FI | EN |
A A A
Tulosta artikkeli
Artikkelisarjat: Barokkiooppera Ranskassa, Saksassa, Englannissa ja Espanjassa
2. Ranskalaisia barokkioopperoiden säveltäjiä Lullyn ja Rameaun välissä
Murtomäki, Veijo

Marc-Antoine Charpentier (1634–1704)

Charpentier oli Lullyn todellinen seuraaja, mutta oli tämän varjossa, koska kokonaan laulettuja ison kokoonpanon oopperoita ei saanut julkisesti esittää ja koska oli Carissimin oppilaana (1662–66) italialaissuuntautunut — mikä oli synti, sillä italianvastaisuus oli tuolloin muodissa. Hän sävelsi Rooman-aikana italialaisia kantaatteja. Saavuttuaan takaisin Pariisiin noin 1670 Charpentier pääsi Guisen herttuattaren Marie de Lorrainen palvelukseen. Hän teki Lullyn tavoin yhteistyötä Molièren kanssa: tunnetuimpia tuloksia tällä saralla ovat Le mariage forcé (“Pakkoavioliitto”, 1672) ja Le malade imaginaire (“Luulosairas”, 1673). Etenkin “Luulosairas” on kunnianhimoinen teos, jonka prologi sekä intermediot kestävät yli tunnin. Muutoin Charpentier joutui tekemään Lullyn privilegion takia lähinnä pienoisoopperoita, jotka ovat tosin ihastuttavia helmiä. Itse laatimassaan hautakirjoituksessa Epitaphium Carpentarii säveltäjä laukoo hirtehisesti:

”Olin muusikko, jota rehdit [muusikot] pitivät hyvänä ja jonka tietämättömät julistivat osaamattomaksi. Ja koska niitä, jotka ylenkatsoivat minua, oli enemmän kuin niitä, jotka ylistivät minua, musiikki toi minulle vain vähän kunniaa, mutta paljon rasitusta.”

Vasta Lullyn kuoltua Charpentier sai vihdoin mahdollisuuden tehdä suuria oopperoita. Charpentier toimi 1685–98 Pariisin jesuiittakoulun kirkon kapellimestarina ja sävelsi jesuiittakollegio Louis-de-Grande tilauksesta musiikillisesti hienon hengellisen draaman David et Jonathas (1688), joka on silti lajinimeltään tragédie mise en musique. Charpentier otti 1698 vastaan Sainte-Chapellen maître de musiquen (kapellimestarin eli musiikinjohtajan) toimen, joten hän keskittyi viime vuosinaan kirkkomusiikin säveltämiseen.

Les plaisirs de Versailles (“Versaille’s ilot”, 1680-luvun alku) on divertissement, joka on tehty kruununprinssin musiikinjohtajan toimessa. Se sisältää alkusoiton ja neljä kohtausta. La Descente d’Orphée aux Enfers (“Orfeuksen laskeutuminen manalaan”; 1683) on dramaattinen kantaatti, kaksinäytöksinen pienoisooppera, josta Charpentier teki myöhemmin samannimisen kaksinäytöksisen oopperan (1685–86).


Tizian: Diana ja Akteon (1556–59)

Actéon (1683-85) on lajimääreeltään pastorale en musique (musiikkipastoraali) tai metsästysooppera, opéra de chasse, joka kertoo Ovidiuksen Metamorfoosien tarinan metsästäjä Acteonista, joka on nähnyt Dianan kylpevän, tämän muuttumisesta hirveksi, jonka omat koirat raatelevat. Oopperassa on kuusi kohtausta, ja siihen tarvitaan kolme pääroolilaulajaa (Actéon, Dianem, Junon), pieni kuoro ja yhtye.

Näytä lisätieto

Scène Première
Dans la vallée de Gargaphie (Gargafian laaksossa)
Bruit de chasse (Metsästyksen ääniä)

CHŒUR DES CHASSEURS
Allons, marchons, courons, hastons nos pas.
Quelle ardeur du soleil qui brusle nos campagnes;
Que le pénible accès des plus hautes montagnes
Dans un dessein si beau ne nous retarde pas.

