FI | EN |

Takaisin

Kokoelma:Länsimainen taidemusiikki

Kirjoittajat: Leena Hyvönen (LH) ja Leena Unkari-Virtanen (LUV), Minna Hovi (MH)
Teema: Musiikkifilosofia
Aikakausi: 1910 Moderni

1890-1910 Impressionismi, symbolismi 1900-1920 Ekspressionismi 1920-1945 Uusklassismi ja -barokki 1945-1965 Sarjallisuus 1965Jälkisarjall., minimalismi, pluralismi
Kosmologia ja maailmankuva Maailmankuvan murros ajanjaksolla oli nopea ja syvä, mikä heijastui myös taiteisiin. Freudin näkemys ihmismielestä muutti kuvan ihmisen itsehallinnasta, ja Einsteinin teoriat atomeista ja kosmoksesta mullistivat mielikuvan maailmankaikkeudesta. Darwinismi johti yhtä lailla Deweyn pragmatismiin kuin orastavaan strukturalismiin, ja toisaalla hegeliläinen ajattelu sai osin jatkeekseen Husserlin fenomenologian. Ranskalainen taide nosti erityisesti alitajunnan, unet ja havainnon maailmasuhteen tärkeäksi osaksi. LUVMaailmankuvan murros ajanjaksolla aiheutti vastareaktioita. Samalla kun Freudin ja Einsteinin teoriat ravisuttivat kuvaa ihmisestä "luomakunnan herrana", sai edellisen vuosisadan liberalistinen optimismi 1. maailmansodassa lähes kuoliniskun. Vanhojen perinteiden jatkuminen oli monella elämänalalla uhattuna, ja traditioiden murros näkyi maailmankuvan muuttumisessa kaleidoskooppimaiseksi (Baudelaire): menneen, nykyhetken ja tulevan suhde koettiin sattumanvaraiseksi. Vieraantuminen ilmeni paitsi syrjäytymisenä, myös taikauskona, kuten lukumystiikan, numerologian, suosiossa. LUVKoneiden, teknologian ja kaupungistumisen vaikutus maailmankuvaan voimistui taloudellisen ja sosiaalisen turvattomuuden samalla kasvaessa. Aikakauden maailmankuva on voimakkaasti läsnä nykyisyydessä edelleen elävien henkilöiden kautta, muistelmissa, arvoissa ja puheissa. Silti monet kokevat ajan maailmankuvaan liittyvän suuren, yhä edelleen selitystä kaipaavan vääryyden: miten mm. natsien kuolemanleirit olivat mahdollisia sivistyneen Euroopan sydämessä? LUVEurooppalainen sivistyneistö menetti toisen maailmansodan seurauksena uskonsa edustamansa kulttuurin viattomuuteen. Yhteiskuntakriittisyys arvostettuna elämänasenteena korostui mm. Ranskan intellektuellien toiminnassa. Maailmankuvaa sävyttää alakulttuurien (mm. nuorisokulttuuri, etniset vähemmistöt) nousu perinteisen kansallisen tai aatteellisen maailmankuvan rinnalle, teknologinen kehitysusko ja uutena piirteenä pohjoiseurooppalaisen hyvinvointivaltion ilmentämä vastuunotto. Mutta maailman pysyvyys koettiin suurvaltojen asevarustelun, kylmän sodan takia uhatuksi. LUVUsko ihmiskunnan rajattomiin kasvun ja edistyksen mahdollisuuksiin on kyseenalaistettu. Globaalisuuden tiedostaminen ja kaaosteoria ovat muovanneet maailmankuvaa. Modernin elämän perusta, eronteko edeltäneen sukupolven arvoihin ja panostuksiin, on muuttunut postmoderniksi, yksilöllisyyttä ja yksilön omaa toimintaa ja arvovalintoja korostavaksi pluralismiksi. Joillain elämän alueilla voidaan havaita 2000-luvulla myös yhteisöllistä konsensusta etsivä, dialoginen ja ymmärtävä elämänote. LUV 
Teologia ja mytologia Darwinismi nostatti ateismin aallon, kun jumalan läsnäolo luomistapahtumassa kyseenalaistettiin tieteellisen maailmankatsomuksen nimissä. Samaan aikaan herätysliikkeiden vaikutus mm. Suomessa oli suuri. Teologian piirissä suuntauduttiin Raamatun uudelleentukintaan ja käytännön työssä filosofian ja kurinpidon sijaan ”sielunhoitoon”. Ns. kansanpsykologia oli vielä voimissaan, kunnes pian korvautui kliinisellä psykologialla. Kiinnostus unien ja alitajunnan symboliseen maailmaan toi mytologian ja sadut mielenkiinnon kohteeksi. LUVVuosisadan vaihteen Wien näyttäytyy meille vahvasti freudilaisuuden ja psykoanalyysin, keisarivallan, itseriittoisen kulttuuri-ilmapiirin ja dekadenssin sävyttämä. Suomessa