FI | EN |

Takaisin

Kokoelma:Länsimainen taidemusiikki

Kirjoittajat: Leena Hyvönen (LH) ja Leena Unkari-Virtanen (LUV), Minna Hovi (MH)
Teema: Musiikkifilosofia
Aikakausi: 1750-1800 Klassismi

1720-1770 Rokokoo, galantti 1740-1790 Empfindsamkeit, Sturm und Drang 1770-1800 Klassismi 1800-1830 Myöhäisklassismi
Kosmologia ja maailmankuva Aatelisen ja porvarisillisen, käytännöllisen elämäntavan törmäys heijastui maailmakuvaan, ja aatehistoriallinen murros johti jopa umpikujiin. Diderot’n elämässä konkretisoituivat ajan maailmankuvan sovittamattomuudet. Nautintoa ja aistihavaintoja pohtinut ensyklopedisti vangittiin sensuurin takia useaan otteeseen. Lopulta porvariston kirjalliseen makuun pettynyt, valistuksen levittämisen mahdottomaksi todennut Diderot päätyi kirjoittamaan yksinään ja eristyneenä romaaneja, joita hän ei edes tarkoittanut julkaistaviksi. LUVDiderot’n toimittamassa tietosanakirjassa (1751-1780) pyrittiin selittämään maailmankaikkeus rationaalisesti, ja ranskalaisen filosofi-lääkäri Offray de La Mettrien kirjan Ihmiskone (1747) mukaan kaikki oleva koostuu samasta ”taikinasta”. Maailmankaikkeus ja ihminen kuvattiin osana luontoa, jonka lainalaisuudet ihminen pyrki selvittämään tieteen avulla. Mekanistista näkemystä vastustivat mm. ”deistit”, joiden mukaan Jumala oli alussa luonut maailman lakeineen, sekä ”luonnonmystikot”, joiden maailmasuhdetta rationalismi tai tieteen tulokset eivät tyydyttäneet. LUVKant jakoi ilmiöt fenomenaaliseen ja tuonpuoleiseen, ns. noumenaaliseen maailmaan. Fenomenaalisesta maailmasta saadaan empiiristä, kokemuksellista tietoa mm. ymmärryksen avulla. Haluamista ohjaa Kantin mukaan järki, ja tuntemista arvostelukyky. Fenomenaalisessa maailmassa ihmisten elämää säätelevät mm. syy- ja seuraussuhteet, mutta noumenaalisen maailman olentona ihmisellä on myös vapaa tahto. Käytännön elämässä valistusajattelun ja uuden vallanjaon myötä fenomenaalinen maailma korostui rationaalisen maailmasuhteen ja luonnon tutkimisen myötä. Kulttuuri ja luonto nähtiin erillisinä. LUVIdealismi, irrationalismi ja yliluonnollinen alkoivat kiinnostaa ihmisiä valistuksen rationalismin absoluuttisuuden vastapainona. Vallankumouksen mainingit siirtyivät erityisesti saksankielisellä alueella maailmankuvan ja taiteen piiriink, jotka suuntasivat kiinnostuksen mystiseen ja yliluonnolliseen – pois poliittisesta kapinasta. Vallalla oli kaksi maailmankuvaa: valistuksen rationaalinen käsitys, jonka mukaan maailma näyttäytyi ihmiselle selkeänä ja järjellisenä, tai yhä voimistuva mystinen elämänasenne, jonka mukaan maailma oli salattujen voimien toimintakenttä. LUV  
