FI | EN |
A A A
Tulosta artikkeli
Artikkelisarjat:
Keskiajan ja renessanssin soittimet
Murtomäki, Veijo

Soittimiston arabialainen alkuperä

Koska alkuperäissoittimia on säilynyt vain vähän, tärkeimpiä lähteitä keskiajan ja renessanssin soittimiston kannalta ovat tämän päivän kansansoittimet: arabialainen luuttu, balkanilainen fiideli, turkkilainen skalmeija jne.

Suuri osa soittimistosta tuli Eurooppaan maurilaisten tuomina Espanjan kautta, myöhemmin ristiretkeläisten mukana Bosporin- ja Gibraltarinsalmen yli:

  • Käsirummut
    • tamburiini
    • erilaiset käsirummut (tabl)
    • naqqara (engl. naker) eli pieni patarumpu
  • Olifantti (norsunluinen ritaritorvi)
  • Busine (pitkä trumpetti)
  • Skalmeija (aulóksen sukuinen oboen ja fagotin esi-isä)
  • Säkkipilli
  • Rebec ja fiideli
    • Rebec (rabab) on kolmikielinen, päärynänmuotoinen soitin, josta löytyy myös näppäiltävä, luuttumainen malli. Jousi tuli Eurooppaan 900-luvulla, joten rebec on täällä tunnettu nimenomaan jousisoittimena. Rebec on yhä tyypillinen kreikkalainen ja balkanilainen kansansoitin.
    • Fiideli (latin. viella, ransk. vièle, engl. fiddle), on Bysantin kautta Eurooppaan tullut, usein kolmikielinen soitin, jonka kaikukoppa oli tavallisesti soikea ja kannessa oli ääniaukko. Fiideli oli trubaduurien suosikki-instrumentti, 1200- ja 1300-lukujen tärkein soitin.
  • Huilut
  • Lyyra ja harppu
  • Luuttu ja kitara
    • Pitkäkaulaluutun (tanbur) ohella oli pullea lyhytkaulainen luuttu (ud), jossa oli alun perin neljä kieltä (virityksenä b—c—f—g tai kvarteittain g—c—f—b). 800-luvulla kuuluisa musiikinteoreetikko ja laulaja Zirjab, joka oleskeli myös Cordobassa, lisäsi viidennen kielen, luutun sielun.
    • Kithara oli keskiajalla yleisnimitys kielisoittimille. 900-luvulla Espanjassa oli jo nykyisen kitaran esi-isä guitarra, 1200-luvulla se mainitaan nimellä guitarra morisca, mutta vasta 1400—1500-luvuilla se rupesi muistuttamaan ulkonäöltään nykyistä kitaraa.
  • Psaltteri ja Hackbrett
    • Arabiasta tuli vielä qanun, sitrasoitin, jonka nimi keskiajalla oli psalttari
    • Ganum on sormin näppäiltävä, laatikkomainen, polvilla tai pöydällä pidettävä soitin, jossa 1400-luvulla saattoi olla parikymmentä kieltä — kantele on sen etäinen sukulainen
    • Kun ganun varustettiin myöhemmin vasaroilla, saatiin Hackbrett eli dulcimer, josta erkani puolestaan kaksi kehityssuuntaa:
      • unkarilainen, lusikoilla soitettava cimbalom
      • koskettimistolla varustettu cembalo, toisaalta vasaraklaveeri
  • Monokordi (josta kehittyi klavikordi)
  • Portatiivi
  • Kampiliira
    • keskiajan Euroopan suosituimpia soittimia
    • monilla eri nimillä tunnettu (organistrum, symphonie, Drehleier, hurdy-gurdy)
    • 3—6-kielinen
    • erikoinen, jatkuva borduna- tai bassoääni syntyy, kun kammella pyöritettävä puukiekko saa kielet värähtelemään
    • melodia saadaan aikaan kaikukannen päälle sijoitetulla koneistolaatikolla, jonka koskettimien avulla melodiakielten värähtelevän osan pituutta voidaan säädellä
  • Juutalaisharppu

Kun jousisoittimet ovat fiidelin perillisiä ja arabialaisen sotilas- ja kulkueorkesterin (janitsaariorkesteri) muodostivat trumpetit, torvet, skalmeijat, rummut, patarummut ja symbaalit (lautaset), koko eurooppalainen sinfoniaorkesteri on itse asiassa itäistä lainaa ja tulosta arabialaisen soittimiston soveltamisesta länsimaiseen käyttöön.