Mennään, marssitaan, juostaan, kiirehditään askeleitamme.
Mikä auringonhehku polttaakaan kunnaitamme;
olkoon vaikka kuinka raskasta nousta korkeimmille vuorille,
älköön se näin jalossa hankkeessa hidastako rientoamme.
ACTÉON
Déesse par qui je respire,
Aimable Reyne des forêts,
L’ours que nous poursuivons désole ton empire
Et c’est pour immoler à tes divins attraits
Que la chasse icy nous attire.
Conduis nos pas, guide nos traits,
Déesse par qui je respire,
Aimable Reyne des forêts.

Jumalatar, jonka vuoksi hengitän,
rakastettava Kuningatar metsien,
karhu, jota ajamme takaa, saa aikaan hävitystä valtakunnassasi,
ja uhrataksemme sen taivaallisille suloillesi
metsästysretki on tuonut meidät tänne.
Johda askeleitamme, ohjaa nuoliamme,
Jumalatar, jonka vuoksi hengitän,
rakastettava Kuningatar metsien.
DEUX CHASSEURS
Vos vœux sont exaucés et par le doux murmure
Qui vient de sortir de ce bois le ciel vous en assure,
Suivons ce bon augure.
Allons, marchons, courons...

Valanne on kuultu, ja suloisella huminalla,
jota metsä on tulvillaan, taivas vakuuttaa teille sen.
Seuratkaamme tätä hyvää ennusmerkkiä.
Mennään, marssitaan, juostaan...

Les arts florissants (“Kukoistavat taiteet”, 1685–86) on lajinimeltään opéra tai musiikki-idylli, idyle en musique. Se sisältää alkusoiton ja viisi kohtausta. Musiikki, Maalaustaide, Runous ja Arkkitehtuuri ylistävät Louis XIV:n saavutuksia, kunnes Epäsopu ja raivottaret saapuvat mustasukkaisina paikalle, mutta Rauhan jumalatar palauttaa lopuksi sovun.

Médée (T. Corneille; 1693) Euripideen tragedian mukaan on lyyrinen tragedia, ranskalaisen barokin paras ooppera Lullyn Armiden ohella, väkevä ilmaisussaan, psykologisesti syvä ja rikas musiikissaan, harvinainen mestariteos. Musiikin harmonisen rohkeuden ylitti vasta Rameau. Teos on italialaisen laulutaiteen ja ranskalaisen deklamaation yhdistelmä, ainutlaatuinen arioso-tyylissään ja epätavallisissa orkesteriväreissään.

Seuraavassa III näytöksen kohtaus, jossa Medeia ja hänen uskottu naisensa Nerine pohtivat Jasonin jättämän Medeian kohtaloa ja hänen suunnittelemaa kostoa, kun Jason on menossa naimisiin Korintin prinsessan kanssa.

Näytä lisätieto

III/4

MÉDÉE
Croiras-tu mon malheur? helas! Jason luy-mesme,
L’infidelle Jason me presse de partir.

Uskotko onnettomuuteeni? oivoi! Jason itse,
Uskoton Jason pakottaa minut lähtemään.
NÉRINE
Ah! gardez-vous d’y consentir,
Arcas sçait son secret, il m’ayme,
Et de sa perfidie il vient de m’avertir,
Son hymen avec la Princesse par le Roy même est arresté,
Et vostre exil n’est qu’une addresse
Pour mettre contre vous ses jours en seureté.

Oi! älä vain suostu siihen,
Arkas tietää hänen salaisuutensa, hän rakastaa minua
ja on varoittanut minua hänen petollisuudestaan,
hänen häänsä prinsessan kanssa on itse kuningas sopinut,
ja teidän karkoituksenne on vain salajuoni
turvata hänen elämänsä teitä vastaan.
MÉDÉE
Dieux, témoins de la foy que l’ingrat m’a donnée,
Souffrirez-vous cet hymenée?

Jumalat, todistajat valan, jonka se uskoton on minulle antanut, sallitteko tämän avioliiton?

Prélude

C’en est fait, on m’y force, il faut briser les nœuds
Qu’ m attachent a ce perfide.
Puisque mon desespoir n’a rien qui l’intimide,
Voyons quel doux succez suivra ses nouveaux feux.
Pour qui cherche ma mort je puis estre barbare,
La vengeance doit seul occuper tous mes soins;
Faisons tomber sur luy les maux qu’on me prepere,
Et que le crime nous separe,
Comme li crime nous a joints.


