FI | EN |

Takaisin

Kokoelma:Länsimainen taidemusiikki

Kirjoittajat: Leena Hyvönen (LH) ja Leena Unkari-Virtanen (LUV), Minna Hovi (MH)
Teema: Musiikin lajit
Aikakausi: 1600-1750 Barokki

1590-1640 Varhaisbarokki 1640-1690 Täysbarokki 1690-1720 Myöhäisbarokki 1720-1760 Bachin jaHändelin aika (jälkibarokki)
Kirkkomusiikki Maallisen musiikin uusia virtauksia levisi myös hengellisen musiikin piiriin, vaikka kirkkomusiikki ja sen käytännöt vaihtelevat uskonto- ja maakohtaisesti. Italiassa monikuoroisiin teoksiin lisättiin soittimia ja itsenäisiä soitinmusiikkijaksoja. Lisäksi sävellettiin soolomonodiaa muistuttavia motetteja yhdelle tai useammalle laulajalle ja basso continuolle. Saksaan omaksuttiin uudet soitin- ja vokaalimusiikin muodot, esim. hengelliset konsertot (Schütz). Saksalaissäveltäjien tuotannossa uudet piirteet yhdistyivät luterilaiseen koraaliperinteeseen sekä vokaali- että urkumusiikissa. MHRanskassa katolinen kirkkomusiikki poikkesi Italian messukäytännöistä. Palveluksissa esitettiin motetteja, tilanteen mukaisesti joko pientä (petit) tai suurta (grand). Italiassa oli kehittynyt hengellisen musiikin laji, oratorio. Näitä dramatisoituja Raamatun kertomuksia esitettiin alun perin rukoushuoneiden auloissa, mistä lajin nimi juontuu. Saksassa hengellinen konsertto alkoi muuntua kantaatiksi, jonka juuret olivat niin konsertossa, motetissa kuin koraalissakin. Anglikaanisessa kirkkomusiikissa sävellettiin anthemeja. MHMusiikki oli elävä osa palvelusta eri kirkkokunnissa. Luterilaisessa jumalanpalveluksessa urkumusiikin osuus oli runsas ja muotoina olivat mm. koraalivariaatiot tai vapaammat muodot. Kirkkovuoden kiertoon sävellettiin kantaatteja, joita esitettiin osana palvelua. Katolisen kirkon piirissä muotoina olivat messut, motetit ja Jeremiaan valitusvirsiin pohjautuvat Leçon de Ténèbre -kappaleet. Katolisessa kirkkomusiikissa kielenä oli latina, protestanttisessa kansankieli. MHJos varhaisbarokin aikana kirkkomusiikki sai vaikutteita maallisesta monodiasta, niin nyt oopperamusiikki vaikutti mm. kirkollisiin kantaatteihin ja oratorioihin. Stile anticoa ja sen keinovaroja käytettiin edelleen tyylikeinoina, mutta ero hengellisen ja maallisen musiikin välillä saattoi piillä vain tekstissä. Aiemmilta kausilta periytyneet sävellystyypit passiot, oratoriot, messut ja kantaatit olivat edustettuina. Urkumusiikin eri tyylit ja perinteet muodostivat synteesin Bachin tuotannossa. Händelillä oratorio oli keskeinen kirkkomusiikin muoto. MH  
Maallinen vokaalimusiikki Italialaisessa maallisessa monodiassa pyrittiin korostamaan musiikin ja harmonian asemaa tekstin palvelijana, millä oli vaikutuksensa tyylin murrokseen myös muissa musiikinlajeissa. Varhaisia uudentyyppisiä sooloäänelle ja basso continuolle sävellettyjä säkeistölauluja ja läpisävellettyjä arioita sisältyi Caccinin kokoelmaan Le nuove musiche. Kantaatit (cantata) koostuivat erilaisista jaksoista ja niitä julkaistiin Italiassa eri nimityksillä (musiche, madrigali). Kansalliseen musiikkitraditioon pohjautuvia luutun tai cembalon säestämiä säkeistölauluja sävellettiin Ranskan hovissa (air de cour) ja Englannissa (luuttulaulut, ayre). MHKantaatti