FI | EN |

Takaisin

Kokoelma:Länsimainen taidemusiikki

Kirjoittajat: Leena Hyvönen (LH) ja Leena Unkari-Virtanen (LUV), Minna Hovi (MH)
Teema: Musiikkielämä
Aikakausi: 1600-1750 Barokki

1590-1640 Varhaisbarokki 1640-1690 Täysbarokki 1690-1720 Myöhäisbarokki 1720-1760 Bachin jaHändelin aika (jälkibarokki)
Musiikkitalous ja -politiikka Alkuinnostuksen jälkeen musiikin kustannustoiminta laantui. Kaupallisissa keskuksissa (mm. Venetsia) se oli tärkeä osa kaupankäyntiä, mutta Pariisissa enemmän valtion kontrolloimaa ja julkaisut oli suunnattu lähinnä kotimaan markkinoille ja kuninkaallisiin arkistoihin. Oopperan tukijoina toimivat aateliset, jotka omistivat oopperatalot ja vastasivat pitkälti seurueiden kiinnittämisestä kaudelle. 30-vuotisen sodan aiheuttama huono taloudellinen tilanne näkyi sota-alueiden muusikoiden tuloissa ja musiikkielämän vähäisyydessä. MHItalialaisen tai ranskalaisen musiikin viennin pyrkimyksenä oli vahvistaa oman kulttuurin asemaa. Ranskassa pyrittiin estämään italialaiset musiikkivaikutteet ja suosittiin ranskalaismuusikoita. Säveltäjien lähtemistä Italiaan opiskelemaan ei kannustettu – päin vastoin kuin Saksassa. Muusikoille maksettavissa palkkioissa oli eroja. Oopperatähtien ja muiden laulajien väliset tuloerot saattoivat olla tuntuvat, ja ulkomailla italialaismuusikot olivat usein paremmin palkattuja kuin paikalliset kollegansa. Erityisesti italialaissoittimet olivat haluttua tuontitavaraa. MHRanskalaisen kulttuurin ihannoiminen ilmeni hovien intona perustaa ja ylläpitää omia orkestereita. Muusikoiden työtilaisuudet lisääntyivät. Ranskan valtion kontrollin vuoksi ulkomaiset soitinrakentajat joutuivat anomaan lupaa ranskalaisten puupuhaltimien valmistukseen. Kirkko kielsi oopperan Roomassa, ja siellä, kuten muuallakin Euroopassa, yksityistahot tukivat mm. säveltäjiä ja oopperaesityksiä. Amsterdamissa kustannustoiminta oli vilkasta, merkittävänä E. Rogerin kustantamo. MHMuusikko saattoi hankkia lisäansioita eri tavoin. Kirkkomuusikot saivat lisätuloja soittamalla erilaisissa yksityistilaisuuksissa. Telemann puolestaan julkaisi omaa musiikkiaan. Varhaisia musiikkia käsitteleviä aikakauslehtiä julkaistiin Saksassa (mm. Matthesonin Critica musica). Oopperan tukemisessa oli erilaisia muotoja: lipputulot, erilaiset osakeyhtiöt tai hovien kokonaan rahoittamat esitykset. Esityksiä myös kierrätettiin tarjoamalla niitä palatseihin ja julkisiin oopperataloihin. Kustannustoiminta vilkastui. MH  
Musiikki ammattina ja harrastuksena Muusikon ammatti kulki monesti suvussa. Statukseltaan muusikko saatettiin luokitella käsityöläisiin, palvelusväkeen tai papistoon. Muusikot olivat yleisesti joko kirkon, hovin tai kaupungin palkkaamia ja heiltä edellytettiin monialaista osaamista: urkurin tuli kyetä säveltämään tarvittavaa musiikkia ja sen lisäksi ohjaamaan laulajia ja soittajia sekä improvisoimaan palveluksissa. Hovimuusikon toimeenkin liittyi esittämisen lisäksi säveltäminen. Naisille soveltuvia soittimia olivat puhaltimien sijaan kosketinsoittimet, mutta musiikki ammattina ei ollut sopiva, joskin 1500-luvun lopulta alkaen tunnetaan useita italialaisia naismuusikoita ja -säveltäjiä. MHUsein muusikon virat perittiin tai ne saatiin koesoiton kautta. Esimerkiksi Ludvig XIV:n Ranskassa tietyn viran saattoi periä tai sen pystyi osoittamaan esim. oppilaalleen, mihin perustui monien muusikkosukujen voimakas asema. Kilpa- tai koesoitot olivat tyypillisesti käytössä täytettäessä