niin populaari, että Mozartin Bastien und Bastienne on Rousseaun teoksen parodia.

Seuraavassa oopperan avauskohtauksen tekstiä:

Näytä lisätieto

Scène I.

COLETTE
(soupirant, et s’essuyant les yeux de son tablier.)
J’ai perdu tout mon bonheur
J’ai perdu mon serviteur
Colin me délaisse.
Hélas! il a pu changer!
Je voudrois n’y plus songer:
J’y songe sans cesse.
(da capo)

Ensimmäinen näytös

COLETTE
(huokaillen ja kuivaten silmiään esiliinaan.)

Olen menettänyt kaiken onneni

olen menettänyt palvelijani.

Colin minut hylkää.

Oivoi! hän on voinut muuttua!

En haluaisi enää uneksua pidempään.

Mutta unelmoin lakkaamatta.
(da capo)

resitatiivi

Il m’aimoit autrefois, et ce fut mon malheur.
Mais quelle est donc
celle qu’il me préfère?
Elle est donc bien charmante!
Imprudente bergère!
Ne crains-­tu point les maux
que j’éprouve en ce jour?
Colin m’a pu changer;
tu peux avoir ton tour.
Que me sert d’y rêver sans cesse?
Rien ne peut guérir mon amour,
Et tout augmente ma tristesse.

resitatiivi

Hän rakasti minua ennen, ja se oli onnettomuuteni.
Mutta kuka lienee se,
jota hän pitää minua parempana?

Hänen täytyy olla tosi ihastuttava!
Hävytön paimenetar!
Etkö pelkää lainkaan sitä pahaa,
jota minä tunnen nyt?

Colin on saanut minut muuttumaan;
sinä voit olla seuraavaksi vuorossa.

Mitä minua hyödyttää unelmoida lakkaamatta?
Mikään ei voi parantaa rakkauttani,
ja kaikki lisää suruani.

Rousseau sävelsi myös kuusi muuta ooopperaa, joista kolme on kadonnut ja yksi on keskeneräinen. Pygmalion (1770) on yksinäytöksinen scène lyrique, puhenäytelmä soitininterludien kera. Rousseau loi uuden keksinnön nimeltä mélodrame, josta tuli vähäksi aikaa suosittu muoti-ilmiö ja monissa oopperoissa käytetty tehokeino.

Gaetano Pugnani

Pugnani (1731–1798) oli kuuluisa torinolainen viulisti ja Savoijin hovin soitinmusiikin johtaja, joka sävelsi Rousseaun melodraama-keksinnön ja italialaisen Werther-ilmiön innoittamana melologo-lajinimellä teoksen Werther (n. 1790). Tässä melodraamassa on kertoja ja ainoana henkilönä Werther, ja näiden puheosuuksien välissä kuullaan paikoin vaikuttavaa Sturm und Drang -musiikkia. Romaanin mukaisesti musiikkikin jakaantuu kahteen osaan ja molemmissa on 11 musiikkinumeroa, joten yhteensä partituuri käsittää 22 osaa.

Varsinainen koominen ooppera Ranskassa

Vasta Rousseaun jälkeen syntyi varsinainen koominen ooppera ensimmäisine säveltäjineen.

E. R. Duni (1708–1775) oli italialaissyntyinen säveltäjä, joka teki vuodesta 1757 alkaen Pariisin Opéra-Comiquelle noin 20 teosta ja toi koomiseen oopperaan italialaisen arietta- ja resitatiivityylin liittäen siihen ranskalaisen divertissement-käytännön. Hänen yksinäytöksisiä komedioitaan ovat mm. Le peinter amoureux de son modèle (Malliaan rakastava maalari, 1757), La fille mal gardée, ou Le pédant amoureux (Huonosti vartioitu tyttö eli Rakastunut rikkiviisas), Nina et Lindor (1758), Deux chasseurs et la laitiere (Kaksi metsästäjää ja lypsäjä, 1763) ja La clochette (Pieni kello, 1766).