Mutta kaikki on ohi, minut on siihen pakotettu; täytyy katkaista siteet,
jotka ovat sitoneet minut tähän petolliseen mieheen.
Koska epätoivoni ei millään tavoin saa häntä arastelemaan,
katsokaamme mitä onnea hänelle tuo tämä uusi intohimo.
Sitä kohtaan, joka tahtoo kuolemaani, voin olla julma,
kosto yksin vallatkoon kaikki ajatukseni;
langettakaamme hänen ylitsensä kaikki se paha, jonka hän on minulle valmistanut,
jotta rikos meidät erottaisi,
niin kuin rikos on meidät yhteen liittänyt.
NÉRINE
Avant que d’éclater, rappelez dans son ame
Le souvenir de sa première flâme.

Ennen kaiken särkymistä herättäkää hänessä
muisto hänen ensimmäisen rakkautensa.
MÉDÉE
Malgré sa noire trahison,
Je sens que ma tendresse est toûjours la plus forte:
Mais Corinthe, le Roy, la Princesse, Jason,
Tout doit trembler si je m’emporte.
N’en deliberons plus.
Vous qui m’obeissez,
Esprits à me plaire empressez,
Volez, apportez­moy cette robe fatale
Que je destine a ma Rivale.

Huolimatta hänen mustasta petoksestaan
tunnen hellyyteni olevan yhä sitä voimakkaampi:
Mutta Korintin, Kuninkaan, Prinsessan, Jasonin,
kaikkien heidän täytyy vapista, jos minä kiivastun.
Älkäämme enää pohtiko sitä. Te, jotka minua tottelette,
Henget, tulkaa minua palvelemaan,
lentäkää, tuokaa minulle se kuolettava vaate,
jonka olen päättänyt antaa kilpailijattarelleni.

Muita säveltäjiä

Aikavälillä 1687–1733 Kuninkaallinen musiikkiakatemia esitti 59 lyyristä tragediaa, joista vain 14 koki muutamia elvytyksiä, eivätkä ne kyenneet kilpailemaan Lullyn kahdeksan esitetyimmän oopperan kanssa. Myöhemmät säveltäjät laajensivat divertissementiä ja toivat italialaistyyppisen da capo -aarian nimellä arietta.

Henry Desmarets (1661–174); sävelsi useita suosikkioopperoita (1682–98), sekä lyyrisiä tragedioita että balettioopperoita, ennen maanpakoaan 1699. Niistä huomattavimpia on Vénus & Adonis, Tragédie lyrique en cinq actes et un prologue (Rousseau, 1697). Hän siirtyi 1701 Espanjan kuninkaan palvelukseen, mutta Iphigénie en Tauride (“Ifigeneia Tauriissa”, Duché; 1704), opéra, nähtiin Pariisissa Campran täydentämänä. Sen myrskykohtaus ja resitatiivit ovat harmonisesti rohkeampia ja orkesterin käyttö sofistikoidumpaa kuin Lullyllä. Maanpaossa syntyi vielä toinenkin ooppera, Renaud, ou la fuite d’Armide (“Rinaldo eli Armidan pako”; Abbé Pellegrin; 1722), .