muodostui italialaisen vokaalikamarimusiikin keskeiseksi muodoksi. Tekstin palvelemisen ohella säveltäjät (mm. Rossi, Cavalli) halusivat suunnata huomion takaisin melodian kauneuteen, bell’aria del canto. Kantaattien rakenne muuttui säveltäjillä (Carissimi, Cesti) keskenään selkeämmin eroaviin resitatiivi-aaria-jaksoihin ja mukana saattoi olla melodiasoitin. Oopperan ohella kantaattigenre dominoi maallista vokaalimusiikkia. Ulkoilmatilaisuuksiin ja juhlallisuuksiin sävellettiin serenatoja useammalle laulajalle ja orkesterille. MHRanskassa italialaisvaikutteinen kantaatti kukoisti (Montéclair, Morin, Clérambault) ja oli pitkälti salonkien musiikkia, ei hovin. Lauluäänen ja continuon mukaan liitettiin myös melodiainstrumentteja. Vastakohtana vakavaan airs seriuxiin Ranskassa sävellettiin lisäksi kevyempiä airs à boire -lauluja. Saksassa soolokantaatteja sävellettiin saksalaisiin ja italialaisiin teksteihin (Keiser, Telemann). Kantaattien resitatiivi-aaria-jako oli vakiintunut ja da capo -muoto aariassa oli yleinen. Tekstit saattoivat vaihdella mytologiasta ajankohtaisempiin aiheisiin, kuten kahviin. MHItalialainen kantaatti oli muuttunut basso continuon säestämästä laulusta yhä enemmän oopperamaisempaan suuntaan jousisäestyksineen ja lauluäänen bravura-osuuksineen. Napoli oli ajan keskus, jossa mm. Metastasio kirjoitti runoja kantaatteihin. Protestanttisilla alueilla sävellettiin kirkkokantaattien lisäksi maallisia kantaatteja eri tilaisuuksiin. Oopperan vaikutteet näkyvät myös näiden teosten tyylissä mm. Bachilla. MH  
Soitinmusiikki Soitinmusiikki liittyi pääasiassa maallisen ja hengellisen vokaalimusiikin ja musiikkidraaman eri käytäntöihin, kuten oopperan alkusoittoihin, ritornelloihin tai hengellisiin konserttoihin. Basso continuo -käytäntö oli keskeinen muutos edeltävään kauteen ja antoi ominaisleimansa barokille. Suositusta maallisesta monodiasta omaksuttiin piirteitä myös soitinmusiikkiin. Erityisesti viulu nousi suosioon, ja virtuoosisen kuvioinnin myötä soittotekniikka kehittyi. Soitinmusiikin muodot pohjautuivat renessanssin perinteeseen, mm. tansseissa ja variaatiosarjoissa. Improvisaatioperinne näkyi vapaamuotoisissa kappaleissa (toccata, preludi, groundit). MHKansallisten tyylipiirteiden erot ulottuivat myös soitinmusiikkiin. Ranskassa soitinmusiikki pohjautui tanssimusiikkiin, eikä esim. italialaisen viulumusiikin virtuoosisia elementtejä suosittu. Lullyn musiikista muotoutui ranskalaisen musiikin esikuva. Hän kehitti mm. ranskalaista alkusoittoa sekä viisiäänistä orkesteritekstuuria. Pohjois-Saksassa urkumusiikilla oli keskeinen rooli erilaisine koraalivariaatioineen. Ero hengellisen ja maallisen soitinmusiikin välillä ilmeni kirkko- ja kamarisonaatin erottelemisena – kamarisonaatti koostui tanssiosista. MHSoitinmusiikin kirjo ulottui kosketinsoitinsarjoista urkupreludeihin ja erilaisiin konserttoihin. Vain soitinmusiikkiin keskittynyt Corelli vaikutti konserttojen ja sonaattien muodon vakiintumiseen. Vivaldi puolestaan toi konserttoihin ritornello-muodon. Viulun lisäksi konserttoja ja sonaatteja sävellettiin myös puupuhaltimille (oboe, traverso). Ranskalaisessa