Soitinten käyttö

Keskiajalla arvostettiin erottuvia ja kontrastoivia soitinvärejä. Soitinyhdistelmissä toteutui soinnin moninaisuus, ja keskeistä oli soinnin heterogeenisyys. Leimallista keskiajalla ja renessanssissa on puhallinsoitinten suuri määrä. Soittimet jakautuvat kahteen pääluokkaan:

  1. kovaääniset (haut = korkea): vaskisoittimet, lyömäsoittimet, useimmat puupuhaltimet
  2. pehmeä-ääniset (bas = matala): nokkahuilu, jouset, harput, luuttu, psalttari, dulcimer

Voimakasääniset soittimet varattiin ulkokäyttöön, ääneltään pehmeät sisäkäyttöön.

Soitinten käytöstä tai niiden yhdistelystä on vain vähän tietoja. Ennen vuotta 1600 vain poikkeuksellisesti musiikkikappaleeseen vaadittiin jokin määrätty soitin. Varhaisimmat säilyneet soitinnuotit ovat:

  1. pääosin tanssimusiikkia
    • 1200-luvulta truveerien laulukirjassa, chansonnier, on 11 tanssimelodiaa
    • 1300-luvun italialaisen maallisen laulumusiikin kokoelmassa on 15 tanssia
  2. vokaalimusiikin klaveerisovituksia
  3. tekstittömiä motetteja eli clausuleita

Soittimia käytettiin keskiajalta lähtien myös vokaaliteoksissa korvaamaan tai kaksintamaan lauluosuuksia, säestystarkoituksiin. Joskus lauluteoksia voitiin esittää myös pelkin soittimin. Soitinmusiikin varsinainen nousu alkoi kuitenkin vasta 1500-luvun taitteessa.

Renessanssissa soittimia käytettiin mielellään perheinä ja ne muodostivat sarjan bassosta diskanttiin:

  • consort on 3—8 viulua, nokkahuilua tms.
  • broken consort on eri soitinperheitä yhdistävä sekayhtye

Keskiajan soittimisto

Puupuhaltimet

Ruokolehtisoittimet olivat yleensä kovia ulkoilmasoittimia kun taas huilut olivat pehmeitä sisäsoittimia. Soittimista esiintyi runsaasti paikallisia muunnoksia. Puupuhaltimien ulottuvuus oli usein puolitoista oktaavia, ja kromatiikkaa oli vähän.

Ruokolehtisoittimet

  • Skalmeija oli tärkein kaksoisruokolehtisoitin 1600-luvulle asti
    • alkujaan saraseenisoitin
    • 1300-luvulla siitä irtaantui isompi versio nimellä bombard (pommeri)
    • kreikkalainen aulós on sen kantaisiä ja se oli orgiastinen Dionysos-kulttiin kuuluva soitin (myöhempiä hengenheimolaisia ovat jazz-saksofoni ja -klarinetti)
  • Ruokopilli, puutorvi, paimentorvi
    • skalmeijan edeltäjä, jota tapaa miltei kaikkialta maailmasta
    • puupilli, jossa on ruoko, suukappale ja sormiaukot
  • Säkkipillit ja rakkopillit ovat yleisempiä kuin kuvitellaan, sillä näitä tapaa lähes kaikkialta

Huilut

  • Pan-huilu, poikkihuilu: tunnetaan jo Kreikasta ja Roomasta
  • Kuusireikähuilu, kaksoishuilu: tavataan ainakin 140 lajia
  • Pilli ja tamburiini kuuluvat yhteen
  • Nokkahuilu: käytettiin erityisesti Englannissa 1300-luvulta lähtien
  • Gemshorn: ääneltään suloinen vuohensarvisoitin Saksassa

