FI | EN |

Takaisin

Kokoelma:Länsimainen taidemusiikki

Kirjoittajat: Leena Hyvönen (LH) ja Leena Unkari-Virtanen (LUV), Minna Hovi (MH)
Teema: Tekijät
Aikakausi: 1910 Moderni

1890-1910 Impressionismi, symbolismi 1900-1920 Ekspressionismi 1920-1945 Uusklassismi ja -barokki 1945-1965 Sarjallisuus 1965Jälkisarjall., minimalismi, pluralismi
Säveltäjät, koulukunnat Termi impressionismi (Hume 1748) liitettiin ensin ohjelmallisesti aistimusmaailmaa kuvaileviin sävellyksiin (Jannequin, Marais, Telemann, Rameau, Beethoven ym.), jopa Wagnerin luontokohtauksiin. Varsinainen koulukunta alkaa Chabrierin musiikista, ja Debussyn lisäksi siihen liitetään Charpentier, Schmitt, Dukas, Koechlin, Aubert, Lili Boulanger, monet Ravelin sävellykset, jopa Messiaen. Impressionismi vaikutti voimakkaasti mm. Respighin, Deliuksen, Vaughan Williamsin, Albénizin ja Klamin sävelkieleen. 1980-luvulla sointi korostui mm. Murail’n ja Griseyn ns. spektrimusiikissa. LUVKapeimmassa merkityksessä ekspressionismi viittaa vain Schönbergin, Bergin ja Webernin atonaalisiin sävellyksiin ennen dodekafoniaa. Termiä käytetään myös laveammin saksalaisesta, osin venäläisestä ja itävaltalaisesta 1900-luvun musiikista; edustajina ovat mm. Skrjabin, Szymanowski, Křenek sekä Wienin 2. koulukunnan säveltäjät. Termillä saatetaan myös viitata kaikenlaiseen aktiiviseen itseilmaisun korostamiseen. Aikakaudella oli monia ekspressionismista innoittuneita säveltäjäryhmiä, kuten hälyääniä käyttävät futurismi ja dadaismi, sekä ns. Novembergruppe (mm. Weill, Vogel, Eisler). LUVUusklassismin synty liittyy ranskalaisen nationalismin aaltoon (Les Six) ja Hindemithin, Prokofjevin ja erityisesti Stravinskyn sävellyksiin, joita ihailtiin objektiivisina, puhtaina ja universaaleina. Uusklassismiksi kutsutaan hyvinkin erilaisia tyylejä, ja lähes kaikki ajan säveltäjät voi jossain uransa vaiheessa nimetä uusklassikoiksi. Ajanjaksolla sävellettiin myös tyyliltään mm. modernismiin, ekspressionismiin, dodekafoniaan, eksotismiin, eksperimentalismiin, dadaismiin, kolorismiin, jazziin, jälkiromantiikkaan jne. liitettävää musiikkia. Äänitystekniikan kehittyminen innoitti myös ns. konkreettisen musiikin säveltämiseen (Cage). LUVSotaa edeltäneet modernismi ja uusklassismi jatkuivat, ja viimeiset suuret romantikot kuolivat vasta toisen maailmansodan jälkeen. Darmstadtin kesäkursseilla mm. Messiaen, Boulez, Stokhausen ja Nono kehittelivät sarjallisuuden periaatteita soveltaen rivitekniikkaa yhä useampiin musiikin parametreihin kuin säveltasoihin. Elektronista eli nauhamusiikkia sävellettiin pääasiassa radioyhtiöiden musiikkistudioissa. Aleatorisuuden mahdollisuuksia sävellyksen muotoutumisessa tutkittiin, ja klusterit sointikentät kiinnostivat monia säveltäjiä. LUVUusromantiikka ja -tonaalisuus syntyivät vastareaktiona sarjallisuudelle. Jälkisarjallisuudeksi on nimetty mm. suuntaus, jossa kootaan yksittäisistä parametreista musiikillisia hahmoja, joita eräät säveltäjät kutsuvat jopa musiikillisesti käyttäytyviksi olioiksi. Minimalismi otti vaikutteita maailmanmusiikista, samoin eräät eksoottis-koloristiset suuntaukset. 1980-luvun lopulla alkanutta ajanjaksoa on kutsuttu pluralismin ajaksi, jolloin säveltämisen keinot, tyylit ja lähtökohdat avautuvat niin sointiväriin, maailman- ja rytmimusiikkiin kuin koko musiikinhistorialliseen perintöön. LUV 