Teologia ja mytologia Kirkko vartioi valistuksen ajatuksia ja sensuroi mm. uskontoa kohtaan esitettyä kritiikkiä. Jesuiitat olivat arvostettuja klassisen kasvatuksen antajia, mutta uuden ajan ilmiöt, kuten sananvapaus tai porvariston ja valistuksen uusi elämänmuoto, saivat heiltä tuomion. Kirkon toimenpiteistä huolimatta aikaa leimasi maallistuminen, vapaa-ajattelu ja uusi julkinen mutta vertauksin tai viittein esitetty kriittisyys. Mytologiaa käytettiin verhoamaan aatelissalonkien eroottinen ilmapiiri, tai ideoiden ja todellisuuden ristiriidoista pakenemiseen (mm. Candiden Eldorado). LUVLuonnontieteellisen maailmankuvan ja Raamatun kertomusten välinen ristiriita on valistuksen ajoista lähtien suunnannut teologiaa Raamatun uudelleentulkintaan. Sekä uskonnolliset ajattelijat kuten Pascal, että romantiikan airueet, kuten Rousseau, kritisoivat yksipuolisen mekanistista maailmakuvaa. Esimerkiksi alkemia ja erilaiset salaseurat kukoistivat. Vapaamuurarit toimivat aktiivisesti yhteiskunnallisen edistyksen puolesta. LUVKantilainen tiedon kahtiajako empiiriseen, kokemukselliseen, ja aprioriseen, edeltävään tietoon, sai teologit kuvaamaan Raamatun tulkinnan empiiriseksi, historialliseksi tiedoksi, ja uskon aprioriseksi, jonka ihminen ”tietää” ilman historiaa tai havainnointia. Aikakäsitys oli lineaarinen, ja maailmanlopussa uskottiin pelastumisen määräytyvän Raamatun mukaan. ”Uusi aika” koettiin valistuneeksi, historia universaaliksi (A. Smith, A. Concordet), jopa kansalliseksi (J.G. Herder) edistykseksi. LUVRationalismin rinnalle ja sen vastapainoksi nousi kaipuu emotionaalis-mystiseen sulautumiseen ja uskontoon. Saksalaiset runoilija-filosofit haaveilivat uuden kristinuskon julistamisesta ja kuvasivat ”luonnontieteitä tutkiessaan päätyneensä Raamattuun kirjojen kirjana”. Porvariskotien elämään kuului uskonto ja monet pienet seremoniat, kuten ruokarukous ”perheen pään” lukemana. Kiinnostus mystiikkaa ja tuonpuoleista kohtaan synnytti mm. kauhuromantiikan. LUV  
Kauneuden filosofia ja estetiikka Rokokoon myötä ajatus ”taiteeksi taiteen vuoksi” voimistui. Taiteesta tuli aistimellista, koristeellista ja hienostunutta. Uuden estetiikan mukainen ”hyvä maku” omaksuttiin nopeasti eri puolilla Eurooppaa. Kauneus yhdistettiin taiteellisuuteen, eikä rokokoon jälkeen Euroopassa enää ilmene yksimielisyyttä taiteen ja kauneuden liitosta. Quantz muotoili galantin musiikin esteettisiksi perusteiksi selkeyden, miellyttävyyden ja luonnollisuuden. Yksinkertaistaminen, kepeyteen puettu ironia ja metafyysisen, uskonnollisen naurettavaksi osoittaminen olivat ajan kirjallisia tyylikeinoja. Muita määrittelyitä on esitelty muissa klassismin kausissa. LUVBaumgarten (1714–1762) antoi Batteaux’n jalanjäljissä nimen estetiikalle. Hänelle kauneutta on siellä, missä mielteen (representation tai perception) kohde erotetaan muista, mutta mielteen synnyttäneitä kohteen erityispiirteitä ei osata selittää tai analysoida (kohde on ”kirkas” ja ”sekava”). Sensitiivinen arvostelukyky eli maku riittää määrittämään kohteen täydellisyyden. Humen (1711–1776) mielestä kauneus perustui tunteeseen, ”tyyneen intohimoon”, ja hän pohti myös maun standardin määrittelyä. LUVKant kiteytti ja kehitteli valistusfilosofien (mm. Rousseau) ajatuksia. Kauneuden lähtökohta oli subjektiivisuus. Kauneus on tunteen, ei aistinautinnon asia, ja kauneuteen liittyi ylevyys ja pyyteetön mielihyvä