Antoine Dauvergne

Dauvergne (1713–97) oli Rameaun ja Leclairin oppilas, Parisiin Opéran viulisti, säveltäjä ja johtaja (1744–90). Hän teki pääasiassa Rameau-henkisiä vakavia oopperoita, mutta sävelsi Opéra-Comiqueen muutamia buffa-jäljitelmiä, mm. teoksen Les troquers (Trokarit/Vaihtokauppiaat, 1753), joka on intermède, opéra-bouffon, ja on muovattu buffan mukaiseksi ja käyttää sikäli vielä resitatiivia. Siinä kaksi miestä (bassoa) vaihtaa juonessa kihlattujaan, vailla osapuolia tyydyttävää lopputulosta.

Seuraavassa toisen heistä, Lubinin, monologi ja ariette:

Näytä lisätieto

Scène 6

LUBIN (seul)
J’ai cru faire un bon coup en changeant de future.
Margot était mon fait, peste soit du marché!
Avec Fanchon hélas! il faudra donc conclure?
Qui? Moi, garder Fanchon? J’en serais bien fâché.

Scène 6

LUBIN (yksin)
Luulin tehneeni hyvän siirron vaihtaessani tulevaisuuden.
Margot oli osani, pahus mikä kauppa!
Voi, entäs Fanchonin kanssa! pitikö päätyä hänen kerallensa?
Kenet? Pidänkö Fanchonin? Se olisi tosi harmillista.

ariette

Sa nonchalance
serait mon tourment,
une heure elle balance,
pour dire froidement
ouida… vraiment…
plait-il … comment…
chaque mot est si lent
que j’en perd patience.
Ou bien en silence,
d’un pas chancelant
elle s’avance,
et marche en dormant,
et rit en baillant.
Quelle différence
de ce tempérament,
à la pétulance
de celle que j’attends?

ariette

Hänen välinpitämättömyytensä
tuottaisi minulle piinaa,
hetken hän on kahden vaiheilla,
sanoakseen kylmäkiskoisesti
tuota … tosiaankin
onko hyvä … kuinka …
joka sana tulee niin hitaasti,
että menetän kärsivällisyyteni.
Tai sitten täysin hiljaa,
horjuvin askelin
hän kulkee,
ja kävelee unessa,
ja nauraa haukotellen.
Mikä ero onkaan
moisessa luonteenlaadussa
suhteessa sirkeyteen,
jota olin odottanut?

François-André Danican Philidor

Philidor (1726–1795) oli pitkäaikaisen muusikkosukutradition viimeinen edustaja, Campran oppilas, joka työskenteli Pariisissa pääosin (1740–) – lukuun ottamatta kiertueita keski-Europassa ja Lontoossa aikansa parhaana shakinpelaajana sekä ajan tärkeimmän shakkioppaan laatimista (Analyse du jeu des échecs, 1749; 27 painosta 10 eri kielellä). Denis Diderot mainitsee asian kirjassan Rameaun veljenpoika (suom. Edwin Hagfors, Karisto 1921):

“Pariisi on se maailman paikka, ja Café de la Régence se Pariisin paikka, jossa tätä peliä parhaiten pelataan. Siellä Reyn pöytien ääressä iskevät vastakkain syvällinen Légal, terävä Philidor, perusteellinen Mayot; siellä näkee hämmästyttävimmät nopansiirrot ja kuulee pahimmat roskapuheet; sillä jos voi olla älykäs mies ja samalla suuri shakinpelaaja, luten Légal, niin saattaa myöskin olla suuri shakinpelaaja ja samalla tyhmyri, kuten Foubert ja Mayot.”

Philidor sävelsi merkittäviä ja suosittuja koomisia oopperoita italialaistyyliin, 11 opéras comiques (1759–65). Hän otti puhutun dialogin käyttöön. Oopperat ovat musiikiltaan jo huomattavan jalostuneita ja orkesterinkäytöltään ylivoimaisia hänen kollegoihinsa verrattuna.

Teemoina koomisissa oopperoissa ovat sosiaaliluokkien väliset suhteet ja inhimilliset heikkkoudet, hyväuskoisuus ja ahneus. Blaise le savetier (Suutari Blaise, 1759) käsittelee porvarillista moraalia; siinä suutari sopii maanomistajansa kanssa maksamatta jääneistä veroista. Le jardinier et son seigneur (Puutarhuri ja hänen isäntänsä, 1761) tarjoaa ajalle tyypillisen sosiaalisen sanoman, sillä tilanhoitaja vikittelee puutarhurin tytärtä.

