FI | EN |

Takaisin

Kokoelma:Länsimainen taidemusiikki

Kirjoittajat: Leena Hyvönen (LH) ja Leena Unkari-Virtanen (LUV), Minna Hovi (MH)
Teema: Tekijät
Aikakausi: 400-1420 Keskiaika

400-1000 Varhaiskeskiaika 1000-1150 Romaaninen vaihe 1150-1300 Varhais- ja keskigotiikka: Ars antiqua 1300-1420 Myöhäisgotiikka: Ars nova, trecento, a.subtil.
Säveltäjät, koulukunnat Varhaiskeskiajan säveltäjät olivat anonyymeja musiikin tallennuskeinon, nuottikirjoituksen, puuttuessa. Liturgian musiikkia toistettiin muistinvaraisesti ja samalla se luonnollisesti muuntui kulkeutuessaan paikasta toiseen. Jumalanpalvelusten musiikki muotoutui erilaiseksi eri alueilla, mutta yhtenäistettiin ajanjakson lopulla läntisessä Euroopassa franko-roomalaiseksi tyyliksi. Bysantissa liturgia oli muodoltaan samanlainen kuin lännessä, mutta sisälsi enemmän hymnejä. LHSäveltäjiä ei harvoja poikkeuksia (mm. Hildegard Bingeniläinen) lukuun ottamatta tunnettu, vaikka eri luostarit ja luostarikunnat loivat omia käytänteitään. Saint-Martialin ja St. Gallenin luostarien lisäksi vaikutti mm. sistersiläinen perinne. Santiago de Compostelan omaperäisistä organumeista on säilynyt käsikirjoituksia. Provencen vanha runous (mm. Venatius Fortunat) innoitti trubaduureja. LUVLiturgisen polyfonian ensimmäisten sävellystyyppien kehitys jatkui Notre Damen koulukunnassa (Leoninus ja Perotinus) ja maallinen yksi- ja moniäänisyys kehittyi ritarilaulun puitteissa (Adam de la Halle ja Petrus de Cruce). Ajan käsikirjoituskokoelmat sisältävät sekä hengellistä että maallista musiikkia. Säveltäjät ovat yleensä anonyymejä. 1200-luvun kuluessa erottui paikallisia tyylejä, esimerkiksi kehitys Brittein saarilla poikkesi mannermaisesta. LHNimeltä tunnettuja säveltäjiä on runsaasti edellisiin aikakausiin verrattuna, ja nuottikirjoituksen kehittyminen merkitsi osaltaan myös säveltäjän syntyä. Koulukunnat ryhmitellään neljän keskeisen tyylin mukaan: (1) Pariisin ars nova (Machaut ja Vitry), (2) ars subtilior (Guido, Solage, Baude Cordier) ja (3) italialaiset säveltäjät (Landini, Ciconia). (4) Englantilaisen motettityylin edustajat saivat vähitellen yhä suuremman merkityksen. LUV  
Esittäjät, koulukunnat Vaikka liturgian suhteen pyrittiin yhtenäisyyteen, on käytännöissä ollut erittäin paljon paikallista vaihtelua riippuen musiikista vastaavien koulutustasosta ja oppimiskyvystä. Pääkirkoissa joukko laulajia pääkanttorin johdolla huolehti musiikista. Tämä mahdollisti liturgisen musiikin hallitusti vaihtelevat esitystavat, mikä ei pienissä ja syrjäisissä seurakunnissa ollut mahdollista. LH(1) Papisto: kanttorit ja kuorot, nunnat luostareissa. Tällä kaudella luostareiden tyylit eriytyivät moniäänisten kokeilujen myötä.
(2) Leikarit, minstrelit, goliardit, jonglöörit toreilla ja hoveissa. Teiden, hevosten juottopaikkojen ja majatalojen syntyminen laajensi kuulijakuntaa.
(3) Varhaisimmat trubaduurit. Ranskan runoudessa siirryttiin eeppisestä (esim. Rolandin laulu) romansseihin. LUV
Liturgisia käytäntöjä koskevia säännöstöjä laadittiin esimerkiksi munkkijärjestöjen toimesta. Sen sijaan musiikki soivana ilmiönä jää pimentoon, vaikka liturgian käsikirjoituksissa on ohjeita myös esittäjille. Usein ja erityisesti maallisen yksiäänisyyden osalta laulutavat, kokoonpanot, soittimien käyttö jne. on pääteltävä kirjallisuuden ja ikonografian perusteella. Ritarilaulun eri suuntien puitteissa esittäminen ja säveltäminen alkoi eriytyä toisistaan. LHKirjoitettu musiikki oli levinnyt laajalle maallisen elämän aloille, ja esittäjiä oli enemmän kuin ennen. Kirkon laulukoulut (mm. Flandersissa) kouluttivat laulajia ja säveltäjiä, jotka siirtyivät usein maallisiin tehtäviin. Kirkkolaulajat ja säveltäjät kuuluivat myös yliopiston piirissä papistoon, maallisen musiikin esittäjät järjestäytyivät alueittain ammattikilloiksi hierarkkisine arvojärjestyksineen. Musiikin esittämiseen liittyi kirjoittamattomia käytänteitä (musica ficta), ja monet esittämisen piirteet ovat tuntemattomia. LUV  
Kuulijat Varhaiskeskiajalla seurakunnan osallistuminen laulamalla liturgian suorittamiseen vähitellen loppui ja tehtävät siirtyivät kuorolle. Seurakuntalaiset voivat siten osallistua jumalanpalveluksen musiikkiin vain kuuntelijoina. LH
  • Messuissa kävi koko kansa, paitsi erityissyistä kirkossakäynnistä vapautetut.
  • Hoviväki osallistui aateliston musiikkia sisältäviin tilaisuuksiin.
  • Kaupunkien, kylien asukkaat (kirjoittamaton perinne, kansanmusiikki).
  • Sotilaat, ristiretkeläiset tottelivat merkkitoitotuksin välitettyjä käskyjä. LUV
Kirkolliset tilaisuudet ja suuret kansanjuhlat kokosivat suuret joukot kuulemaan musiikkia. Hoveissa, kartanoissa ja ylhäisön kaupunkipalatseissa musiikki oli vain korkeimman yhteiskuntaluokan ulottuvilla. Musiikin harrastaminen lisääntyi, kun musiikillisten taitojen katsottiin kuuluvan sivistykseen. Ajanjakson kuluessa kaupunkien vaurastuvat käsityöläiset ja kauppiaat pystyivät omissa piireissään järjestämään tilaisuuksia musiikin harjoittamiseen ja kuunteluun. LHAikaisempi jako kirkolliseen ja maalliseen musiikkiin hämärtyi, sillä niin Ranskassa kuin Italiassa koko kansan messuihin saattoi sisältyä monenlaista maallista musiikkia. Kuulijakunta laajeni ja kirjoitettu maallinen musiikki sai uuden sosiaalisen funktion: motetit olivat oppineiden musiikkia, rahvaalle sopi esimerkiksi cantilena (Grocheo). Joihinkin teoksiin sisältyvä sosiaalinen, poliittinen ja eri musiikin tyyleihinkin kohdistuva satiiri on osoitus musiikin merkittävästä asemasta. LUV  
Teoreetikot, tutkijat Varhaiskeskiajan alkupuolen teoreetikkojen, Augustinuksen, Boëthiuksen ja Cassidoruksen, merkitys oli antiikin musiikin teorian välittäminen länteen. Heiltä ja suoraan Bysantin teoreetikoilta karolingi-teoreetikot omaksuivat moodit ajanjakson lopulla ja ottivat ne työvälineekseen järjestäessään roomalaisen liturgian laulustoa. Näin syntyi läntistä kristikuntaan yhtenäinen franko-roomalainen kirkkolaulu. LH
  • Hucbald: De Harmonica institutione (8 moodia), mahd. myös Musica enchiriadis (teoriakirja organumeista).
  • Odo de Cluny toi aiemmin spekulatiivis-moraalisen musiikin teorian lähelle musica practicaa, käsittelee mm. puolisävelaskeleita, toistoa jne.
  • Guido Arezzolainen loi solmisaation ja kuvaa organumeja kirjassaan Micrologus de Musica. Kirjaa kommentoitiin heti lukuisissa kirjoituksissa. LUV