soitinmusiikissa sävellettiin tanssisarjojen lisäksi karaktäärikappaleita. Kansallisia piirteitä pyrittiin yhdistämään myös soitinmusiikissa. MHSäveltäjien tuotantoon sisältyivät edelleen esim. tanssisarjat, vapaat muodot (toccata, preludi) ja koraalisävelmiin tehdyt muunnelmat. Konsertoissa yhdelle ja useammalle soittimelle sekä concerto grosso -tyylisissä kappaleissa oli myös poikkeuksellisia soitinyhdistelmiä. Lisäksi tehtiin sovituksia omista ja muiden säveltäjien teoksista. Improvisaatiokäytäntö ilmeni vielä Händelin urkukonsertoissa, joissa jotkin osista on merkitty soitettavaksi mielen mukaan, ad lib. Continuo-sonaattien rinnalla Bachilla oli myös obbligato-cembalolle ja viululle tai gamballe sävellettyjä sonaatteja. MH  
Musiikkidraama, näyttämö- ja elokuvamusiikki Musiikin ja draaman liittämisellä toisiinsa oli perinteet jo ennen oopperan syntyä intermedioissa, pastoraalinäytelmissä ja commedia dell’arte -esityksissä. Varhaiset oopperat esitettiin Italian hoveissa ja lähtökohtana oli antiikin draaman henkiin herättäminen. Esityksillä haluttiin ilmentää myös hovikulttuurin loistoa. Antiikin innoittamana pyrittiin läpilaulettuun draamaan, mikä johti resitatiiviin syntyyn. Varhaiseen Perin Euridiceen verrattuna Monteverdi kehitti lajia ilmaisullisesti ja rakenteellisesti. Suosittuja aiheita olivat antiikin tragediat ja keskuksina Rooman, Firenzen ja Mantovan hovit sekä Venetsia. MHVenetsiassa oopperan (dramma per musica) rakenteeksi oli vakiintunut esinäytös ja kolme näytöstä. Kohtauksiin sisältyivät usein hulluuskohtaus, unijakso ja lamento. Ranskassa pyrittiin torjumaan italialaisoopperan vaikutteita, vaikka tragedie en musiqueen omaksuttiin mm. unijakso (sommeil). Lullyn luoma hoviooppera oli edustusmusiikkia parhaimmillaan. Erilaisten koneilla tuotettujen efektien runsaus herätti ihastusta ja kuului osaksi esityksiä. Italialaisvaikutteiden yhdistyessä paikallisiin perinteisiin musiikkidraamat saattoivat poiketa toisistaan monin tavoin (esim. Lully, Blow, Purcell, Cesti). MHOopperan traaginen ja koominen genre alkoivat erkaantua. Napolin ja Venetsian koomisista intermezzoista kehittyi buffa-tyyli. Opera seriassa haluttiin kiinnittää huomio draaman yksinkertaisuuteen ja juonen moraaliseen uskottavuuteen. Ihmisluonteen ilmentäminen musiikin keinoin, vaihtuvat lavasteet, tanssit ja näyttävät puvut yhdistivät eri tyylisiä tuotantoja. Saksalaisessa oopperassa oli kukoistuskausi: Hampurissa Keiser yhdisti piirteitä mm. saksalaisesta kansanlaulusta ja ranskalaisesta airista. Telemann oli pioneeri saksankielisessä koomisessa oopperassa. MHOopperan rinnalla eli erilaisia suosittuja musiikin ja teatterin yhdistelmiä, usein satiirisia tai parodioivia, joissa dialogi oli puhuttua. Ranskassa oli vaudeville-komedia ja Englannissa balladi-ooppera. A. Scarlattin opera seria -tyyli sai jatkajia ns. ensimmäisessä napolilaisessa koulukunnassa (Vinci, Leo, Pergolesi), ja osin myös Händel ammensi tästä perinteestä. Rameaun tuotanto sisälsi kaikki ranskalaisen musiikkidraaman muodot, ja alkusoiton ja draaman yhtenäisyydellä hän ennakoi jo myöhempää oopperauudistusta (Gluck). MH  
Elektroninen musiikki