Le sorcier (Velho, 1764), comèdie lyrique, sisältää vakavan oopperan parodiaa, sillä siinä pilkataan opera serian oraakkelikohtauksia. Sen juoni perustuu klassiselle aiheelle: Simone, Agathen äiti, haluaa naittaa tyttärensä rikkaalle talonpojalle (Blaise), mutta Agathe rakastaa Julienia. Simone haluaa lisäksi estää kummityttönsä, Justinen naimisiinmenon nuoren Bastienin kanssa. Matkalta palaava Julien pukeutuu velhoksi ja pelästyttää Blaisen taikakeinoin sekä tekee tyhjäksi Simonen juonet: Julienin ariette “Dans la magie, a mon pouvoir rien n’est égal” (II/3, “Magiassa mikään ei vedä vertoja voimilleni”) sekä resitatiivi “Noirs habitants de la nuit éternelle” (II/7, “Ikuisen yön tummat asukit”). Lopulta Simone nai Blaisen ja nuoret parit toisensa.

Tom Jones (1765), comédie, on Fieldingin kuuluisaan romaaniin tehty veijariooppera, jossa on mm. juopuneiden palvelijoiden kvartetto III näytöksen alussa, septetto II näytöksen päätteeksi, ja koko teoksen päättää vaudeville, kuten aina tässä lajissa.

CHOEUR DE BUVEURS

Chantons, buvons, trinquons sans cesse,
Laissons la Bourgogne aux Français
Le punch anime l’allégresse:
Le punch éveille la tendresse
Vive le punch & les Anglais.

JUOMARIEN KUORO

Laulakaamme, juokaamme, kilistäkäämme lakkaamatta,
jättäkäämme burgundilaiset ranskalaisille,
punssi herättää iloisuutta:
punssi herättää hellyyttä,
eläköön punssi ja englantilaiset.

Pierre-Alexandre Monsigny

Monsigny (1729–1816) vei koomisen oopperan lähemmäksi seriaa ja on lajin tärkeimpiä kehittäjiä. Hän suosi aiheenvalinnoissa romantiikkaa, satuja, romaanimaisuutta, sentimentaalisuutta, idealisoitua maaseutua ja eksotiikkaa. Le roi et le fermier (Kuningas ja talonpoika, 1762) asettaa vastakkain hovin ja maalaisuuden, koomisen ja vakavan tavalla, joka saa yhden viimeisistä ilmauksistaan Fredrik Paciuksen Kaarle-kuninkaan metsästyksessä (1852). Rose et Colas (1764) esittelee kaksi nuorta talonpoikaa, joilla rakkaudet menevät ristiin. Monsigny lopetti säveltämisen Félix-oopperan (1777) jälkeen kaihin vuoksi 48-vuotiaana (Rossini teki saman vieläkin varhemmin).

Sotilaskarkuri

Le déserteur (Sotilaskarkuri, 1769), drame, on uuden lajin ensimmäinen menestysteos, joka on jo samalla lähellä pelastusoopperaa. Sen dramatiikan takaa runsas mollin ja kromatiikan käyttö, yllättävät pysähdykset, soitintehot (tukeäänet) sekä fugatot. Oopperan suosio 1700-luvun loppupuolella oli valtaisa niin Ranskassa kuin muuallakin. Musiikillisesti mielenkiintoisia piirteitä on alkusoiton alkaminen ja päättyminen päätöskuoron aiheella, välisoittojen muistumasuhde kuultuihin laulunumeroihin. Monsigny liittää Louiseen lisäksi usein A-duurin. Nämä piirteet ennakoivat oopperan tulevaa kehitystä (Grétryllä, Weberillä, Wagnerilla jne.).

Oopperan juoni perustuu tositapahtumaan 1767 Compiègnessä, jossa Louis XV teki sotilastarkastusta: marsalkan vaimo sai kuninkaan armahtamaan sotilaan, kun taas oopperassa M.-J. Sedainen librettoon sen tekee sotilaan kihlattu Louise (sopraano). Alexis-sulhon (baritoni) karkuruus johtuu taasen paikallisen käskynhaltijan, ilkeän kreivittären juonesta, sillä tämä panee nuoren miehen testiin järjestämällä ilkeän kepposen pakottamalla Louisen hääkulkueeseen morsiamena toisen miehen kera. Lopussa sulhoa viedään jo mestauspaikalle ja neito pyörtyy, kunnes toivuttuaan hän ehtii pelastaa kuninkaan armahtaman sulhonsa.