Koskentinsoittimet

  • Portatiivi / positiiviurku
    • ensimmäinen urku rakennettiin 300 eaa. Kreikassa; vesiurku ensin
    • 300-luvulla jaa. otettiin käyttöön palkeet
    • jättiurkujen rinnalle tuli pienempiä urkuja 1200—1300-luvuilla
  • Hurdy-gurdy = kampiliira
    • veivattava kampipyörä saa kielet soimaan jatkuvasti ja toisen käden painamilla koskettimilla muutetaan säveltasoa
  • Monokordi, klavikordi
    • edellinen tunnettiin jo antiikissa
    • jälkimmäinen on edellisen monistettu muoto, jota soitetaan koskettimilla

Vaskipuhaltimet

Osuvampi termi keskiaikaisille vaskipuhaltimille olisi kuppisuukappalesoittimet. Alun perin näitä ei tehty aina metallista, vaan niiden valmistamiseen käytettiin myös luuta, sarvia, puuta.

  • Trumpetti
    • alun perin saraseenisoitin
    • seremoniasoitin
    • pitkä 6-jalkainen versio on bu(i)sine
    • lyhempi ja korkeampi
    • suurta taitoa vaativa versio on clarion / clarino
    • pelkkä trumpetti on yleisnimi
  • Lehmitorvi ja olifantti: jälkimmäinen oli norsunluusta; ritarisoitin, jota myös ritari Roland käytti
  • Kornetti = suomalainen tuohitorvi
  • Vetotrumpetti

Kielisoittimet

Avorakenteiset näppäilysoittimet

  • Harppu ja lyyra ovat varhaisimmat kielisoittimet, joita esiintyi jo Babyloniassa ja Egyptissä
    • Harppu: 6—25 kieltä; oli keskiajalla metallikielinen; irlantilaisilla oli käytössä myös suonikielinen versio, jolla voitiin soittaa taidokkaasti
    • Lyyra: esiintyi Kreikassa ja oli myös anglosaksilaisten minstrelien (druidit) soitin; 6—7 kieltä
  • Psalttari ja dulcimer
    • edellistä näppäillään sormilla
    • jälkimmäistä soittolehdellä
    • kantele kuuluu psalttareihin
    • unkarilainen cimbalom kuuluu dulcimereihin
    • sitra on sukua molemmille

Kiinteärakenteiset näppäilysoittimet

  • Luuttu: tuli maurien mukana Espanjaan 1200-luvulla
  • Mandoliini: luutun pienempi, kompaktimpi versio, joka oli suosittu Espanjassa, Italiassa ja Etelä-Ranskassa
  • Pitkäkaulaluuttu = tanbura, lähellä buzukia
  • Gittern: kitaran keskiaikainen esi-isä
  • Citole = sitoli: neljä metallikieltä, nauhat; mahdollisesti renessanssi-sisterin keskiaikainen esi-isä (cetula, cetra, kithara)

Jousisoittimet

Jousenkäyttö peräisin on Keski-Aasiasta, josta se levisi 800—900-luvuilla Bysanttiin. Jousisoittimien status oli alhainen.

  • Rebec: kapea kaikukoppa, kieliä 2—4
  • Fidel = fiideli
    • päärynänmallinen soitin, jossa 1—5 kieltä
    • mahdollisesti viulun kantaisä
  • Jousilyyra: nimensä mukaisesti jousella soitettava lyyra
  • Tromba marina ("meritrumpetti")
    • pitkä, jousella soitettu monokordi
    • erikoinen, räsähtävä ääni tulee siitä, kun kieli soi otelautaa vasten
    • eräs suosikkisoitin kantavan äänensä vuoksi
    • käytettiin mm. merkinantosoittimena

Lyömäsoittimet

  • Pikkurumpu, isorumpu
  • Patarumpu, putkirumpu (sotilasrumpu)
  • Tamburiini
  • Kellot
  • Ksylofoni
  • Lautaset = symbaalit, triangeli
  • Kastanjetit, räikkä
  • Juutalaisharppu = suuharppu