Esittäjät, koulukunnat Impressionimi kumpusi osaksi Saksan-Ranskan sodan (1871) jälkeisestä nationalismin aallosta ja Ars Gallicasta, ja siksi se myös esittäjistön osalta liittyy ranskalaiseen perinteeseen, käytänteisiin ja instituutteihin. Myös myöhemmin 1900-luvulla erityisesti ranskalaiset muusikot ovat saaneet mainetta impressionismin tulkkeina. LUVVarsinkin Schönbergin tuotanto jakoi sekä esittäjät, kriitikot että kuulijat jyrkästi kahteen leiriin. Osa esittäjistä kieltäytyi soittamasta Schönbergin kompleksista, jopa kaoottiselta vaikuttanutta musiikkia, osa taas suorastaan uhrasi laajapohjaisen yleisösuosionsa ekspressionististen ja dodekafonisten sävellysten tunnetuksi tekemiseen. Futuristien ja dadaistien käyttämät häly- ja muut soittimet vaativat soittajilta erityisen harjaantumisen, ja suuntaus johti osaltaan myös ääninauhan hyödyntämiseen musiikkiteosten luomisessa. LUVTarkkuuden, musisoinnin ja käsityöläisyyden korostaminen karisti esittäjän harteilta romanttisen yli-inhimillisen virtuoosin painolastin. Monet muusikot, kuten Arthur Schnabel, John Kirkpatrick ja Wanda Landowska, keskittyivät esittämään vanhempaa musiikkia. Suuntauksen seurauksena mm. Haydnin musiikki löydettiin uudelleen, cembalon paluu orasti, ja jotkut muusikot pyrkivät myös tutkimaan romantiikkaa edeltäviä esittämiskäytänteitä ”autenttisen esittämisen” myyttiä rakentaen. LUVÄänitteiden perusteella voidaan todeta, että esittämisessä tapahtui hidas muutos. Vuosisadan alun deklamatorinen, retorinen esityskäytäntö vaihtui hitaasti tekstin tarkkaan artikulaatioon ja tempon metronomintarkkaan säilyttämiseen pyrkiväksi tulkinnaksi. Vanhan musiikin esittämiskäytänteistä kiinnostuneet muusikot tarttuivat barokkimusiikkiin ja pyrkivät löytämään alkuperäisiä käytänteitä soittaen Urtext-painoksista. Matkustaminen, mainonta ja äänilevyteollisuus nostivat tähtimuusikot, erityisesti kapellimestarit, suuren yleisön tietoisuuteen. Eri soittimissa kansalliset perinteet pitivät yhä yllä 1800-luvulta periytyviä koulukuntia. LUVKonsertoiminen ja levyttäminen tähtäävät suurten kuulijajoukkojen tavoittamiseen. Äänilevyjen saatavuus ja kotiäänentoiston tason paraneminen ovat osaltaan kutistaneet resitaali-perinnettä. Huolimatta muusikkojen korkeakoulutasoisesta koulutuksesta mahdollisuudet konsertoimiseen ovat rajalliset. Pienempimuotoinen ja intiimimpi musisointi on säilynyt mm. monilla kesäfestivaaleilla ja erityisesti vanhan musiikin esittämisen parissa. Monet 1800-luvun salonki- ja harrastajamusisoinnin muodot ovat joko marginaalisia tai kokonaan hävinneet. LUV 
Kuulijat Impressionismin monimutkaiset siteet ranskalaiseen yhteiskuntaan heijastuivat kuulijakuntaan. Monien taiteilijoiden työväenluokkainen tausta, aristokraattisen laissez-fairen ihailu sekoittuivat jopa anarkistiseen kumouskiihkoon ja avasivat musiikin laajapohjaiselle kuulijakunnalle, jota kuitenkin yhdisti ylpeydellä kannettu kansallistunto ja kriittinen kansalaisaktiivisuus. LUVSchönbergin musiikin herättämät reaktiot olivat niin voimakkaita, että säveltäjä painatti lopulta pääsylippuihin tekstin: ”Tämä lippu oikeuttaa vain kuuntelemaan, ei minkäänlaisiin mielenilmauksiin”. Musiikin dissonoivan mutta harkitun rakenteen yhdistyminen porvarillisuutta vastustavaan ”universaalin kärsimyksen” ilmaisuun kirvoitti niin haltioitunutta kannatusta kuin torjuntaa ja kritiikkiä ”epäterveestä”, nihilistisestä ilmaisusta. LUVRadio ja äänilevyteollisuus toi konserttimusiikille uusia