Kehittyvän yliopistolaitoksen piirissä tutkittiin musiikin teoriaa ahkerasti, tuloksena runsaasti musiikinteoreettisia kirjoituksia. Moniäänisyyden vaatima mensuraalinuottikirjoitus - luultavasti Franco Kölniläisen kehittämä - muutti voimakkaasti käsitystä musiikin luonteesta ja vaikutti esittämis- ja tuottamisfunktioiden erottumiseen. Ajanjakson huomattavimmat teoreetikot ovat Franco Kölniläisen ohella Hieronymus Moravialainen ja Johannes Garlandialainen. LHYliopistoissa vireä musiikinteorian tutkiminen kasvatti monia teoreetikkoja. Tarkastelujen aihepiirit laajenivat musiikillisen makro- ja mikrokosmoksen moraalis-eettisistä vastaavuuksista käytännön kysymyksiin, kuten nuottikirjoituksen ja aika-arvojen pohdintaan, arvottaviin historiallisiin ja alueellisiin tyylivertailuihin sekä lajiluokitteluihin ja soitinten kuvauksiin. Keskeisiä teoreetikkoja olivat Jean de Muris, Marchetto da Padua, Johannes de Grocheo, Jacob de Liege. LUV  
Muut toimijat Kirkolliset ja maalliset hallitsijat vaikuttivat ratkaisevasti liturgisen musiikin kehitykseen. Sivistyneessä Bysantissa keisari oli myös kirkon päämies. Lännessä valta-akseli kulki Rooman ja Karolingien valtakunnan välillä. Varhaiskeskiajan lopulla kirkollinen ja maallinen valta tukivat toisiaan, mikä musiikin alueella merkitsi koulutuksen kehittämistä sekä liturgisen musiikin järjestämistä, yhtenäistämistä ja levittämistä. LHKirkolliset ja maalliset ruhtinaat säätelivät edelleen virallista musiikkielämää. Kaikki nuotit kirjoitettiin ja koristeltiin käsin tähän taitoon erikoistuneiden munkkien toimesta, kunnes nuotinkirjoitus- ja lukutaito kauden loputtua levisi mm. yliopisto-opetuksen myötä. Taiteesta ja musiikista ryhdyttiin näinä vuosisatoina kirjoittamaan kriittisiä kommentaareja. LUVSiihen, minkälainen musiikki oli kansan kuultavissa, vaikuttivat sekä kirkolliset että maalliset vallanpitäjät erilaisilla säädöksillä. Musiikin hyvin käytännöllisestä funktiota kaupungeissa edustivat esimerkiksi kiertävän yövartijan signaalisoitot ja tornimusiikki. LHKirjoittamaton musiikkiperinne erkani keskiajalla omaksi juonteekseen, jota 1800-luvuilla ryhdyttiin tutkimaan kansanmusiikkina. Soitinrakentajia ei vielä tunneta. Nuotteja, kuten myös kirjoja, kirjoitettiin ja kopioitiin edelleen käsin. Taito lukea ja kirjoittaa nuotteja levisi, ja kopistien ammattikuntaan kuului jo muitakin kuin pappeja - jopa naisia. LUV