Renessanssin soittimisto

Puupuhaltimet

  • Skalmeija
  • Kurtaali eli dulcian: bassoskalmeija, fagotin esi-isä
  • Courtaut ja sordun: edellisen sylinterimäinen ja puolta lyhyempi, vaimeaääninen versio
  • Ranketti: taskukokoinen, molemmista päistä tukittu fagotin edeltäjä
  • Krummhorn (= taivutettu torvi): suosittu kävelykepin muotoinen kaksoislehdykkäsoitin
  • Kornamusa (cornamuse): suora krummhorn
  • Kortholt: kaksoislehdykkäinen oboesoitin
  • Rauschpfeife: pommerin eli bombardin ja skalmeijan sukulainen, ulkoilmasoitin
  • Huilu
  • Nokkahuilu

Kosketinsoittimet

  • Urut
  • Regaali: vain kieliäänikertoja sisältävä pieni urku, ääneltään "räikeä"
  • Cembalo: kieltä välitysmekanismin kautta raapaisevan kosketinsoittimen italialainen nimitys (muitakin nimityksiä esiintyy muodosta ja maasta riippuen)
  • Virginaali: muodoltaan laatikkomainen cembalo, esiintyi lähinnä Englannissa
  • Spinetti: pienehkö cembalo, joka usein on muodoltaan epäsäännöllinen, kuusisivuinen soitin
  • Xylofoni

Vaskipuhaltimet

  • Trumpetti
  • Pasuuna, sackbutt
  • Kornetti/o (cornett) eli sinkki
    • puupuhallin, jossa kuppisuukappale ja 6—7 reikää
    • oli tavattoman suosittu soitin 1500—1600-luvuilla, sillä sen ääntä pidettiin yhtä ilmeikkäänä kuin lauluääntä ja se oli lisäksi ketterä virtuoosisoitin
    • sinkkiä käytettiin sekä soolosoittimena 1600-luvun sonaateissa että lauluäänten tukena yhdessä pasuunoiden kanssa kirkkomusiikkiteosten esityksissä
    • Benvenuto Cellini on ehkä musiikinhistorian tunnetuin sinkin hallitsija
  • Serpentti: laaja puinen käyrä, käärmeen muotoinen trumpetti, bassosoitin

Kielisoittimet

  • Harppu
  • Luuttu
    • renessanssiajan suosikkisoitin hoveissa
    • useita kokoja diskantista bassoluuttuun
    • viritys kuusikielisessä perusmuodossa (myös 5- ja 7—kielisiä esiintyi) oli G, c, f, a, d', g' tai askeleen korkeammalla
    • luutussa käytettiin kaksoiskieliä ("kaksoiskuoroja")
    • 1600-luvun alussa oli jo tavallisesti kahdeksan kieltä sekä lisäkieliä bassossa
  • T(h)eorbi: iso luuttu
  • Chitarrone: vielä isompi luuttu
  • Mandoliini
    • viisikielinen soitin
    • viritys esim. c, g, c', g', c''
    • pienemmässä nelikielisessä se on g, d', g', d''
  • Sister(n)i (cittern)
    • kaksoiskielinen, kiinteänauhainen, usein metallikielinen soitin
    • soitettiin enimmäkseen plektralla
    • kieliä oli useimmiten neljä tai kuusi kuoroa
    • oli tärkeimpiä näppäilysoittimia
  • Ceterone: bassosisteri
  • Bandora: luutun ja sisterin välissä oleva soitin
  • Orpharion: oli lähellä luuttua, vain kopan muoto aaltoilevampi
  • Vihuela
    • kitaran esi-isä Espanjassa
    • renessanssissa kooltaan kitaraa isompi
    • käytti luutun viritystä
  • Kitara: 4—5-kielinen renessanssissa

Violan ja viulun historiaa ja muotoja

Viulusoittimet jaettiin renessanssissa periaatteessa kahteen ryhmään: jalkaviuluihin (viole da gamba) ja käsivarsiviuluihin (viole da braccio), mutta isoimpia käsivarsiviuluja oli toki pakko soittaa jalkaviuluasennossa.