sekä kysymys hyvästä mausta. ”Vapaaseen kauneuteen” kuuluivat mm. linnut ja simpukat ja niiden jäljittelyt sekä kaikki soitinmusiikki. ”Riippuvaista kauneutta” edustivat Kantille mm. ihmiset ja hevoset sekä taide. Taiteilijaa Kant piti nerona. Ajatus hyvien ja keskeisten teosten kaanonista perustuu osaltaan Kantiin, vaikkakin Kant piti mahdottomana kauneuden määrittämistä yksityiskohtaisten sääntöjen avulla. LUVKoko 1800-luku oli ääri-ilmiöiden aikaa, jolloin kehittyi rinnan hyvin erilaisista maailmankatsomuksista versovia näkemyksiä. Kantilainen jako fenomenaaliseen ja tuonpuoleiseen maailmaan loi uuden estetiikan, joka herätti vilkasta keskustelua. Mm. Schlegel, Schiller ja Schopenhauer arvioivat kauneutta sekä musiikin ja muiden taiteiden suhdetta. Hegel erotti estetiikassaan ja taidefilosofiassaan subjektiivisen, objektiivisen ja absoluuttisen ”hengen” ja liitti kauneuskäsityksensä näihin. LUV  
Etiikka Kolme eri piiriä loi omat moraaliset norminsa. Erityisesti ranskalainen aatelisto piti itseään moraalisena esimerkkinä, ja moraali oli sen eräs keino korottaa itsensä porvariston yläpuolelle. Porvariston moraali oli sitoutunut sovinnallisuuteen, käytännöllisiin hyveisiin ja työn ympärille. Kirjallisuudesta (Diderot’n Rameaun veljenpoika) tunnemme myös fiktiivisiä taiteilijoita, joiden ”moraalinen aisti” oli taiteellisen herkkyyden yötä heikentynyt. Nousevan porvariston sovinnainen moraali ei sopinut taiteilijan omaperäisyydelle. LUVLocken (1632–1704) hahmottelema empiirinen rationalismi sai yhä vankemman jalansijan, ja sen mukaan järjen nähtiin määrittävän sen, mikä on oikein ja mikä väärin. Oikeudenmukaisuus ja onni, edistys ja vauraus, nähtiin koulutuksen ja tieteellisen tutkimuksen myötä saavutettaviksi. Locken mukaan yhteiskunnan tuli tarjota tilaisuus jokaiselle mahdollisuus tavoitella näitä. Humen mukaan intohimojen perusteella ei pidä määritellä mitään arvoja, mutta toisaalta myöskään tosiasioista ei voi johdatella arvoja (ns. ”Humen giljotiini”). LUVHume näki ihmisen mahdollisuuksien toteutuvan mikäli yhteiskunta tarjoaa edellytykset. Kantille sen sijaan valistus merkitsi yksilön vapautumista hänen itsensä aiheuttamasta ”alaikäisyyden tilasta” - kyvyttömyydestä käyttää omaa järkeään ja sen avulla välttää ulkopuolista johdattelua. Etiikka liittyi Kantilla myös estetiikkaan, ”kaunis” oli hänelle ”moraalisen hyvän symboli”. Työ- ja velvollisuusetiikka muotoutui kasvavan teollisuuden, yksilönvapauden ja ammattiylpeyden tarpeiden ristivedossa. Työn moraalinen ensisijaisuus vapaa-aikaan ja tuottamattomuuden pelko löi itsensä vähitellen läpi. LUVPorvarillinen etiikka punoutui yhteen pedagogiikan ja estetiikan kanssa. Ajan näkemyksen mukaan vain koulutuksella pystyi kehittämään moraalisen ja esteettisen vaiston, jonka avulla saattoi erottaa hyvän ja kauniin pahasta ja rumasta. Äärimmillään elämästä haluttiin tehdä taideteos, jota rakennettiin tuon vaiston mukaan, aivan kuten taiteilijanero loi ajallisuuden rajat ylittäviä taideteoksia. LUV