Oopperan dramatiikasta ja lumoavasta musiikista saa hyvän käsityksen I näytöksen 6. kohtauksessa, jossa Louisen ystävätär Jeannette pakotettuna vahvistaa Alexikselle, että meneillään on tosiaankin tämän kihlatun hääkulkue; seuraavassa kohtauksen teksti:

Näytä lisätieto

Duo

ALEXIS
(laisse tomber sa tête sur son estomac)
Seroit-il vrai, puis-je l’entendre?
Non, cela ne se peut comprendre,
Non, non, cela ne se peut pas;
Elle auroit voulu mon trépas.

JEANNETTE
(le regarde malicieusement)
Ah, comme je sais bien l’entendre!
Ah, comme je sais bien m’ y prendre!
Bon, bon! Quel plaisir il aura,
quand il saura que ce n’est pas!

ALEXIS
(yhdessä Jeannetten kanssa)
Ma belle enfant, que je vous dise:
C’est là la noce de Louise,
La fille de Louis Basset?
Quoi! c’est là la noce de Louise
Avec Bertrand son grand cousin:
C’est aujourd’ hui le lendemain.

JEANNETTE
Que voulez-vous que je vous dise?
Oui, c’est la noce de Louise,
La fille de Louis Basset.
C’est elle-même qui passait.
Oui, c’est la noce de Louise
Avec Bertrand son grand cousin:
C’est aujourd’ hui le lendemain.

ALEXIS
Il est donc vrai, j’ai pu l’entendre!
Dieu! cela peut-il se comprendre!
Elle a donc voulu mon trépas!
Ah, ciel! je ne me soutiens pas.

JEANNETTE
Ah, comme je sais bien m’y prendre!
Son chagrin ne peut se comprendre.
Mais, mais, quel plaisir il aura,
quand il saura que ce n’est pas!

YHDESSÄ. ALEXIS
Je sens un froid, mon coeur s’en va.
Elle a donc voulu mon trépas!
Ah, ciel! Je ne me soutiens pas.
Devois-je m’attendre à cela?

JEANNETTE
A voir le chagrin qu’il ressent,
Ah! que son plaisir sera grand!
Bon, bon ! quel plaisir il aura,
quand il saura que ce n’est pas!
Mais, mais, comme il semble fâché!
Ce que j’ai dit l’a trop touché.
Je vais … Non, non je crains
Qu’il n’ en prenne trop de chagrin.

Duo

ALEXIS
(antaa päänsä pudota rinnalle)

Olisiko se totta, voinko kuulla sen?
Ei, en voi sitä ymmärtää,
ei, ei se voi olla lainkaan niin;
että hän olisi halunnut kuolemaani.

JEANNETTE
(katselee miestä ilkikurisesti)

Oi, miten hyvin ymmärrän häntä!
Oi, miten hyvin suoriudun tästä!
Hyvä, hyvä! Miten onnellinen hän onkaan,
kun hän saa tietää, ettei se ole totta!

ALEXIS
(yhdessä Jeannetten kanssa)

Kaunis tyttönen, anna minun sanoa teille:
vietetäänkö Louisen häitä
Louis Basset’n tyttären?
Mitä! Louise meni naimisiin
serkkunsa Bertrandin kera:
Tänään on jo huominen.

JEANNETTE
Mitä haluatte minun sanovan?
Kyllä, ne ovat Louisen häät,
Louis Basset’n tyttären,
Hän juuri kulki ohitsemme.
Kyllä, ne ovat Louisen häät,
serkkunsa Bertrandin kera:
Tänään on jo huominen.

ALEXIS
Se on siis totta, olen tosiaan kuullut sen!
Jumalani! tätä ei voi ymmärtää!
Hän on siis halunnut kuolemaani!
Oi taivas! En kestä enää tätä.

JEANNETTE
Oi, miten hyvin suoriudun tästä!
Hänen kärsimystään ei voi käsittää.
Mutta miten onnellinen hän onkaan,
kun hän saa tietää, ettei se ole totta!