urkurin virkoja. Ranskassa musiikkiakatemian perustaminen nosti taiteilijat pois käsityöläisten killasta. Tähtilaulaja- ja virtuoosikultti alkoi orastaa oopperalavojen kastraattilaulajien ja kiertävien soitinvirtuoosien ympärillä. Maalauksissa perheen musiikinharrastus symbolisoi onnellista ja harmonista perhe-elämää. MHMaallisen vokaalimusiikin suosion myötä naislaulajille oli avautunut mahdollisuus toimia ammattilaulajina oopperoissa ja muusikkoina hoveissa - kirkoissa se ei ollut mahdollista. Muusikot hallitsivat yleensä useita instrumentteja, esim. yksi puhaltaja vastasi soitinyhtyeessä mm. oboesta ja nokkahuilusta. Amatöörimusisointi oli suosittua erityisesti Englannissa. Ammattilaiset ja harrastajat saattoivat soittaa samoissa kokoonpanoissa Saksan collegium musicumeissa. Harrastajille alettiin suunnata entistä enemmän musiikkia (Telemann: Kleine Cammer-Music, 1716). MHYksittäisen muusikon toimenkuva oli edelleenkin laaja. Bach oli uransa aikana sekä hovin että kirkon palkkaama ja toimi mm. kanttorina, opettajana, säveltäjänä, kapellimestarina ja urkurina. Händel puolestaan oli ensimmäisiä, joka ei ollut pelkästään instituutioiden palkkaama, vaan elätti itsensä vapaan taiteilijan tavoin, mikä oli mahdollista vauraassa Lontoossa. Orkestereissa alkoi muodostua hierarkia soittajien taitojen mukaan, ja muusikot alkoivat keskittyä vain yhden soittimen hallintaan. MH  
Musiikkikoulutus Yhtenäistä musiikkikoulutusjärjestelmää ei ollut. Muusikot saivat oppinsa maasta ja kaupungista riippuen hieman eri tahoilla ja tavoin. Muusikkosukuun syntynyt saattoi kouluttautua perhepiirissä. Italiassa alun perin orvoille tarkoitetuissa conservatoriossa ja ospedaleissa vähäosaiset lapset saivat musiikinopetusta. Niiden suosio kasvoi myös muiden keskuudessa, ja conservatoriot alkoivat ottaa maksua vastaan yksityisoppilaita. Venetsiassa orvoille tytöille perustettu ospedali ei kouluttanut tyttöjä kuitenkaan ammattimuusikoiksi. MHMusiikkia opetettiin niin katolilaisen kuin protestanttisenkin kirkon piirissä. Saksassa ja Ranskassa kirkot toimivat poikakouluina: latinan ja musiikin lisäksi opiskeltiin myös eri soittimia, ja parhaiten edistyneet saattoivat saada paikan hovista. Mestari-kisälli-perinne oli elinvoimainen, esim. saksalaiset säveltäjät matkasivat oppiin italialaissäveltäjien luo. Ranskassa säveltäjien opintomatkoja ei suosittu samalla tavoin, koska italialaisvaikutteita haluttiin torjua. MHKirkon ja erilaisten hyväntekeväisyyslaitosten opetus oli suunnattu usein vähäosaisia varten. Myös yläluokan sivistykseen kuului musiikki ja sitä opiskeltiin yleensä yksityisesti. Soitinrakentajat opettivat perheitä Amsterdamissa. Pariisissa esim. Couperin opetti aktiivisesti, mistä on tärkeänä dokumenttina hänen teoksensa L’art de toucher le clavecin (1716). Saksalaisissa kaupungeissa yliopisto-opiskelija saattoi harjoittaa jatko-opintoja collegium musicum -seurojen piirissä. Lisäksi oli erilaisia puhallinseminaareja. MHItaliassa Venetsian ja Napolin konservatoriot olivat merkittäviä keskuksia laulajien koulutuksessa. Esim. kastraatit olivat usein opiskelleet Napolissa. Saksassa oli perinteikkäitä kouluja, esimerkiksi Leipzigin Tuomaskoulu, jossa Bach opetti. Kanttorit olivat keskeisiä musiikkikouluttajia opettaessaan laulua, musiikin teoriaa ja käytännön musisointia sekä kouluissa että yksityisesti. Musiikkia sävellettiin myös pedagogisiin tarkoituksiin, ja erilaisia soitto-oppaita julkaistiin. MH