Marin Marais ja Alcyone

Marais (1656–1728) oli aikansa kenties kuuluisin gambisti. Hän pääsi 1705 Pariisin oopperan kapellimestariksi ja sävelsi neljä lyyristä tragediaa Lullyn pojan kanssa, mm. oopperan Sémélé (de la Mothe; 1709). Eritoten Alcyone (“Alkyone”, de la Mothe; 1706), tragédier lyrique, menestyi hyvin, sillä se sisältää kromatiikkaa ja niin vaikuttavan myrskykohtauksen (IV/4, tempête), joka puhkeaa unikohtauksen (IV/3, sommeil) jälkeen, että kaikki asiantuntijatkin kehuivat sitä; oopperaa esitettiin niin muodoin 1771 asti Pariisissa. Oopperan nimihenkilö on tuulten kuningas Aioloksen tytär ja hän on menossa naimisiin Traakian kuningas Ceix’n kanssa. Kilpakosija Peleus ja noita Forbas sotkevat asian niin, että Haadeksen furiat polttavat kuninkaallisen palatsin. Ceix’n pitää käydä Manalassa kysymässä neuvoa ja hän saa vastaukseksi neuvon mennä Clarokseen konsultoimaan Apolloa. Merimatkalla laiva haaksirikkoutuu, minkä Alkyone näkee unessa ja hän tekee itsemurhan luultuaan miehensä kuolleen. Neptunus herättää Ceix’n ja Alkyonen henkiin, jotta saadaan onnellinen loppu – Neptunuksen sekä merenjumala Tritonin poikien (tritonit) ja vielä merkittävämmän alkujumaliin kuuluvan Nereuksen tyttärien (nereidit) päätös-divertissement, johon kuuluu luonnollisesti juhlava chaconne.

Näytä lisätieto

LE SOMMEIL, LES SONGES, ALCYONE./UNI, UNETTARET, ALKYONE (IV/3–4)

LE SOMMEIL
Volez, Songes, volez ; faites-lui voir l’orage,
Qui dans ces mêmes instants lui ravit son Époux.
De l’onde soulevée, imitez le courroux,
Et des vents déchaînez l’impitoyable rage.
UNI
Lentäkää, Unettaret, lentäkää; antakaa hänen nähdä rajuilma, joka tällä hetkellä riistää häneltä aviomiehen. Aaltojen nousevien jäljitelkää suuttumusta ja tuulten kahlitsemattomien säälimätöntä raivoa.
[UNEN soolo-osuuden tekstiä on tässä lyhennetty.]
(Les Songes volent aux deux côtés du Théâtre, dont le fond se change en une mer orageuse, où un vaisseau fait naufrage : les Songes prennent la forme de Matelots qui périssent, ou qui pour se sauver s’attachent à des débris ou à des rochers. Morphée paraît avec eux sous la figure de Ceix.)
(Unettaret lentävät molemmille puolille näyttämöä, jonka tausta muuttuu myrskyäväksi mereksi, jolla laiva haaksirikkoutuu: Unettaret muuntuvat merimiehiksi, jotka hukkuvat tai pelastautuakseen takertuvat laivan kappaleisiin ja kallioihin. Morfeus ilmaantuu heille Ceix’n hahmossa.)
CHŒUR DE MATELOTS
Ciel! ô Ciel! quel affreux Orage!
Rien ne peut plus nous secourir.
Ah! quel désespoir! quelle rage!
Malheureux ! nous allons périr.
MERIMIESTEN KUORO
Taivas! Oi taivas! Mikä hirvittävä rajuilma!
Mikään ei voi enää meitä auttaa.
Ah, mikä epätoivo, mikä raivo!
Onnettomat! Tulemme menehtymään.
MORPHÉE
Ah! je vous perds, chère Alcyone: 
Hélas! qu’allez-vous devenir?
MORFEUS
Ah, jos menehdyn, rakas Alkyone: Voi, miten teille käy?
LE CHŒUR
La Mer est en fureur, l’Air mugit ! le Ciel tone !
Grands Dieux ! quelles frayeurs ! ô Mort, viens les finir.
KUORO
Meri raivoaa, ilma karjuu, taivas pauhaa!
Hyvät Jumalat, miten kauistuttavaa! Oi kuolema, tule lopettamaan kaikki!
MORPHÉE
Ah ! je vous perds, chère Alcyone !
MORFEUS
Ah, menetän teidät, rakas Alkyone!
LE CHŒUR
Malheureux ! nous périssons tous !
KUORO
Onnettomat! menehdymme kaikki!
MORPHÉE (en se perdant dans les flots).
Chère Épouse, mon coeur ne regrette que vous.
MORFEUS (vaipuu aaltoihin).
Rakas morsio, sydämeni suree vain teitä.
(La Mer disparaît, & l’on revoit le Temple de Junon.) (Meri katoaa ja jälleen Junon temppeli on nähtävissä.)