YHDESSÄ. ALEXIS
Minua kylmää, sydämeni läkähtyy.
Hän on siis halunnut kuolemaani!
Oi taivas! en kestä enää tätä.
Saatoinko odottaa tätä?

JEANNETTE
On kauhea nähdä miten hän kärsii,
Oi, miten suuri hänen ilonsa onkaan!
Hyvä, hyvä! miten onellinen hän onkaan,
kun hän saa tietää ettei se ole totta!
Mutta kuinka suuttuneelta hän tuntuukaan!
Se mitä sanoin hänelle koski häneen kovasti.
Aion … Ei, ei, pelkään että
hän saisi siitä liikaa kärsimystä.

 

Nicolas Dalayrac (1753–1809): Nina, ou La folle par amour (Nina eli Hulluna rakkaudesta, 1786), toi oopperalavalle hulluuskohtauksen.

André-Ernest-Modesty Grétry

Grétry syntyi Liègessä 1741 ja kuoli Pariisissa 1813 eli oli syntyjään belgialainen (tulevan Belgian ranskankieliseltä seudulta). Hänestä tuli johtava koomisen oopperan myöhäinen säveltäjä. Grétry yhdisti italialaisen melodisen kauneuden ranskalaiseen yksinkertaisuuteen ja myös dramaattisuuteen. Ura oopperasäveltäjänä kesti lähes 40 vuotta (1765–1803) ja huipensi vallankumousta edeltäneen koomisen oopperan. Kaikkiaan hän sävelsi noin 70 oopperaa. Ratkaisevaa oli se, kun hän sai libretistiksi Jean François Marmontelin (1723–1799), joka oli liberaali intellektuelli ja halusi uudistaa ranskalaisen oopperan ensyklopedistien ideoiden mukaisesti.

Grétry kertoo muistelmissaan (Mémoires ou Essais sur la Musique, 1789, 1797), kuinka hän havaitsi oopperaharrastajien kyllästyneen tragedioihin ja niiden muodolliseen kokoonpanoon fragmentaarisine baletteineen ja pastoraaleineen: niinpä hän keksi sulattaa yhteen vakavan oopperan tanssin ja kuorot koomisen oopperan keveän lumovoiman kanssa. Tulos, koomisen oopperan, balettioopperan, tragedian, serian ja buffan yhdistäminen, onnistui yli odotusten.

Oopperoista Zémire et Azor (Fontainebleau, 1771), comédie-ballet mêlée de chants et de danses, favartin ja de Voisenon librettoon Marmontelin mukaan, oli menestyksekäs orientaalinen fantasia, josta tuli ilmiömäisen suosittu; jopa Mozart omisti partituurin, ja monet säveltäjät tekivät libretosta oman oopperaversionsa (Linley vanh., Spohr). Andromaque (Pariisi, 1780), on vielä poikkeuksellisesti myöhäinen tragédie lyrique.

Kairon karavaani

La caravane de Caire (Kairon karavaani; Fontainebleau, 1783), opéra-ballet E. Morel de Chédevillen librettoon, sisältää turkkilaista eksotiikkaa, kruunajais- ja taistelukohtauksen, patrioottisia sävyjä ja koomisia tilanteita. Musiikki koostuu aarioista, ariettoista, resitatiiveista, tansseista ja ensembleistä. Ooppera koki 500 esitystä 1829 mennessä. Grétryn taitavuus orkesterin värikkäänä käyttäjänä tulee ilmi tansseissa sekä kuorokohtauksissa; orkesterissa on mukana triangeli ja harppu. Grétry ja Morel onnistuivat jatkamaan sikäli Gluckin ja Piccinnin kokeiluja.

Oopperassa orjakaravaani matkaa Niiliä pitkin Kairoon; joukossa ovat ranskalaisupseeri Florestanin (basso) poika Saint-Phar (tenori) sekä intialaispäällikön tytär Zélime (sopraano). Karavaanin johtaja Husca (baritoni) haluaa estää nuorenparin onnen, mutta arabien hyökkäyksen torjumiseksi Husca vapauttaa Saint-Pharin, ei Zélimeä. Pashan (basso) palatsiin Kairossa ilmaantuu Florestan, jonka on onnistunut pelastaa eräs Pashan laivoista, jolloin Pasha kiittelee ranskalaisten urhoollisuutta. Seuraavaksi Pasha ostaa basaarista Zélimen Saint-Pharin onnettomuudeksi. Pasha tykästyy neitoon, mutta Saint-Phar onnistuu ryöstämään tämän, vain jotta molemmat joutuisivat uudestaan vangituiksi. Florestanin anelut tepsivät kuitenkin, joten lopuksi pasha vapauttaa nuoret. Henkilögalleriaan kuuluvat lisäksi haareminvartija Osmin (basso) sekä Pashan mustasukkainen suosikkiorja Almaïde (sopraano).