kansallisuusaate ja uskonto sekoittuivat, ja teosofia oli suosittua. Keski-Euroopassa uskonelämä oli edelleen pääsääntöisesti katolista, mutta monet merkittävät taiteilijat olivat juutalaisia. Maallistuminen näkyi kaikissa uskontokunnissa. LUVMaailmansotien välinen aika ja usko ihmisen innovaatioihin oli suosiollista ateistiselle maailmankuvalle, vaikka myös teosofia sai kannattajia. Katoliset, luterilaiset, anglikaaniset ja muut kirkkokunnat pysyivät edelleen erillisinä, ja erilaisia fundamentalistiliikkeitä ja lahkoja esiintyi yhteiskunnallis-taloudellisten vaikeuksien kasvaessa. Erityisesti luterilaisissa maissa kirkon ja valtion liitto säilyi, ja koululaitoksen piirissä opetettiin kaikille uskontoa. Mytologia suuntautui mm. alitajuntaan ja surrealismiin, ja usko koneiden ja teknologian mahdollisuuksiin oli suuri. LUVKoti, uskonto ja isänmaa kuvasivat työn tuoman toimeentulon lisäksi perusturvallista elämänpiiriä. Kaupungistuminen ja muuttoliike lisäsivät vieraantumista kirkosta. Toisaalta kriittinen, kaupunkilainen ja intellektuelli elämänasenne nosti epäilyn ja sitoutumattomuuden elämäntapaihanteeksi. 1960-luvun elämänasenne korosti toiminnan yhteiskunnallista ja poliittista merkitystä, ja kirkko osaltaan sopeutui suuntaukseen. Yliopistollisena oppiaineena teologia suuntautui mm. dogmatiikkaan jaetiikkaan perinteisten uskonkysymysten tutkimisen ohessa. LUVKristittyjä on n. 33%, hinduja 13%, buddhalaisia 6%, muita 16% maailman väestöstä. Muslimien määrä kasvoi kaudella 15:sta 20:een %, ja uskontokuntiin kuulumattomien määrä väheni 15:sta 12:een % (yht. 100%). Kristittyjen kirkko suuntaa voimavaroja kaikkialla käytännön diakoniatyöhön pyrkien estämään kurjistumista ja yhteiskunnallisten erojen kasvua. Keskustelu mm. luomiskertomuksen ja alkuräjähdyksen yhteensovittamisesta tai -sovittamattomuudesta käy ajoittain kiivaana. Mytologia suuntautuu mm. elokuvissa uusille alueille, kuten scienfe fictioniin. LUV 
Kauneuden filosofia ja estetiikka Maalaustaiteen ilmentämä uusi estetiikka kiinnitti huomion valoon, havaintojen amodaalisuuteen ja hetkellisyyteen. Perinteinen kompositio hylättiin ja värioppi uudistettiin. Musiikissa kauneuden ja hyvän maun kriteeriksi nousi ”oma korva”, ja ilmaisun keinovarat haettiin säveltasohierarkian sijaan tekstuurin, oktaavialojen ja nyanssien luomasta soinnista. Symbolistirunoilijat ihailivat musiikin kykyä tavoittaa ohikiitäviä vaikutelmia, ja pyrkivät alitajunnan ja amodaalisen, mielensisäisen maailman kaunistelemattomaankin kuvaamiseen runoudellaan. LUVSekä romantiikan jatkeena että sen kritiikkinä syntyi mm. alitajuntaa tunnemyrskyn tai "sisäisen huudon" kautta luotaava ekspressionismi, joka johti ensin "dissonanssien emansipaatioon", atonaalisuuteen ja 1920-luvulla dodekafoniaan. Ekspressionismi innoitti mm. dadaisteja ja futuristeja, jotka hylkäsivät perinteiset musiikin äänet ja ottivat hälyäänet musiikkinsa lähtökohdaksi. Primitivismi toi musiikissa ja baletissa hienostuneisuuden ja hillityn valohämyn tilalle epäsymmetrisen, jopa maanisen liikkeen ja rytmiikan. Yksilöllisyys ja puhuttelevuus nousivat perinteisen kauneuskäsityksen rinnalle. LUVKauneus liitettiin monin eri tavoin kokemukseen. Hahmopsykologien piirissä kauneutta selitettiin hahmojen valiomuotoisuudella, fenomenologian piirissä taas taiteen odotettiin avaavan ”maailman” ”elämismaailmassa”. Sartre erotti taiteen luonnosta, kun taas naturalisti Dewey piti esteettistä elämystä arkielämyksen jatkeena. Marxilaisen estetiikan parissa taiteelle asetettiin yhteiskunnallinen palvelutehtävä, johon taiteen esteettinen ”totuus” liitettiin. LUVAnalyyttinen filosofia, positivismi ja formalismi etsivät yleisiä lainalaisuuksia tukeutuen luonnontieteistä omaksuttuihin