Michel Delalande (1657–1726) oli hovissa mm. kamarimusiikin johtaja, joka sävelsi 19 näyttämöteosta: intermedioita, divertissementejä, baletteja ja konserttoja  (concerts). Balettien ja konserttojen välillä ei ole suurta eroa, paitsi että konserttoja ei yleensä tanssittu eikä pantu näyttämölle, vaikka niissä laulettiinkin.

Balettiooppera

Opéra-ballet (balettiooppera), uusi oopperalaji, kehittyi 1600-luvun lopussa. Se oli seurausta halusta antaa enemmän tilaa tansseille ja komeille näytöksille. Balettiooppera koostuu yleensä prologista ja 3–5 näytöksestä (entrèes), jotka eivät kuljeta eteenpäin yhtenäistä juonta, vaikka ne sidotaankin yhteen löyhästi jollain yleisluonteisella aiheella. Yleensä jokainen entrée päättyy juhliin (fêtes) ja kontratanssiin. Ensimmäinen lajin edustaja oli Pascal Colassen (1649–1709) säveltämä Las Saisons (“Vuodenajat”, Abbé Pic; 1695), johon hän lisäsi Lullyltä käyttämättä jäänyttä musiikkia.

André Campra (1660–1744)

Campra oli johtavia ranskalaisia oopperasäveltäjiä Lullyn ja Rameaun välissä. Hän oli kirkonmies, joka kuitenkin tunsi viehtymystä säveltää teatterille, aluksi anonyymisti tai veljensä nimellä. Hän pääsi 1700 pääsi Notre Damen virastaan ja toimi 1723–35 Kuninkaallisen kapellin varakapellimestarina. Campra sävelsi yhdeksän merkittävää lyyristä tragediaa, mutta hänen pääansionaan on pidetty suosittujen balettioopperoiden luomista. Hän on keskeisnimi italialaisen da capo -aarian esittelyssä ranskalaisykeisölle.

L’Europe Galante

“Rakastunut Eurooppa” (1697), opéra-ballet viidessä näytöksessä (viisi entréetä tai prologi ja neljä entréetä), vaatii suuren määrän solisteja, kuoro ja tanssijoita. Teos sisältää prologin, joka on Venuksen ja Epäsovun kinastelua, sekä neljä näytöstä, jotka kertovat Ranskan, Espanjan, Italian ja Turkin kansojen tavasta rakastaa. Prologissa Venus kehuu Louisia rauhantekijäksi, mikä liittyy Louisin politiikkaan ja Pfalzin perimyssodan päättymiseen 1697 Rijswijkin rauhaan. Libretisti A. H. de la Motte kirjoitti yhteistyöstään oopperan parissa Campran kanssa seuraavasti:

“Olemme valinneet neljää kansaa, jotka ovat vastakohtaisia ja jotka soveltuvat parhaiten näyttämölle: Ranska, Espanja, Italia ja Turkki. Olemme noudatelleet sitä, mitä pidetään näiden kansojen tyypillisimpänä käyttäytymisenä. Ranskalainen on ailahteleva, löyhäsuinen ja keimaileva, espanjalainen uskollinen ja romanttinen, italialainen mustasukkainen, nokkela ja raju. Lopuksi olemme halunneet teatterin mahdollisuuksien rajoissa ilmentää Turkin sulttaanin ylhäisyyttä ja itsevaltiutta sekä sulttaanittarien kiivautta.”

Seuraavassa II entréen 3. kohtauksen Paimenen laulu (air):

Näytä lisätieto

Air. Un Berger

Soûpirons tous,
Suivons l’Amour sans nous contraindre;
Il est plus doux
De le sentir que de le craindre.
Qui sent ses coups
Les chérir au lieu de s’en plaindre;
L’Amour rend les Amants
Jaloux de leurs tourments.
Ses feux sont charmant,
Gardons-nous bien de les éteindre,
C’est des tendres soûpirs
Que naissent les plaisirs.
Huokailkaamme kaikki,
seuratkaamme Rakkautta ilman pakkoa.
On suloisempaa
tuntea se kuin sitä pelätä.
Joka kokee sen hyökkäykset
niitä hellii valittamisen sijaan.
Rakkaus tuntee Rakastavaisten
tuskia kohtaan mustasukkaisuutta.
Sen liekeissä on hurmaa,
huolehtikaamme etteivät ne sammu,
hellät huokaukset
synnyttävät mielihyvää.