kuulijoita ja vapautti musiikin kuuntelemisen sidonnaisuudesta konserttisaleihin. Ajan uusimmat sävellykset oli kuunneltavissa vain esitystilanteissaan. Musiikillisia virtauksia seurattiin uteliaina, kun niin yleisö kuin muusikot ja säveltäjät matkustivat yhä enemmän. Viihdemusiikin kuulijakunta kasvoi. Ekspressionismi ja vanhojen teosten kanonisointi muovasivat kuvaa taidemusiikista elitistiseen suuntaan. LUVRadio, levytykset ja konserttitoiminta tarjosivat laajan kirjon musiikkia. Uteliaisuus taidemusiikin uusiin suuntauksiin rajautui kuitenkin suurten kaupunkien musiikkia harrastavaan yleisöön. Konserteissa käyminen oli yhä ensisijainen musiikin, varsinkin uuden musiikin, kuuntelemisen muoto, sillä yhdelle LP-levyn puolelle tallennettiin vielä melko vähän musiikkia. Hifi-äänentoisto kehittyi. Kuuntelutottumuksia ryhdyttiin kartoittamaan ja asettamaan yhteiskunnallisiin ja historiallisiin yhteyksiin mm. sosiologisissa tutkimuksissa. LUVYksilöllisen valinnan korostuminen näkyy levykauppojen valikoimissa: koko kulttuuriperintö ja erilaiset musiikkikulttuurit ovat kuluttajan saatavilla. Konserttitoiminta on keskittynyt orkestereiden ja oopperoiden esityksiin, kesäfestivaaleille tai erityisiin musiikin historiaan liittyviin ”juhlavuositapahtumiin”. Taidemusiikin kuunteleminen vaikuttaa mm. Euroopassa ja USA:ssa yleissivistävän musiikkikoulutuksen popularisoitumisen myötä rajautuvan yhä suppeamman väestönosan harrastukseksi. LUV 
Teoreetikot, tutkijat Intuitio koettiin ulkoisten rakenteiden ja ”akateemisiksi” koettujen sääntöjen sijaan innoittavaksi työskentelyn lähtökohdaksi. Siksi varsinaista impressionismin teoriaa ei ole. Debussy oli monien aikalaistensa tavoin kuitenkin ahkera kirjoittaja ja kriitikko (nimimerkillä Monsieur Croche), ja monet musiikkiin ja musiikkielämään liittyvät kuvaukset sekä musiikin ja muun taiteen myöhemmät analyysit ovat impressionismin teorian sijaan tarkastelun kohteena. LUVAjan taiteilijat olivat aktiivisia kirjoittajia, ja mm. Kandinsky ja Braque pohtivat taiteen, yhteiskunnan ja ilmaisun suhdetta. Schönberg esitteli kirjoituksissaan musiikkinäkemystään ja sävellystensä periaatteita. Hän vaikutti 1900-luvulla yleistyneen käytännön syntymiseen, jossa säveltäjän oma teoreettinen selvitys mielletään kuuntelukokemusta ja sävellyksen ymmärtämistä auttavaksi tiedoksi. Myös Busoni, Riemann, Kurth ja Schenker kirjoittivat kaudella merkittäviä teoreettisia julkaisuja. LUVHahmoteorian soveltaminen musiikin analysointiin innoitti mm. Arnold Scheringia tämän analyyseissa. Guido Adler esitteli ajatuksensa tyylin ja tyylikausien keskeisestä asemasta suurmiesten sijaan musiikin historian kronologiassa. Knud Jeppesen, Ernst Kurth, Heinrich Schenker, Paul Hindemith ja Arnold Schönberg loivat omat keskeiset teoriansa. Merkittävä musiikkikirjoittaja oli myös Sir Donald Francis Tovey. Suomessa Ilmari Krohn loi oman käsitteistönä Riemannia soveltaen. LUVSchenker-analyysin (Forte, Salzer), motiivisen analyysin (Réti) ja funktionaalisen analyysin (Keller) parissa keskityttiin tarkastelemaan musiikkia kontekstistaan irrallisina teoksina. Hermeneutiikan soveltaminen (Cooke) liitti yhteen musiikin rakenteen ja kuulijan mielen. Behaviorismiin perustuvia matriisimalleja kokeiltiin tyylianalyyseissa (LaRue). Semiotiikkaa, kybernetiikkaa ja informaatioteorian näkökulmia sovellettiin myös musiikin tutkimiseen, ja Xenakis hyödynsi