Seuraavassa kohtaus oopperan loppupuolelta, jossa Florestan saapuu Pashan luo juhlistamaan tapahtunutta:

Näytä lisätieto

ACTE III Scène 9

Récitatif:

OSMIN
Seigneur, Florestan va paraître.

LE PACHA
Qu’il soit à l’instant même introduits devant moi.

Scène 10

Le théâtre change, et représente un salon d’audience préparé pour une fête.
Entrée de Florestan et sa suite.

Marche

Kolmas näytös, yhdeksäs kohtaus

Récitatif:

OSMIN
Herra, Florestan on tulossa.

LE PACHA
Hänet tuotakoon välittömästi minun eteeni.

Kymmenes kohtaus

Näyttämö vaihtuu ja esittää juhlia varten varustettua vastaanottohuonetta.
Florestan seurueineen saapuu.

Marssi

Récitatif:

FLORESTAN
Jaloux de reconnaître
Le service important que j’ai reçu de toi.
Quand je m’apprête
À quitter ce rivage
Pacha, reçois mes voeux
Et mon sincère hommage.
Mon vaisseaux, par tes soins,
se trouvent réparés,
De tes bienfaits tu me vois pénétrés.

Récitatif:

FLORESTAN.

Olen innokas tietämään
minkä tärkeän palveluksen saan sinulta.
Nyt kun laivastoni valmistautuu
jättämään nämä rannat,
Pasha, ota vastaan valani
ja vilpitön kunnianosoitukseni.
Laivani ovat ansiostasi
tulleet korjatuiksi ja
näet meidät hyvyytesi täyttäminä.

Ariette:

FLORESTAN
Le plus affreux orage
Nous jeta sur ces bords;
Heureux sur ce rivage,
Jouis de nos transports

Ariette:

FLORESTAN
Mitä hirvittävin rajuilma
heitti meidät näille rannoille;
Onnellisena tässä maassa
nauti meidän ilon tunteistamme.

CHOEUR DES TURCS
Faitez sur ce rivage
Eclater vos transports,
Puissiez-vous, sans orage,
Aborder dans vos ports.

CHOEUR DES FRANÇAIS.
Le plus affreux orage
Nous jeta sur ces bords,
Heureux sur ce rivage
Jouis de nos transports.

LE PACHA
Tout retentit sur ce rivage
Du bruit de tes nobles travaux;
Français, je rends à ton courage
Le tribut qu’on doit aux héros.

Récitatif:

LE PACHA
Qu’un instant en ces lieux
le plaisir vous arrête;
Après tant de travaux
on peut bien s’y livrer;
Prenez part à la fête
Que j’ai fait préparer.

TURKKILAISTEN KUORO
Kaikukoot rannikolla

teidän ilon huutonne,

pääskää ilman myrskyä

rantautumaan satamaamme.

RANSKALAISTEN KUORO
Mitä hirvittävin rajuilma
heitti meidät näille rannoille,
Onnellisena tässä maassa
nauti meidän ilon tunteistamme.

PASHA
Koko maamme raikuu
jalojen tekojesi synnyttämä kohu;
ranskalainen, annan rohkeudestasi
suosionosoituksen joka kuuluu sankarille.

Resitatiivi:

PASHA
Toivottavasti hetkeksi tähän paikkaan
miellyttävät ilot teidät saavat jäämään;
Niin suuren työn jälkeen
on syytä antautua nautinnoille;
Ottakaa osaa juhlaan,
jonka olen antanut valmistaa.