Le carnaval de Venise

“Venetsian karnevaalit” (J.-F. Regnard; 1699), comédie lyrique, koostuu prologista, kolmesta näytöksestä ja kahdesta päätös-divertissement’sta Orfeo nell’inferi (“Orfeus Manalassa”) ja Le Bal (“Tanssiaiset”).
• Prologissa seremoniamestari (Ordonnateur) järjestää saliksi muunnetussa teatterissa juhlia apunaan Minerva, joka kutsuu paikalle kaunotaiteet, musiikin, tanssin, maalaustaiteen ja arkkitehtuurin edustajat seurueineen, joten kuninkaalliset juhlat voivat alkaa.
• I näytös tapahtuu Pyhän Markuksen kirkon aukiolla. Isabelle ja Léonore kuvailevat rakastettujansa, kunnes käy imi, että heillä on sama mies rakastajana, nuori ritari Léandre. Nuoren miehen pitää tehdä valinta, joka osuu Isabelleen — ja aiheutta Léonoressa kostonhimoa. Böömiläisten, armenialaisten ja slaavien kuoro laulaa ja tanssii kitaran säestyksellä. Isabelle yrittää uskoa Léandren rakkauden vannomisiin.

UNE BOHÉMIENNE.
Amor, amor te’l giuro a fe;
Tuo crudo stral non fa più per me.
BÖÖMILÄISNAINEN.
Rakkaus, rakkaus sinulle annan valani;
julma nuolesi ei ole enää luotu minua varten.
LE CHOEUR.
Amor, amor, te’l giuro a fe,
Tuo crudo stral non fa più per me.
KUORO
Rakkaus, rakkaus, sinulle annan valani;
julma nuolesi ei ole enää luotu minua varten.

• II näytös tapahtuu ensin pienessä salissa Venetsiassa, sitten öisellä kadulla Isabellen ikkunan alla. Rodolphe valittaa Isabellen torjuntaa. Léonore puolestaan Léandren ratkaisua, joten molemmat päättävät liittoutua kostaakseen. Fortune saapuu seuranaan kaikkien kansojen soittajia. Léandre antaa italialaismuusikoiden kera serenadin Isabellelle, joka vastaa laulullaan. Rodolphe ryntää kätköstään paikalle ja yrittää surmata Léandren, mutta tämä pelastuu. Myös Isabelle on laskeutunut kadulle, mutta törmää entiseen rakastettuunsa, joten seuraa kiistelyä ja uusi torjunta.

• III näytöksessä ollaan mahtavien palatsien reunustamalla aukiolla, jolle näkyy lukuisia gondolien täyttämiä kanavia. Rodolphe ilmoittaa Léonorelle Léandren kuolleen, jolloin neito kauhistuu, ja aikoo kertoa saman myös Isabellelle. Kastelaanien ja Nicolotien/barquerolien — eli venemiesten — (kaksi Venetsian vastakkaista puolta, jotka karnevaalin aikaan tappelivat sillan valtaamisesta tikarein) divertissement pillien ja tamburiinin kera keskeyttää tilanteen. Isabelle aikoo surmata itsensä, mutta Léandre ilmaantuu, sillä Rodolphe oli pimeässä tappanut väärän miehen. Pariskunta pakenee veneellä. Näyttämölle laskeutuu teatteri esiripun verhoamana, ja sen takaa löytyy näkymä Pluton valtakuntaan. Ensin nähdään Orfeuksen manalakohtaus sekä suuret tanssijaiset eri kansallisuuksia esittävine naamioineen. Ohessa marssia ja rigaudonia III näytöksestä ja bourréeta päätös-divertissement Le Balista:

Tancrède (Danchet Tasson mukaan; 1702), lyyrinen tragedia, oli Campran suosituin vakava ooppera, jota esitettiin 1764 asti. Teos on hieno orkesterin kuvallisissa tehoissa. Kyseessä on harvinainen ooppera sikäli, että korkean tenorin (haute-contre) asemasta miespääroolit ovat bassoja. Iphigénie en Tauride (Duché; 1704), tragédie en musique, on Desmarets’n keskenjääneen oopperan täydennys.