menetelmiin. Adorno tavoitteli kirjoituksissaan vielä ”suurta tarinaa” ja kuvasi arvoperustaisesti mm. musiikin totuudellisuuden edellytyksiä. Eräät kirjoittajat, mm. Langer, loivat uusia näkökulmia, kuten semiotiikkaan viittaavan näkemyksen musiikista symbolijärjestelmänä. Säveltäjien kannalta musiikin estetiikan keskeinen kysymys käsitteli modernin musiikin ja suuren yleisön maun välistä juopaa. Mm. Boulez ja Cage pohtivat kirjoituksissaan muodon ongelmia estetiikan näkökulmasta. LUVKantilainen eronteko tiedon (epistemologia), hyvyyden (etiikka) ja kauneuden (estetiikka) välillä murtuu mm. fenomenologian (Husserl, Heidegger) ja hermeneutiikan (Gadamer) ajatusten herättäessä yhä enemmän mielenkiintoa taiteen tutkijoiden keskuudessa. Estetiikka itsenäisenä tieteenalana kaventuu ja kyseenalaistuu, kun kaikkien tarkastelujen lähtökohdaksi otetaan tapahtumien ja tarkastelijan kontekstit. Silti ajatus teoskaanonista kestäviä esteettisiä arvoja kantavien teosten kokoelmana elää yhä. LUV 
Etiikka Impressionismiin liittyi moraalis-yhteiskunnallisina arvona sekä työväenluokan että porvariston halu saavuttaa vanhoja aateliston etuoikeuksia. Taiteilijoille ja heidän ”boheemeille” yhteisöilleen sallittiin kapinointi yksilöetiikan porvarillisia normeja vastaan, ja häväistyjuttuja lähes odotettiin taiteellisen luomistyön puhuttelevuuden höysteeksi (mm. Verlaine). Vanha moraalietiikan ja kansantaloustieteen liitto jatkui (A. Smith), mutta länsimaiden palvelukseen valjastettujen siirtomaiden riisto ja orjuus koettiin utilitarismin hyötyajattelun oikeuttamaksi. LUVSekä romantiikan jatkeena että sen kritiikkinä syntyi mm. alitajuntaa tunnemyrskyn tai "sisäisen huudon" kautta luotaava ekspressionismi, joka johti ensin "dissonanssien emansipaatioon", atonaalisuuteen ja 1920-luvulla dodekafoniaan. Ekspressionismi innoitti mm. dadaisteja ja futuristeja, jotka hylkäsivät perinteiset musiikin äänet ja ottivat hälyäänet musiikkinsa lähtökohdaksi. Primitivismi toi musiikissa ja baletissa hienostuneisuuden ja hillityn valohämyn tilalle epäsymmetrisen, jopa maanisen liikkeen ja rytmiikan. Yksilöllisyys ja puhuttelevuus nousivat perinteisen kauneuskäsityksen rinnalle. LUVEtiikan pohdintojen lähtökohtana olivat yksilömoraali, velvollisuus- ja hyötyetiikka. Sotaa enteilevän, kasvavan taloudellisen ja sosiaalisen turvattomuuden myötä yhteiskunnalle asetettiin vastavuoroisuuden odotuksia: sen tuli ”pitää huolta” kansalaisistaan, jotka puolestaan antoivat työpanoksensa yhteisölleen. Maailmansota ja Neuvostoliiton voimistuminen nostivat lopulta ”hyvinvointivaltion” eettiseksi ihanteeksi läntisessä Euroopassa, erityisesti Pohjoismaissa. LUVMoraalifilosofian historiassa toinen maailmansota ja sitä seurannut aika kuvataan ristiriitaiseksi. Monet etiikkaa tutkivat filosofit liittyivät niin natsien kuin stalinistienkin kannattajiin, ja yleisen vaikenemisen myötä keskustelu oli vähäistä. Ajanjaksolla tapahtuu kuitenkin paluu normatiivisen etiikan pariin mm. Simone de Beauvoir’n kirjoituksissa. Beauvoir otti kantaa sotarikollisten tuomitsemiseen ja naisten asemaan. Tämä kantaaottava suuntaus nousi suosituksi 1960-luvulla ja sai nimen soveltava tai käytännöllinen etiikka. LUVEtiikasta kehittyi 1960-luvulla soveltava suuntaus, jossa tarkastelu kohdistuu erityisalueiden, kuten mm. tasa-arvon, lääketieteen, ympäristökysymysten, eläinten suojelun, median tai tieteellisen tutkimuksen tarkasteluun. Etiikan keskeisiksi tarkastelunäkökulmiksi voidaan hahmottaa normietiikka (antaa sääntöjä ja normeja, myös soveltava etiikka) ja metaetiikka (filosofinen moraaliasetelmien luonteen tarkastelu). Joissain yhteyksissä mainitaan erikseen myös deskriptiivinen etiikka (etiikka ihmisten käytännön toiminnassa). LUV