Rikhard Leijonanmieli

Richard Coeur-de-Lion (1784), comédie mise en musique Sedainin librettoon, on Grétryn ehkä paras ja samalla populaarein teos, jonka juonessa – Rikhard Leijonanmielen pelastuminen vankeudesta – oli lähtökohta romanttisille pelastus- ja vallankumousoopperoille (vielä Beethovenin Fideliolle). Toistuvien aiheiden käyttö oopperassa toimi esikuva Weberin Freischützin muistumamotiivi-tekniikalle; toistuvana aiheena esiintyy 9 kertaa aseenkantaja Blondelin laulama romanssi “Une fièvre brûlante” (Tulinen kiihko), jota hän säestää viulullaan (vrt. Taikahuilun huilu); Beethoven teki teemasta pianomuunnelmat.

Oopperan aihe liittyy kolmanteen ristiretkeen, jonka yhteydessä kuningas Rikhard joutuu Itävallan Leopold V:n vangiksi lunnasrahojen toivossa. Blondel (de Nesle), Rikhardin aseenkantaja, pukeutuu trubaduuriksi ja laulamalla kuninkaan lempisävelmää hän löytää tämän Linzin linnasta, jota isännöi kuvernööri Florestan. Blondelin, Rikhardiin rakastuneen Artois’n kreivitär Margueriten ja ritari Williamsin toiminnan tuloksena kuningas pääsee vapaaksi.

Seuraavan dialogin keskellä kuullaan viulun muistuma-aihe, joka kuvaa Rikhardin rakkautta Margaretaan:

Näytä lisätieto

Acte I, Scène 7

BLONDEL
Ciel! Que vois-je?
C’est la comtesse de Flandre!
C’est Marguerite,
c’est le tendre el malheureux 
objet de l’amour
de l’infortuné Richard!
Ah! j’accepte le présage: 

sa rencontre ici ne peut
étre qu’un coup du ciel.
Si le roi est ici, et si ces tours
lui servent de prison…
Ah! dieux! Mais peut­ être me trompé­je!…
Voyons, si vraiment C’est elle Si c’est Marguerite,
son âme ne pourra se refuser aux douces impressions
d’un air qu’en des temps bienheureux
son amant a fait pour elle.
(Il joue cet air sur son violon. Dès les premières phrases, 
Marguerite s’arrête, écoute, s’approche.)

Acte I, Scène 7

BLONDEL
Taivas! Mitä näen?
Sehän on Flanderin kreivitär!
Se on Margareta,
hellä ja onneton rakkauden kohde
epäonnisen Rikhardin!

Oi! otan vastaan ennusmerkin:
hänen tapaamisensa täällä voi olla
vain taivaan johdatusta.

Jos kuningas on täällä ja jos nämä tornit
toimivat hänen vankilanaan …

Oi jumalani! Mutta ehkä erehdyn!
Katsotaanpa, josko hän todella on Margareta,
ei hänen sydämensä voi torjua suloisia vaikutelmia
erään laulun, jonka onnellisina aikoina
hänen rakastettunsa laati hälle.

(Soittaa tämän laulun viulullaan. Jo ensisäkeet kuullessaan Margareta pysähtyy, kuuntelee, lähestyy.)

LA COMTESSE
Oh ciel! qu’entends-­je?… Bonhomme, 
qui peut vous avoir appris l’air 
que vous jouez si bien sur votre violon?

LA COMTESSE
Oi taivas! mitä kuulenkaan? Hyvä miesi, kuka on voinut opettaa teille laulun, jota soitatte niin kauniisti viulullanne?

Myöhemmin II näytöksessä muistuma-aihe kuullaan soinnutettuna ja tekstillä “Une fièvre brûlante/un jour me terrassait…” (Kuuma polte/eräänä päivänä löi maahan …), missä muodossa Beethoven käytti teemaa pianomuunnelmiensa aiheena:

 

Toisen näytöksen alussa Rikhard on sellissään: aluksi hän puhuu tilanteestaan ja sitten virittää epätoivoisen da capo -aariansa:

Näytä lisätieto

Acte II, Scène II

RICHARD (seul)
Ah, grand Dieu! Quel funeste coup du sort!
Couvert de lauriers cueillis dans la Palestine,
au milieu de ma gloire, dans la vigueur de l’âge,
être obscurément confiné
comme le dernier des hommes,
dans le fond d une prison. 

(Il se lève.)