  • Viola (da gamba = jalkaviulu; ransk. viole, engl. viol)
    • oli enimmäkseen kuusikielinen, mutta myös viisikielisiä, joskus jopa nelikielisiä versioita tavataan
    • seitsenkielinen laajennus oli bassogamba, joka oli eritoten barokin ranskalaissäveltäjien suosiossa
    • tenori-violassa / gambassa oli luutun / vihuelan viritys
    • gamba-perheelle sävellettiin kompleksia polyfoniaa Purcelliin saakka
  • Lira da braccio
    • on mahdollisesti viisikielisen fiidelin johdannainen
    • viittaa syntymässä olleeseen uuteen viuluperheeseen, sillä lira muistutti 1500-luvun jälkipuoliskolla viulua vaikka oli alttoviulun kokoinen ja seitsenkielinen (d—d', g—g', d', a', d'')
    • suosio oli suuri Italian hoveissa improvisoidun soololaulun säestyssoittimena
    • lirone (da gamba), lira da braccion matalampi ja isompi bassoversio, jossa oli 8—13 kieltä ja jota käytettiin sekä säestyssoittimena (sillä pystyi soittamaan 3—4-äänisiä paikallaan pysyviä sointuja) että continuo-soittimena
  • Viola da braccio (= käsivarsiviulu)
    • eräs lähtökohta fiidelin ja lira da braccion ohella viululle
    • oli viulusoittimien yleisnimi; mm. basso di viole da braccio oli nimi perheen matalalle soittimelle, vaikka sitä soitettiinkin jalkojen päällä
  • Viulu
    • synty on edelleen mysteeri, mutta paikallistunee Italiaan n. 1550
    • aluksi (n. 1530) esiintyi kolme kokoa (diskantti, alttotenori ja basso)
    • oli aluksi kolmikielinen (g, d', a')
    • 1556 mainitaan nelikielinen kvintteihin viritetty violon (ransk. violon, engl. violin, ital. violino, saks. Violine)
    • aluksi ammattimainen tanssimusiikkisoitin — mutta reilussa 50 vuodessa siitä tuli jousisoitinten kuningas sonaattimusiikin nousun myötä

Viuluperheen etymologiaa

  • Viola (= orvokki) oli alkuperäinen varhaismuoto, nykyään alttoalueella
  • Violino (= pikku viola) on violan pienempi diminutiivimuoto, "pikku viulu", diskanttisoitin
  • Violoncello (= violan isompi, möhkömpi versio) on viola-perheen isohko jäsen tenorialueella, "iso viulu"
  • Violone (grande = jättiviola) on todella suuri viola eli nykyisen kontrabasson (contrabbasso) edeltäjä, "bassoviulu"

Keskiajan ja renessanssin soittimet

KESKIAIKA
Arabialaisilta omaksutut soittimet lihavoitu
 RENESSANSSI
Skalmeija
Ruokopilli, puutorvi, paimentorvi
Säkkipillit ja rakkopillit
 Skalmeija
Kurtaali eli dulcian
Courtaut ja sordun
Ranketti
Krummhorn
Kornamusa (cornamuse)
Kortholt
Rauschpfeife
Pan-huilu
Kuusireikähuilu
Nokkahuilu
Gemshorn
 Huilu
Nokkahuilu
Portatiivi / positiiviurku
Hurdy-gurdy = kampiliira >
Monokordi, klavikordi
 Urut
Regaali
Cembalo
Virginaali
Spinetti
Xylofoni
Trumpetti
Lehmitorvi ja olifantti
Kornetti >
Vetotrumpetti
 Trumpetti
Pasuuna, sackbutt
Kornetti/o) (cornett) eli sinkki
Serpentti
Harppu ja lyyra
Psalttari ja dulcimer
Sitra
 Harppu
Luuttu
Mandoliini
Pitkäkaulaluuttu
Guitarra morisca
Gittern
Citole = sitoli
 Luuttu
T(h)eorbi
Chitarrone
Mandoliini
Sister(n)i (cittern)
Ceterone
Bandora
Orpharion
Vihuela
Kitara: oli 4–5-kielinen renessanssissa
Rebec
Fidel = fiideli
Jousilyyra
Tromba marina ("meritrumpetti")
RebecViola
Lira da braccio
Viola da braccio
Viulu
Pikkurumpu, isorumpu
Patarumpu, putkirumpu (sotilasrumpu)
Tamburiini
Kellot >
Ksylofoni
Lautaset = symbaalit, triangeli
Kastanjetit, räikkä
Juutalaisharppu = suuharppu