matematiikkaa analyysissaan Musiques formelles (1963). LUVStrukturalismin (Saussure) mukaan musiikkia tarkastellaan käsitteellisenä systeeminä (Nattiez, Cook). Sen seurausilmiöitä ovat mm. teoreettisuutta tarkastelun lähtökohtana kritisoivat suuntaukset (fenomenogoia) tai psykoanalyyttistä lähestymistapaa soveltavat suuntaukset (Barthes). Uusi musikologia on ottanut tarkastelun kohteeksi mm. seksuaalikäyttäytymisen ja valtasuhteet, ja ”uudet historiat” painottavat musiikkia kulttuurin osana, mikrotasolla. Uuden musiikin analysoimiseen on kehitelty teoreettisia lähtökohtia: joukkoteoria (Forte) tarkastelee säveljoukkoja matemaattisesti. LUV 
Muut toimijat Ranskassa toimi satoja pieniä kustantamoja, jotka saattoivat julkaista vain muutamia sävellyksiä. Suurimmat olivat Leduc, Durand ja Salabert. Soitinrakennukset alalla Ranska menetti pianonrakentajana johtavan asemansa (poikkeuksena Erard ja Pleyel) Saksalle (Blüthner ja Bechstein), mutta puhaltimien (Gaurot, Thibouville, Buffet, Sax) kansainvälinen vienti säilyi suurena. 1800-luvun alussa kouluissa aloitettu musiikinopetus (ns. Wilhelm-metodi) jatkui edelleen. Konservatorioihin ja musiikkikouluihin saapui opiskelijoita kaukaa kuuluisien opettajien oppiin. LUVEkspressionismia kuvattiin vuosisadan alun Wienissä ”eristetyksi selliksi jossa oli lupa huutaa” (Karl Kraus). Suuntaus syntyi vakiintuneen musiikkikulttuurin ulkopuolella, mutta liittyi toki niin musiikkikustantamojen, konsertti-instituution kuin mestari (Schönberg) – kisälli (Berg ja Webern) -tyyppisen opiskelun kautta monin tavoin vallitsevaan kulttuuriin ja käytänteisiin. Aikalaisrunoilijoiden kuten Richard Dehmelin, Rainer Maria Rilken ja Stephan Georgen tekstit innoittivat wieniläissäveltäjiä laulujen säveltämiseen. Reger ja Schönberg olivat merkittäviä myös opettajina. LUVSuurten, kansainvälisten musiikkikustantamojen ja äänilevyteollisuuden toiminta oli kannattavaa musiikin kuuntelemisen uusien mahdollisuuksien siivittämänä. Äänitteet lisäsivät myös säveltäjien ja muusikoiden tuloja. Julkinen kritiikki ja musiikkitoimittajan työkenttä laajeni tiedonvälityksen myötä. Konserttijärjestäjät joutuivat huomioimaan muiden järjestelyjen ohella kansainväliset tekijänoikeussopimukset. Managerit järjestivät muusikoiden esiintymisiä. Suuria pedagogeja olivat mm. säveltäjät Carl Orff, Emile Jaques-Dalcroze ja Zoltán Kodály. LUVMusiikin kentän monipuolistuminen ja musiikkiteollisuuden kasvaminen laajensivat jatkuvasti toimijoiden kenttää. Managerien merkitys kansainvälisten esiintyjien markkinoijina kasvoi. Kustannustoiminta jakaantui vanhojen, suurten kustannustalojen ja pienempien yrittäjien kesken. Eri musiikkisuuntauksia tukemaan perustettiin aikakauslehtiä. Säveltäjät toimivat usein myös kriitikkoina ja opettajina. LUVJos toimintaa mitataan taloudellisin indikaattorein, voi musiikkia pitää varsin elinvoimaisena ja toimijoiden kannalta kannattavana. Musiikilla – erityisesti rytmimusiikilla – saattaa olla merkittävä osuus kansantaloudesta. Äänilevyteollisuus on sopeutunut internet-aikakauteen. Myös ”pienten” tapahtumien arvostus on nousussa. Silti taidemusiikin erityisasemaa länsimaissa on kritisoitu poliittisena ja elitistisenä. Säveltäjien ja yleisön, kriitikoiden ja kuulijoiden, jopa tutkijoiden ja muusikoiden keskinäiset yhteisymmärryksen ongelmat huolestuttavat monia kulttuuriperinnön tulevaisuudesta kiinnostuneita toimijoita. LUV