Air

Si l’univers entier m’oublie,
S’il faut passer ici ma vie,
Qu sert ma gloire, ma valeur?
(Il regarde un portrait de Marguerite.)
Douce image de mon amie,
Viens calmer, consoler mon coeur,
Viens, viens!
Un instant suspends ma douleur.

Si tout me fuit dans mon malheur,
O mort, viens terminer ma peine,
Si l’espoir fuit de mon coeur,
O mort, viens briser ma chaine!
Non, pour moi plus de bonheur!

Si l’univers entier m’oublie etc.

O souvenir de ma puissance,
Crois-tu ranimer ma constance
Non tu redoubles mon malheur!
O mort, viens, viens terminer ma peine,
Viens, viens briser ma chaine,
L’esperance a fui de mon coeur!

Acte II, Scène II

RICHARD (Yksin)
Oi jumalani! Mikä kohtalon isku!
Koristettuna laakereilla, jotka hankin Palestiinassa,
kunniani paikassa, elinvoimaa uhkuen,
joutua syrjäseudulle teljetyksi
viheliäisen miekkosen tavoin,

vankilan perukoille. (Nousee.)

Air

Jos koko maailma minut unohtaa
ja joudun viettämään täällä elämäni,
mitä virkaa on kunniallani, maineellani?
(Katselee Margaretan kuvaa.)
Suloinen kuva rakkaani,
saavu tyynnyttämään, lohduttamaan sydäntäni,
oi saavu nyt!
Hetkeksi edes lievitä tuskaani.

Jos kaikki hylkäävät minut onnettomuuteeni,
oi kuolo saavu lopettamaan tuskani,
Jos toivo pakenee rinnastani,
oi kuolo saavu katkaisemaan kahleeni!
Ei löydy minulle enää onnea!

Jos koko maailma minut unohtaa jne.

Oi muisto voimieni,
pystytkö elvyttämään järkähtämättömyyteni?
Et, sinä kaksinkertaistat onnettomuuteni!
Oi kuolo saavu lopettamaan tuskani,
saavu katkaisemaan kahleeni,
toivo on paennut sydämestäni!

Pierre le Grand (Pietari Suuri; Pariisi, 1790)comédie en trois actés et en prose, melée de chants, J.-N. Bouillyn libretton Voltairen mukaan esitettiin ensi kertaa keskellä Ranskan vallankumousta. Guillaume Tell (Vilhelm Tell; Pariisi, 1791), drame mis en musique Sedainen librettoon, oli vastaus Ranskan vallankumoukseen.

 

François-Joseph Gossec (1734–1829) oli klassisen ajan tuote, mutta hän eli yli Ranskan vallankumouksen ja sopeutui sen vaatimuksiin; Le Triomphe de la République ou Le Camp de Grand Pré (Vallankumouksen riemuvoitto eli Grand Prén kenttä; Pariisi, 1793), divertissement lyrique, oli sävellystyö Valmyn taistelun 20.9.1792 voiton kunniaksi ja ajan tapahtumat ovat hyvin läsnä teoksessa (marssit, fanfaarit, kuorolaulu, tasitelun äänet). Seuraavassa oopperan loppupuolen innostava kuorokohtaus:

CHOEUR GÉNÉRAL

Vive à jamais, vive la Liberté!
Reçois nos voeux, chère et sainte Patrie;
Nous jurons d’obéir, de donner notre vie,
Pour nos lois, pour l’Égalité!
Que la France entière s’écrie:
Vive à jamais, vive la Liberté!

CHOEUR GÉNÉRAL

Eläköön ikuisesti Vapaus!
Ota vastaan valamme, kallis ja pyhä Isänmaa;
vannomme tottelevamme, antavamme elämämme,
lakiemme ja Tasa-arvon edestä!
Huutakoon koko Ranska:
eläköön ikuisesti Vapaus!

 

Etienne-Nicolas Méhul (1763–1817): L’Irato ou L’Emporté (Raivostunut eli Kuumakalle), opéra comique en un acte, on Napoleonin pyynnöstä valmistunut helpohko ja “metelöivä” ooppera säveltäjältä, joka oli turvannut henkiin jäämisensä jo säveltämällä uuden kansallishymnin Hymne à la Raison (Hymni järjelle, 1793) sekä sotahymnin Le Chant du Départ (Lähtölaulu, 1794); L’Irato on on Méhulin vanhan italiankielisen buffan uusi versio.