Les fêtes vénitiennes (“Venetsialaiset juhlat”, Danchet; 1710), opéra-ballet, oli Campran suosituin ooppera, josta oli heti 60 esitystä. Se sisältää prologin ja kolme entréetä, ja perustuu laulumuotojen moninaisuuteen pikku lauluista (petit air) aina koristeellisiin ariettoihin.

Idomenée (Danchet; 1712, lopullinen versio 1731) on lyyrinen tragedia, jossa haaksirikko, myrsky ja hirviön ilmestyminen innoittivat elävään orkesteri-ilmaisuun, ja myös kuoro-osuus myös vaikuttava. Mozart sävelsi saman libreton sovituksen 1780–81. Les âges (“Ajat/Aikakaudet”, de Fuzilier; 1718), opéa-ballet kuvaa nuoren, keski-ikäisen ja vanhan rakkautta.

Michel Pignolet de Montéclair (1667–1737)

Montéclair oli Pariisin oopperan kontrabasisti, jonka musiikki voi olla yksinkertaistakin, mutta usein ennakoi Rameu’ta harmonisella kekseliäisyydellään. Les festes de l’été (“Kesäjuhlat”, 1716) on balettiooppera, jonka metsästyskohtaus näyttämön ulkopuolisine cornoineen (cors de chasse) loi muodin ranskalaiseen oopperaan. Hieno Jephté (1732) loi raamatullisen oopperan perinteen: vaikka varsinaiset näytökset perustuvat Vanhan Testamentin henkilögalleriaan, jännittävää on, että prologissa paikalla on Apollo, Venus, antiikin muusia ja allegorisia hahmoja:

Jean-Fery Rebel (1661–1747)

Rebel oli Ranskan hovissa merkittävä viulistisäveltäjä ja Pariisin oopperan kapellimestari (1727–33), jolta on löydetty uudestaan (2000) lyyrinen tragedia Ulysse (“Odysseus”, H. Guichard; 1703). Baletti Les élémens (“Elementit”; 1737) on originelli ja moderni teos, etenkin klustereita sisältävässä avausnumerossaan Le Cahos.

André Cardinal Destouches (1672–1749)

Destouches oli 1700-luvun alkupuolen johtavia ranskalaissäveltäjiä, Rameaun välitön edeltäjä ja osin rinnakkaishahmo. Ooppera Issé (A. H. de Lamotte; 1697/1708) oli Destouches’n ensimmäinen ja samalla suosituin ooppera, prologin ja kolme näytöstä sisältävä sankarillinen pastoraali, pastorale heroïque, josta Louis XIV sanoi nauttineensa enemmän kuin mistään muusta sitten Lullyn. Päähenkilön (nymfi) mielenliikkeitä kuvataan oopperassa osuvasti nokka- ja poikkihuiluilla.

Amadis de Crèce (Lamotte, 1699) on lyyrinen tragedia, jonka nimihenkilö on kuningas; yliluonnollisten henkien kuvaus on teoksessa suggestiivista. Omphale (Lamotte, 1701), lyyrinen tragedia, oli menestysteos 50 vuoden ajan; sen päähenkilönä on lyydialainen kuningatar, jonka monologit ovat vaikuttavia ja perustuvat usein chaconne-bassolle. Les éléments (1721), balettiooppera, on Rebelin vastaavan baletin tavoin ilman, veden, tulen ja maan kuvaus.

Callirhoé (“Kallirhoe”, P. C. Roy; 1712/43), tragédie lyrique, perustuu kreikkalaisen romaanikirjailija Kharitonin rakkausromaaniin, joka kertoo Khaireaan ja Kallirhoen tarinan. Nimihenkilö on Kalydonin prinsessa ja kruununperijä, oopperassa hänen rakastettunsa on Kalydonin ruhtinas Agénor (Kalydon sijaitsee läntisessa Kreikassa, Aitoliassa). Myös Bacchuksen ylipappi Coresus mielii uskomattoman kauniin Kallirhoen omakseen ja heidän häitään vietetäänkin siihen asti, kunnes neito pyörtyy alttarille. Oraakkeli Panin lausuman mukaan Kallirhoen tai jonkun joka rakastaa neitoa täytyy kuolla, jotta jumalten tuomio toteutuisi. Lopussa molemmat rakastavaiset ovat valmiit uhrautumaan toisensa edestä, jolloin Coresuksen yllättää jalomielisyyden puuska ja hän surmaakin itsensä. Näin ooppera päättyy tragediaan – ja toisaalta rakkauden voittoon. Seuraavassa IV näytöksen 3. kohtauksesta Paimenten 1. aarian ja bourréen alkuja:

Louis-Nicolas Clérambault (1676–1749)

Clérambault sävelsi muutamia divertissementejä sekä pastoraalin Le triomphe d’Iris (“Iriksen riemuvoitto”; 1706) viidelle lauluäänelle, kuorolle ja orkesterille. Teoksessa on kolme entréetä, joissa on runsaasti tansseja.

Joseph Bodin de Boismortier (1689–1755)

Boismortier oli tuottelias säveltäjä (102 opusta!), joka tyydytti yleisön miellyttävää ja helppoa musiikkia kaipaavaa makua. Hän vetäytyi rikkaana ja buffonistisodan seurauksena 1753 eläkkeelle. Ballets de village op. 52 (“Kylätansseja”, 1734) muodostaa neljän divertissementin tai kylätanssien ryhmän, jossa on mukana myös säkkipillejä ja hurdy-gurdyjä (kampiliira). Boismortier sävelsi viisi oopperaa, joissa hän hyödyntää eri alalajeja. Daphné (1748) on julkaisematon lyyrinen tragedia, Les quatre parties du monde (“Neljä maanosaa”, 1752) baletti.

Les voyages de l’amour op. 60 (“Rakkauden matkat/tiet”; 1736) on nelinäytöksinen baletti. Don Quichote chez la Duchesse op. 97 (“Don Quijote kreivittären tykönä”, Favart; 1743) on kolminäytöksinen koominen baletti, ballet comique, jossa on hän Rameaun jäljillä, mutta teos sisältää myös omaa irtonaista galanttia musiikkia, jota puolestaan Rameau jäljitteli viimeisessä oopperassaan (Boréades). Teoksessa on ranskalainen uvertyyri, päätöksessä chaconne, kosolti tansseja, karakterinumeroita, aarioita ja resitatiiveja. III näytöksen lopuksi Don Quijote kruunataan Japanin kuninkaaksi kuoron, marssin ja japanilaisnaisten aarian säestyksellä!


François Gérard: Daphnis et Chloë (n. 1824)

Daphnis et Chloé op. 102 (P. Laujon, 1747) on nelinäytöksinen pastoraali, pastorale, Longon antiikkisen rakkausromaanin pohjalta, samalla Boismortier’n tuotannon huipentuma. Seuraavassa rakastavaisten hellää valitusta eron johdosta; siihen liittyy useampi helpottava ja riehakkaan populaari tanssi. II näytöksen 3. kohtauksen numerot ovat:
1) Marssi
2) kuoro
3) Musette 1 & 2
4) Khloen air gai et gracieux
5) Dafniksen laulu
6) Rondeau gai pour les Matelots (“Merimiesten iloinen rondo”)
7) Merimiehen laulu
8) Menuet 1 & 2
9) Tambourin 1 & 2
10) kuoro

Näytä lisätieto

ACTE 2, SCÈNE 3

CHLOÉ
Que l’absence coûte en aimant!
Mais quand on lit la constance,
Dans les yeux d’un tendre amant,
Un instant de sa présence
Fait oublier le tourment.

Mitä poissaolo aiheuttaakaan rakastavalle!
Mutta kun lukee visuuden
silmistä hellän rakastajan,
vain yksi hetki hänen läsnäoloaan
saa unohtamaan tuskan.
DAPHNIS
Ah! Que loin de ce qu’on aime
Un jour coule lentement!
Après cette peine extrême,
Que le retour est charmant!
C’est la félicité même,
Un jour nous semble un moment.
DAPHNIS
Oi, miten kaukana rakkaasta
päivä kuluukaan hitaasti!
Tämän äärimmäisen piinan jälkeen
mitenkä onkaan paluu ihanaa!
Se on yhtä onnellista,
sillä yksi päivä tuntuu meistä hetkeltä.